Katon korjaus Iitti
Katon korjaus Iitti, tukemassa kattosi täyttä hyvinvointia. Kunnostus tulee ennemmin tai myöhemmin jokaisella katolla tarpeeseen. Joskus riittää kenties katon tiivistys tai yksittäisen kattovuodon paikkaus, toisinaan taas kaivataan katon vesivahinkojen tai jopa myrskyvaurioiden korjausta. Ehkä peltikatto, tiilikatto tai huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai sitten alas tuleva lumi irrotti lumiesteet tai tikkaat, niin että kattoon tuli reikä. Myös arkiset sään- ja lämpötilanvaihtelut koettelevat katon tiiveyttä, esimerkiksi sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä jään ja pakkasen muodossa. Siitepöly, noki, tuhka, sammal ja lehtiroska kuluttavat katepintaa, niin että vuosien saatossa pelti ruostuu, tiili haurastuu ja huopa halkeilee. Tilannetta pahentaa entisestään, jos katon huoltoa laiminlyödään, tai jos katon alkuperäiseen asennukseen liittyen on tehty kohtalokkaita virheitä.
Katon korjaus ja katon paikkaus Iitissä sujuu helposti ja huokeasti kauttamme, tarvittiinpa yksittäistä tiivisteiden vaihtoa tai kattavaa rakennekorjausta. Ehkä katto vuotaa vaikkapa savupiipun juuresta tai muualta läpivientien kohdalta, tai kenties kaivataan ruosteen- tai sammaleenpoistoa tai kattovarustelujen vaihtoa. Teemme vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun, jiirin ja kattoluukun paikkaukset, samoin kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot sekä aluskatteen ja rakenteiden korjaukset. Paikkaamme ja kunnostamme kaikki kohteet katon mallista tai materiaalista riippumatta – tiili-, huopa- sekä peltikatteet harjakatosta auma- ja mansardikattoon. Voit tilata toimestamme omakotitalon, pihakatoksen ja rantasaunan katon korjaukset, kunnostukset kesämökille ja autotalliin sekä myös saareen saarikohteisiin. Meillä teetetyt kattotyöt kuuluvat niin ikään kotitalousvähennyksen piiriin verotuksessa, ja sivujemme kautta voi kuluihin hakea joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan.
Toteutamme korjaukset taitavin ottein ja asiakaslähtöisellä palvelulla, avaimet käteen- periaatteella aina kattosi ehdoilla ja parhaaksi. Kattopalvelumme toiminta-alueena on myös muu Päijät-Häme, Heinola, Lahti, Asikkala sekä Orimattila. Ajoissa tehty katon kunnostus auttaa välttämään monet murheet, kun yksittäiset epäkohdat saadaan kuntoon ennen niiden äitymistä pahemmiksi. Katto säästyy kosteus- ja lahovaurioilta sekä ikäviltä sisäilmaongelmilta, eikä isomman kokoluokan remontteihinkaan tarvitse alkaa ennen aikojaan. Kun siis katto vuotaa tai myrsky iskee, ryhdy viipymättä toimeen, ja turvaa kattosi tulevaisuus teettämällä kunnostukset kauttamme. Hiomme katostasi tiiviin ja toimivan harjalta räystäille saakka – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Iitissä!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt Iitissä asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta
Palvelemme kaikissa kattotöissä Iitissä kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja vesikourujen puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!
Ammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Iitin alueella.
Huopakaton korjaus Iitti – vahvaa osaamisalaamme
Huopakaton korjaus Iitti, tehokkaalla ja taitavalla palvelulla kauttamme. Huopakaton saattavat laittaa lujille muun muassa myrskyvahingot. Ehkä huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli riepotteli huopavuotia tai myrsky vahingoitti kattotekniikkaa. Tavallisimmin korjaustarve kuitenkin syntyy pikkuhiljaa vuosien vieriessä, ja mekaaninen sekä kemiallinen rasitus iskevät varsinkin vanhempaan katteeseen. Kermin päältä löytyvä suojaava sirote kuluu ajan saatossa pois, ja kun ikääntyminen sekä uv-säteily kuivattavat huopaa, riski halkeilulle kasvaa. Katosta voi löytyä kulumia, kupruja, reikiä, painumia ja repeämiä, joskus jopa suoranaisia pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa liitosten tai läpivientien kohdalta. Saumat saattavat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen tai lumikuorman toimesta.
Meiltä saat huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset, tiivistykset ja reikien paikkaukset Iitissä. Katsastamme vaurioiden laajuuden ja luonteen, ja suhteutamme korjaustoimet sen mukaan. Esimerkiksi pienehköille katepinnan kulumille voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme erityiset huopakaton paikkapalat. Käsittelemme sammaleesta kärsineet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja leikkaamme auki sekä tasoitamme toimiviksi kuprut eli huopakaton höyrypussit. Toteutamme niin ikään huopakaton tulityöt ja haastavat tasakaton korjaukset, samoin alushuovan, umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi suoritamme Iitissä huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä kaikki huopakaton kunnostukset myös saaressa saarikohteissa.
Peltikaton korjaus Iitti, hoidamme kattotyöt taidolla ja tyylillä
Peltikaton korjaus Iitti – paikkaamme katepinnan reiät ja ruostevauriot. Korroosio iskee kyntensä etenkin hoitamatta jääneisiin pelteihin. Muihin peltikaton uhkiin lukeutuvat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun sadevedet, uv-säteily, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Lämpöliikkeen vaikutuksesta kiinnikkeet höltyvät ja peltikaton naulat pumppautuvat ylös, jolloin peltien liitokset alkavat irvistää, ja tuloksena vesitiiveys on tiessään. Jos taas peltikatto vuotaa rakenteisiin, täytyy tarkistaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskatteesta voi löytyä ongelmia, kuten vaurioita tai virheasennuksia. Vielä eräs merkittävä vaaranpaikka ovat peltikaton myrsky- ja lumivauriot, jotka saattavat tehdä tuntuvaa tuhoa uudella ja terveelläkin katolla. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Tai sitten lumi pudotti rännit tai repi mukanaan alas kattotikkaat, niin että peltiin tuli reikä.
Paras tapa peltikaton korjaukseen Iitissä katsotaan kattokohtaisesti. Ensiksi etsimme ongelmien tarkan syyn ja sijainnin, ja tutkimme syntyneet vahingot. Useimmissa tapauksissa järkeväksi ratkaisuksi osoittautuu peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan myös yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Toteutamme tunnollisesti pohjatyöt, kuten lian ja ruosteen poiston alustasta, niin että massaukset saadaan takuulla tarttumaan, ja työnjälki on siisti sekä kestävä. Jos vuoto löytyy kattopeltien kiinnikkeen kohdalta, vaihdamme naulan tai kateruuvin uuteen kateruuviin, sekä asennamme mukaan aiempaa isomman tiivisteen takaamaan vedenpitävyyttä. Samalla voimme uusia laajemmaltakin alueelta peltikaton kuluneet kiinnikkeet, sekä suorittaa lisäkiinnitykset kattopelteihin, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Saat meiltä Iitissä myös yläpohjan paikkaukset ja peltikaton aluskatteen korjaukset, huonokuntoisten eristeiden uusimiset sekä kastuneiden rakenteiden vaihdot. Kattopeltiseppämme toteuttavat tyylillä myös peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Iitti – hio katosta entistäkin luotettavampi
Tiilikaton korjaus Iitti, hoidamme kattotyöt laidasta laitaan. Myös tiilikatto joutuu kärsimään osansa sään ja ympäristön rasituksista. Esimerkiksi sammal ja jäkälä tarttuvat juurillaan huokoiseen katepintaan, ja ne syövät tiilestä ravinteita sekä kuljettavat katolle kosteutta. Talvella lisää haastetta tuottaa katon päälle kertyvä lumikuorma, sillä lumi saattaa painaa rakenteet notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Ikääntyvä tiilikatto myös haurastuu lisää ja sitoo kosteutta itseensä, ja kun vesi tiilten sisällä vuoroin jäätyy ja sulaa, kate heikentyy vääjäämättä. Tätä tuhoisaa kierrettä kutsutaan tiilikaton pakkasrapautumiseksi, ja lopulta tiilet antavat periksi sekä päästävät vedet lävitseen rakenteisiin. Kun tiilikatto vuotaa, voi ongelmia löytyä vesikatteen lisäksi yläpohjasta – esimerkiksi aluskate saattaa olla vanhuuttaan kulunut tai kohdannut mekaanisen vaurion. Tai sitten tiilikatto rikkoutui yllättäen, kun puu kaatui tiilikaton päälle myrskyssä, tai kun tuuli tai myrsky irrotti ja vei mennessään harjatiilen, kattotiilen tai reunatiilen.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus Iitissä täytyy toteuttaa ajoissa, niin ettei katon anneta tarpeettomasti vaipua vaihtokuntoon. Useimmissa tapauksissa korjaustarve osoittautuu hyvinkin paikalliseksi, ja tällöin katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Jos tiilet löytyvät yhä uudelleen haljenneina tietyiltä kohdin kattoa, voi se toisinaan viestiä asennusvirheistä, jotka nekin hoidamme kuntoon. Suoritamme samaten yläpohjan paikkaukset ja tiilikaton aluskatteen korjaukset, myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon kunnostukset saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjaus ja paikkaus Iitissä viimeistellään katon pintakäsittelyllä, joko suojakäsittelynä tai huoltomaalauksena katteen iästä ja kunnosta riippuen. Näin rapautunut tiili kyllästetään jälleen hylkimään kosteutta ja kasvustoa, ja kun rakenteet pysyvät kuivina ja terveinä, on korjaustarve jatkossa vähäisempää.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Iitti – korjaus paikkaa pienet ja suuret kattopulmat
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Iitti – korjaus pitää kattosi parhaimmillaan. Läpivienteihin sisältyy merkittävä vuotoriski ja sitä kautta mahdollisuus vesivahingoille. Kattovuoto läpiviennin kohdalla voi johtua sään ja ympäristön rasituksista, joskus myös alkuperäisen asennuksen virheistä tai muista rakenteellisista epäkohdista. Pahimmillaan toimimaton läpivienti saattaa ohjata vedet sisätiloihin tai rakenteisiin, joten nopea reagointi on välttämätöntä isompien vaurioiden estämiseksi. Kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Iitissä, kutsu paikalle pätevät korjaajamme toteuttamaan tarvittavat paikkaukset. Teemme taidokkaasti katon korjaukset myös vuotavan savupiipun kohdalta, samoin ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta.
Meiltä löydät ratkaisun, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Iitissä. Toteutamme niin yksittäiset tiivisteen vaihdot kuin kattavat yläpohjan korjauksetkin. Uusimme aikansa eläneet suojapellit ja vaihdamme kärsineet tiivisteet, ja jos vettä näyttää päässeen katon alempiin osiin, suoritamme rakenteiden purkutyöt. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja puolitiehen jätetyt ylösnostot. Mikäli kondenssiongelmat vaivaavat kattoa, teemme parannukset eristykseen ja tuuletukseen. Katon korjaus ja paikkaus sisältää toimestamme muutkin nimenomaiset korjaustyöt, joita aika ajoin kaivataan katolla kuin katolla mallista ja materiaalista riippumatta. Toteutamme yksittäiset peltisepäntyöt sekä kattovarustelujen korjaukset, samoin katon laudoitusten ja puuosien uusimiset sekä muiden kattovarustelujen vaihdot.
Laadukas korjaus ja paikkaus pitää rakenteet parhaassa turvassa, jatkaa kattosi käyttöikää sekä säilyttää toimintavarmuuden. Meiltä saat kattotöihin parhaan palvelun ja loistavan, pitkäikäisen lopputuloksen – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!