Katon korjaus Imatra
Katon korjaus Imatra, tiivistämme katteen kuntoon. Korjaustarve yhyttää jokaisen katon jossain vaiheessa elinkaarta. Aluksi voi riittää katon tiivistys tai yksittäisen kattovuodon korjaus – ehkä katto vuotaa savupiipun juuresta tai jiirin tai läpiviennin kohdalta. Jos ongelmien kuitenkin annetaan muhia katolla pidemmän aikaa, vauriot äityvät pahemmiksi, ja korjausten kokoluokka kasvaa. Katon korjaus ja katon paikkaus ajoissa sitä vastoin jatkaa nykykaton käyttöikää, sekä pitää poissa kosteusvauriot ja turhat, ennenaikaiset remontit. Katto säilyttää käyttövarmuuden ja asianmukaisen arvon, mikä osaltaan vaikuttaa myönteisesti koko talon hyvinvointiin. Kun katto vuotaa, kyse on joskus hyvin äkillisistä ja yllättävistä tuhoista – uuden ja terveenkin katon voivat rikkoa myrsky- tai lumivauriot. Ehkä huopakatto, tiilikatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi irrotti alas tullessaan tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Toisaalta arkisetkin sääolot voivat koitua katon kohtaloksi, vaikkapa sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä jään ja pakkasen muodossa. Siitepöly, lehtiroska, sammal, noki ja tuhka likaavat katepintaa, ja lämpötilanvaihtelut iskevät etenkin läpivientien tiivistyksiin. Aikaa myöten tiilipinta murentuu, huopa halkeilee ja pelti ruostuu. Tilannetta pahentavat kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet.
Katon korjaus Imatralla kattaa toimestamme kattotyöt laidasta laitaan – aluskatteen ja läpivientien tiivistykset sekä katon vesivahinkojen korjaukset. Toteutamme vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun, jiirin ja kattoluukun paikkaukset, samoin kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot sekä myrskyvaurioiden korjaukset. Käsissämme taipuvat kaikki kunnostukset riippumatta katon mallista tai materiaalista – paikkaamme harja-, auma-, tasa- sekä taitekatot tiilestä peltiin ja palahuopaan. Voit tilata toimestamme omakotitalon, kesämökin, pihavaraston ja autotallin katon korjaukset, kunnostukset kaikkiin asuin- ja ulkorakennuksiin sekä myös saaresta löytyviin kohteisiin. Ammattilaistemme tekemät kattotyöt kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin verotuksessa, ja sivujemme kautta voi kuluihin hakea tarpeen mukaan joustavaa rahoitusta. Palvelemme korjauksissa asiakaslähtöisesti ja avaimet käteen- periaatteella, laadukkain tuottein ja työmenetelmin aina kattosi ehdoilla ja parhaaksi. Toimialueeseemme kuuluu niin ikään muukin Etelä-Karjala, Lappeenranta, Joutseno, Rautjärvi sekä Ruokolahti. Palautamme kattosi priimakuntoon tyylikkäin ja kestävin tuloksin – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Imatralla!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt Imatralla asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta
Palvelemme kaikissa kattotöissä Imatralla kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja rännien puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!
Ammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Imatran alueella.
Huopakaton korjaus Imatra – kohenna kattosi suojaa ja toimivuutta
Huopakaton korjaus Imatra, huolellinen palvelu kattosi hyödyksi. Mekaaninen ja kemiallinen rasitus verottavat varsinkin vanhempaa kattohuopaa. Kermistä aluksi löytyvä suojaava sirote kuluu pikkuhiljaa pois, ja kun ikääntyminen ja uv-säteily kuivattavat katetta, halkeilun riski kasvaa. Katosta voi löytyä reikiä, repeämiä, kulumia, kupruja ja ryppyjä, joskus jopa näkyviä pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa saumojen tai läpivientien kohdalta. Liitoksia nakertavat sammaleen juuret sekä talvella lumikuorman paine. Poissuljettu vaihtoehto eivät ole myöskään äkilliset huopakaton myrskyvahingot, jotka eivät katso katon ikää eivätkä kuntoa, kun sattuvat osumaan kohdalle. Kenties huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli repi katolta pellityksiä tai myrsky muutoin riepotteli kattohuopaa.
Meiltä sujuu huopakaton sekä palahuopakaton korjaus, paikkaus ja tiivistys Imatralla. Katsastamme vaurioiden laajuuden ja luonteen, ja suhteutamme korjaustyöt sen mukaan. Huopakaton sekä palahuopakaton reikien paikkaus vaatii erityistä osaamista silloin, kun huopa on hetkellisesti leikattava auki ja sen jälkeen tiivistettävä uudelleen. Esimerkiksi kuprut eli huopakaton höyrypussit viillämme varoen auki, minkä jälkeen kate päästään tasoittamaan sekä palauttamaan vedenpitäväksi. Tiivistämme aukeilleet saumat ja liimaamme irronneet palahuopakaton bitumipaanut, ja täsmäkunnostamme massalla pienehköt katepinnan kulumat. Isompiin vauriokohtiin puolestaan kiinnitämme erityiset huopakaton paikkapalat, ja hoidamme niin ikään huopakaton tulityöt sekä haastavat tasakaton korjaukset. Kauttamme saat Imatralla osaavin ottein kattavimmatkin huopakaton korjaustyöt, kuten alushuovan, umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Suoritamme samaten huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä huopakaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Peltikaton korjaus Imatra – turvaamme talosi rakenteet
Peltikaton korjaus Imatra, paikkaamme reiät ja ruosteen tekemät vauriot. Korroosio syövyttää helposti piloille varsinkin hoitamattomat pellit. Peltikaton laittavat niin ikään lujille sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun sadevedet, uv-säteily, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tämän myötä kiinnikkeet höllentyvät ja peltien liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto lisäksi rämisee tuulella. Kun peltikatto vuotaa rakenteisiin, saattaa ongelma paikantua yläpohjaan – esimerkiksi aluskate voi olla vanhuuttaan kulunut, vaurioitunut tai väärin asennettu. Eräs varteenotettava vaaranpaikka ovat myös peltikaton myrsky- ja lumivauriot, joiden tuhot voivat vaihdella katepinnan naarmuista rikkinäisiin välikaton rakenteisiin. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Tai sitten lumi riuhtoi katolta alas rännit sekä kattotuotteet, niin että peltiin tuli reikä.
Peltikaton korjaus Imatralla aloitetaan kattavalla tilannekartoituksella. Etsimme ongelmien tarkan syyn ja sijainnin, ja tutkimme mahdolliset vahingot. Useimmissa tapauksissa paras tapa edetä on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan lisäksi yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Toteutamme tunnolliset pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston alustasta; näin työnjäljestä saadaan siisti ja kestävä, sekä mahdollisimman pitkäikäinen. Jos reikä löytyy kattopeltien kiinnikkeen kohdalta, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme lisäkiinnitykset kattopelteihin, mikäli alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Saat meiltä Imatralla yläpohjan paikkaukset ja peltikaton aluskatteen korjaukset, huonokuntoisten eristeiden uusimiset sekä lahonneiden rakenteiden vaihdot. Lisäksi kattopeltiseppämme toteuttavat peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä pienet ja suuret peltikaton kunnostukset kaikissa saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Imatra, taloudellinen ja toimiva ratkaisu
Tiilikaton korjaus Imatra – räätälöidyllä laatutyöllä kauttamme. Myös tiilikaton kohtaloksi saattavat koitua yllättävät myrskytuhot. Kenties tuuli tai myrsky irrotti kattotiilen, reunatiilen, harjatiilen tai tiilikaton pellitykset, tai sitten tiilikatto rikkoutui yhdessä hetkessä, kun puu kaatui myrskyssä tiilikaton päälle. Tavallisimmin korjaustarve kuitenkin liittyy sään ja ympäristön rasituksiin, kuten sammalkasvustoon ja lumikuormaan sekä jatkuviin lämpötilanvaihteluihin. Sammal syö tiilestä ravinteita sekä ujuttaa juuriaan katteeseen, ja lumi taas voi painaa rakenteita notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Ikääntyvä tiilikatto myös huokoistuu lisää ja sitoo kosteutta itseensä, ja kun vesi tiilen sisällä vuoroin jäätyy ja sulaa, tiilikatto pakkasrapautuu. Jos taas tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä katsastaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskatteesta voi löytyä ongelmia, kuten vaurioita tai virheasennuksia. Tiilikatto pitää kyllä juoksevaa vettä, muttei itsessään ole vesitiiviiksi suunniteltu, vaan avukseen se tarvitsee ehdottomasti aina luotettavan ja toimivan aluskatteen.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus Imatralla täytyy toteuttaa ajoissa, niin ettei katto pääse syyttä suotta ränsistymään remonttikuntoon. Tyypillisesti tiilikaton korjaustarve osoittautuu varsin paikalliseksi, ja tällöin katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Jos tiilet tavataan yhä uudelleen haljenneina tietyiltä kohdin kattoa, voi tämä kertoa joskus myös asennusvirheistä, jolloin ryhdymme kattavampiin toimiin. Toteutamme Imatralla myös yläpohjan paikkaukset ja tiilikaton aluskatteen korjaukset, myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon kunnostukset kaikissa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen päätteeksi pintakäsittelemme kuluneet tiilet, joko suojakäsittelynä tai huoltomaalauksena katon iästä ja kunnosta riippuen. Näin ruopunut tiili saa takaisin suojansa kosteutta ja kasvustoa vastaan, ja kun rakenteet säilyvät terveinä ja turvassa, on korjaustarve jatkossa vähäisempää.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Imatra – korjaus tehdään kattosi tilanteen mukaan
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Imatra – korjaus tehdään toimestamme mittatilaustyönä katollesi. Läpiviennit puhkaisevat vesikatteen ja aluskatteen muodostaen selkeän vuotoriskin, ja mikäli vesi pääsee niiden kautta huonetilaan tai rakenteisiin, on kosteusvauriokin mahdollinen. Kattovuoto läpiviennin kohdalla voi johtua sään ja ympäristön rasituksista, joskus myös alkuperäisen asennuksen virheistä tai muista rakenteellisista epäkohdista. Meiltä saat taitavan toteutuksen sekä asiakaslähtöisen palvelun, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Imatralla. Lisäksi toteutamme katon korjaukset myös vuotavan savupiipun kohdalta, sekä vuotavan ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta.
Vaihdamme läpiviennin tiivistykset sekä uusimme aikansa eläneet suojapellit. Jos vettä näyttää ehtineen rakenteisiin, teemme purkutyöt tarvittavissa määrin. Korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet, paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot. Asennamme aluskatteen ylösnostot sekä läpivientien tiivistekappaleet. Toteutamme myös parannukset eristykseen ja tuuletukseen, jos se kondenssiongelmien takia on tarpeen. Meiltä saat avun, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Imatralla. Samalla toteutamme muutkin kunnostukset kattosi hyvinvoinnin tueksi. Saneeraamme sadevesijärjestelmät sekä paikkaamme pelti- ja puuosat, ja tiivistämme rakoilleet kattojiirit sekä uusimme kattoturvatuotteet.
Laadukas korjaus ja kunnostus auttaa pidentämään kattosi elinkaarta, ja se varjelee turvassa rakenteet sekä ylläpitää tiiveyttä ja toimivuutta. Hanki siis parasta palvelua katollesi helposti ja edullisesti kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!