Katon korjaus Lapinjärvi
Katon korjaus Lapinjärvi – täsmäapu kattosi haasteisiin. Katto kuin katto kohtaa ajan hampaan nakerruksen sekä ympäristön monenlaiset rasitukset. Ehkä katto vuotaa esimerkiksi savupiipun juuresta tai muualta läpiviennin kohdalta, jolloin saattaa riittää katon tiivistys tai yksittäisen kattovuodon korjaus. Toisinaan taas katon korjaus ja katon paikkaus tarkoittaa mittavampia kunnostustoimia, kuten lumikuorman aiheuttamien tuhojen paikkausta tai myrskyvaurioiden korjausta. Ehkä peltikatto, huopakatto tai tiilikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä. Tai sitten lumi irrotti pudotessaan tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Kun katto vuotaa, syy voi löytyä myös arkisista sääolosuhteista, kun katepintaa kuluttavat sadevedet ja uv-säteily sekä talven jää ja pakkanen. Toistuvat lämpötilanvaihtelut pääsevät hapertamaan läpivientien tiivisteet, ja lehtiroska, sammal, siitepöly, noki sekä tuhka muhittavat kosteutta. Aikaa myöten tiili haurastuu, pelti ruostuu ja huopa halkeilee. Tilannetta pahentavat kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet.
Kattokorjauspalvelumme hoitaa kuntoon katon korjaukset ja tiivistykset Lapinjärvellä, olipa kyseessä sitten yksittäispaikkaus tai kattavammat rakennekorjaukset. Teemme vuotavan aluskatteen, kattoikkunan, kattovalokuvun, jiirin ja kattoluukun paikkaukset, samoin kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot sekä katon vesivahinkojen korjaukset. Kunnostamme taidolla kohteen kuin kohteen katon mallista tai materiaalista riippumatta – harja-, auma-, pulpetti- ja mansardikatot tiilestä peltiin sekä palahuopaan. Kauttamme voit tilata niin omakotitalon, autotallin, piharakennuksen kuin mökin katon korjaukset, kattotyöt kaikkiin asuin- ja ulkorakennuksiin sekä myös saareen saarikohteisiin. Korjaukset kuuluvat kaiken lisäksi kotitalousvähennyksen piiriin verotuksessa, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan.
Toiminta-alueeseemme kuuluu Lapinjärven ohessa muukin Uusimaa; Askola, Pukkila, Myrskylä, Loviisa ja Porvoo. Suoritamme korjaukset siististi ja sujuvasti avaimet käteen- palveluna, laadukkain tuottein ja työmenetelmin aina kattosi tarpeiden mukaan. Ajoissa tehty katon korjaus ja kunnostus auttaa välttämään vakavammat vauriot, kun yksittäiset epäkohdat eivät ehdi äityä kattaviksi katto-ongelmiksi. Katto säästyy kosteus- ja lahohaitoilta sekä turhilta, ennenaikaisilta remonteilta, ja samalla säilyy katon käyttövarmuus sekä asiaankuuluva arvo. Ehjä, energiatehokas katto edesauttaa koko talon kattavaa hyvinvointia, joten säästät sekä rahaa että kattoa teettämällä korjaukset kauttamme. Kokeneet korjaajamme pitävät huolen, että talosi tiiveys on priimaa – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Lapinjärvellä!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt Lapinjärvellä asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta
Palvelemme kaikissa kattotöissä Lapinjärvellä kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja vesikourujen puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!
Ammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Lapinjärven alueella.
Huopakaton korjaus Lapinjärvi, huolellinen ja taitava korjaus haastavillekin kohteille
Huopakaton korjaus Lapinjärvi – käsissämme kattosi saa parhaan palvelun. Huopakaton korjaustarve kehittyy yleensä pikkuhiljaa ajan saatossa. Mekaaniset ja kemialliset rasitukset vievät veronsa varsinkin vanhemmiten, ja kun suojaava sirote kuluu katteesta pois, joutuu huopa vaurioille alttiiksi. Lisäksi ikääntyminen ja uv-säteily kuivattavat huopakermiä, ja kun katteen elastiset ominaisuudet heikentyvät, halkeilun riski kasvaa. Huopakaton, eli bitumikaton korjaustarve näkyy usein katepinnan vaurioina ja muutoksina: reikinä, painumina, repeäminä, kupruina, kulumina, ryppyinä ja vekkeinä. Kermien väliin päässyt kosteus voi niin ikään näkyvästi pullistaa kattohuovan, ja pahimmillaan tällainen huopakaton höyrypussi rikkoo jopa katteen pinnan. Tai ehkäpä huopakatto tai palahuopakatto vuotaa saumojen ja läpivientien kohdalta – liitoksia koettelevat sammaleen juuret sekä talvella lumikuorman paine. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli repi irti pellityksiä tai myrsky irrotti tai vaurioitti kattohuopaa.
Huopakaton sekä palahuopakaton korjaus ja paikkaus Lapinjärvellä on taitava palvelu toimestamme. Valitsemme kaikki työkalut ja tarveaineet huolellisesti kattosi mukaan. Tiivistämme halkeilleet tai aukeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja käsittelemme massalla kuntoon pienehköt katepinnan kulumat. Isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme erityiset huopakaton paikkapalat, ja kuprut eli höyrypussit viillämme auki katepinnan tasoitusta varten. Huopakaton sekä palahuopakaton reikien paikkaus ja tiivistys on erityisen haastavaa, kun huopaa täytyy väliaikaisesti leikata auki ja tämän jälkeen tiivistää uudelleen. Kokeneet osaajamme palauttavat kuntoon kattosi teknisen toimivuuden, sekä toteuttavat niin ikään huopakaton tulityöt ja taitoa vaativat tasakaton korjaukset. Meiltä saat Lapinjärvellä huopakatolle kokonaisvaltaisetkin korjaustyöt, kuten alushuovan, umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi hoidamme huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä kaikki huopakaton kunnostukset myös saaressa saarikohteissa.
Peltikaton korjaus Lapinjärvi – rakenteille pitävä ja pitkäikäinen suoja
Peltikaton korjaus Lapinjärvi, yleensä kaivataan ruosteenpoistoa ja reikien paikkausta. Korroosio jättää jälkensä etenkin hoitamatta jääneeseen kattoon. Muihin peltikaton koetuksiin sisältyvät sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun aurinko, vesi, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tämän johdosta kiinnikkeet vähin erin höltyvät ja peltien liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto lisäksi rämisee tuulella. Kun peltikatto vuotaa, haasteet voivat liittyä myös yläpohjan tilanteeseen ja kuntoon – esimerkiksi aluskate saattaa olla väärin asennettu tai mekaanisesti vaurioitunut. Vielä eräs merkittävä vaaranpaikka ovat peltikaton myrsky- ja lumivauriot, jotka saattavat tehdä tuntuvaa tuhoa uudella ja terveelläkin katolla. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Tai sitten lumi riuhtoi mukanaan alas rännit sekä kattotikkaat, niin että peltiin tuli reikä.
Peltikaton korjaus Lapinjärvellä aloitetaan kattavasta tilannekartoituksesta, jossa etsimme ongelmien tarkan syyn ja sijainnin ja tutkimme syntyneet vahingot. Tyypillisesti parhaaksi ratkaisuksi osoittautuu nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan myös yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston, toteutamme samoin aina huolella, niin että massaukset ja tiivistykset saadaan tarttumaan, ja korjausjäljestä tulee pitävä. Kun reikä löytyy kattopeltien kiinnikkeen tuntumasta, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme lisäkiinnitykset kattopelteihin, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Kattopeltiseppämme hoitavat Lapinjärvellä myös peltikaton aluskatteen korjaukset, saumojen limitykset, läpivientien ylösnostot sekä jiirien kahdensuuntaiset aluskatteet. Lisäksi suoritamme peltikaton lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Lapinjärvi – kunnostus toteutetaan ensiluokkaisesti toimestamme
Tiilikaton korjaus Lapinjärvi, varmistamme katollesi laadun sekä tiiveyden. Lopulta tiilikatonkin kohtaloksi koituvat sään ja ympäristön rasitukset. Esimerkiksi sammal ja jäkälä ujuttavat juurensa huokoiseen tiileen, ja ne syövät katteesta ravinteita sekä tuovat mukanaan kosteutta. Talvella merkittävää haastetta tuottaa katon päälle kasaantuva lumikuorma, sillä lumi saattaa painaa rakenteita notkolle tai synnyttää saumavuotoja liitoksiin. Ikääntynyt tiilikatto joutuu kohtaamaan myös pakkasrapautumisen ilmiön, jossa hauraaseen kattoon imeytynyt vesi yhä uudelleen jäätyy ja sulaa. Kun tiilikatto vuotaa rakenteisiin, täytyy katsastaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskate saattaa olla vanhuuttaan kulunut tai asennettu väärälle kireydelle. Eräs valitettava vaihtoehto ovat myös tiilikaton myrskyvauriot, joiden tuhot voivat vaihdella katepinnan naarmuista rikkinäisiin välikaton rakenteisiin. Ehkä tiilikatto rikkoutui yhtäkkisesti, kun puu kaatui myrskyssä tiilikaton päälle, tai kun tuuli tai myrsky irrotti harjatiilen, kattotiilen, reunatiilen tai tiilikaton pellitykset.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus Lapinjärvellä ehkäisee isommat ongelmat, kun korjauksiin tartutaan hyvissä ajoin ennen katon vaipumista vaihtokuntoon. Tavallisesti tiilikaton korjaustarve osoittautuu hyvinkin paikalliseksi, ja tällöin katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Toteutamme Lapinjärvellä myös yläpohjan paikkaukset ja tiilikaton aluskatteen korjaukset, myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon kunnostukset saarikohteissa. Viimeistelemme tiilikaton korjauksen ja paikkauksen kattotiilten pintakäsittelyllä, niin että rapautunut tiili saadaan jälleen hylkimään kosteuden ja kasvuston uhkaa.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Lapinjärvi – korjaus tiivistää katteen kuntoon
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Lapinjärvi – korjaus pitää kattosi parhaassa iskussa. Läpivienteihin liittyy huomattava vuotoriski niiden puhkaistessa vesikatteen ja aluskatteen. Falskaava tai vioittunut läpivienti voi ohjata vedet sisätiloihin tai rakenteisiin, jolloin katolle saattaa pahimmillaan kehittyä kattava kosteusvaurio. Kattokorjauspalvelumme hoitaa kuntoon läpiviennin korjaukset ja paikkaukset, johtuipa ongelma sitten sään ja ajan rasituksista tai alkuperäisen asennuksen virheistä. Meiltä saat tyylipuhtaat katon korjaukset myös vuotavan savupiipun kohdalta, samoin vuotavan ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta. Kun siis huomaat, että kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Lapinjärvellä, kutsu paikalle kokeneet ammattilaisemme tiivistämään kattosi kuntoon.
Vaihdamme hapertuneet läpiviennin tiivisteet ja uusimme kärsineet suojapellit. Jos vettä näyttää päässeen katon alempiin osiin, toteutamme rakenteiden purkutyöt. Korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet, paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot. Asennamme läpivientien tiivistekappaleet ja aluskatteen puuttuvat ylösnostot. Lisäksi kohennamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kondenssiongelmien takia on tarpeen. Hoidamme homman, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Lapinjärvellä, ja samalla voimme toteuttaa kattosi hyväksi muutkin yksittäiset korjaustyöt. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset sekä kunnostamme katon eri puuosat, saneeraamme sadevesijärjestelmät sekä uusimme kattoturvatuotteet.
Laadukas korjaus ja paikkaus pitää huolen kattosi hyvinvoinnista, säilyttää turvassa rakenteet sekä takaa täyden toimivuuden. Meiltä saat luotettavan toteutuksen sekä kauniin ja kestävän korjaustuloksen – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!