Katon korjaus Masku

Katon korjaus Masku – katolle lisää turvaa ja toimivuutta. Kattoa kuluttavat monenlaiset rasitukset niin sään kuin ajankin toimesta. Ehkä katto vuotaa esimerkiksi savupiipun juuresta tai muualta läpiviennin kohdalta, tai kenties tarvitaan vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun, jiirin tai kattoluukun korjausta. Katon korjaus ja katon paikkaus saattaa sisältää myös kokonaisvaltaisempia kunnostuksia, kuten lumikuorman rikkomien rakenteiden paikkausta tai myrskyvaurioiden korjausta. Ehkä tiilikatto, peltikatto tai huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä. Tai sitten lumi irrotti rännit, tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Toisaalta arkisetkin sääolosuhteet laittavat kattoa koville, vaikkapa sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä jään ja pakkasen muodossa. Lämpötilanvaihtelut pyrkivät hapertamaan katon sekä läpivientien tiivisteet, ja katepintaa likaavat sammal, lehtiroska, siitepöly, noki sekä tuhka. Aikaa myöten peltikatto ruostuu, huopa halkeilee ja tiili murentuu. Tilannetta pahentavat kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet. Katon korjaus ja tiivistys ajoissa säästää monelta isommalta murheelta, kuten kosteus-, home- ja lahohaitoilta sekä turhilta, ennenaikaisilta remonteilta. Katolla säilyy käyttövarmuus ja rakenteilla tiivis turva, mikä osaltaan tietysti edesauttaa myös koko talon täyttä hyvinvointia.

Kattopalvelultamme löytyy asiantuntijat kaikkiin katon korjauksiin Maskussa, tarvitsitpa yksittäisen kattovuodon korjausta tai laajempia muutostöitä rakenteisiin. Teemme aluskatteen ja läpivientien tiivistykset sekä kattoturvatuotteiden kunnostukset, kastuneiden yläpohjan villojen vaihdot samoin kuin katon vesivahinkojen korjaukset. Käsissämme kunnostuu mikä tahansa kohde katon mallista tai materiaalista riippumatta – harja-, auma-, tasa- sekä taitekatot tiilestä peltiin ja palahuopaan. Voit tilata toimestamme omakotitalon, kesämökin, autotallin ja -katoksen katon korjaukset, kunnostukset pihavarastoon ja rantasaunaan sekä myös saaressa sijaitseviin kohteisiin. Meillä teetetyt kattotyöt kuuluvat luonnollisesti kotitalousvähennyksen piiriin verotuksessa, ja sivujemme kautta voi kuluihin hakea joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan. Toimialueeseemme sisältyy kattavasti muukin Varsinais-Suomi, esimerkiksi Mynämäki, Nousiainen, Rusko, Raisio, Naantali ja Taivassalo. Toteutamme kattotyöt varmoin ottein ja avaimet käteen- periaatteella, asiakaslähtöisellä palvelulla aina kattosi ehdoilla ja parhaaksi. Varmista katolle siis täysi turva ja paras mahdollinen toimivuus – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Maskussa!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Maskussa asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta

Palvelemme kaikissa kattotöissä Maskussa kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja vesikourujen puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!

Ammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Maskun alueella.

Huopakaton korjaus Masku – saumat, kuprut ja kulumat kuntoon

Huopakaton korjaus Masku, tiivistämme kattosi huolellisesti toteuttaen. Huopakaton, eli bitumikaton korjaustarve paikantuu pääasiassa katepinnan kulumiin. Mekaaniset sekä kemialliset rasitukset jyrsivät varsinkin vanhempaa kattohuopaa, ja kun suojaava sirote kuluu pinnasta pois, kate joutuu vaurioille alttiiksi. Lisäksi huopa pääsee kuivumaan ikääntymisen ja uv-säteilyn vaikutuksesta, jolloin katteen elastiset ominaisuudet heikentyvät, ja riski halkeilulle kasvaa. Huovasta voi löytyä reikiä, repeämiä, kulumia, painumia tai kupruja, joskus jopa suoranaisia pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa saumojen ja läpivientien kohdalta – liitoksia kuluttavat sammaleen juuret sekä talvella lumikuorman paino. Eräs tuhoisa mahdollisuus ovat myös huopakaton äkilliset myrskyvahingot, jotka eivät katso katon ikää eivätkä kuntoa, kun sattuvat osumaan kohdalle. Kenties huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli riepotteli tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky vioitti kattotekniikkaa.

Toteutamme huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Maskussa. Suunnittelemme ja suoritamme kattotyöt aina räätälöidysti kohteen mukaan. Siinä missä pienehköille katepinnan kulumille voi riittää kunnostus massalla, saattaa isompiin vauriokohtiin joutua asentamaan erityiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme myös halkeilleet tai aukeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja viillämme auki kuprut eli höyrypussit katepinnan tasoitusta varten. Huopakaton sekä palahuopakaton reikien paikkaus kysyy kattavaa ammattitaitoa, jotta huopa saadaan palautettua täydelleen vesitiiviiksi myös huovan aukileikkaamisen jälkeen. Meiltä saat katollesi kokeneet osaajat kaikkiin katepinnan paikkauksiin, samoin myös huopakaton tulitöihin sekä haastaviin tasakaton korjauksiin. Hoidamme Maskussa mallikkaasti maaliin kokonaisvaltaisetkin katon korjaustyöt, kuten alushuovan, umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi saat meiltä huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä huopakaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.

Peltikaton korjaus Masku, katto jälleen tiiviiksi harjalta räystäille saakka

Peltikaton korjaus Masku – meiltä saat niin pienet kuin suuretkin kattotyöt. Peltikatto voi kärsiä vaikkapa lumikuorman tuhoista tai myrskyn aiheuttamista vaurioista. Kenties tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Tai sitten lumi riuhtoi mukanaan alas rännit sekä kattotikkaat, niin että peltiin tuli reikä. Toisaalta peltikaton haasteisiin kuuluvat myös arkisemmat säätilan muutokset, kuten sade- ja sulamisvedet, pakkanen ja jää sekä auringon paahtava uv-säteily. Toistuvat lämpötilanvaihtelut saavat kattopellit elämään edestakaisin, jolloin kiinnikkeet löystyvät ja liitokset alkavat irvistää, ja tuloksena vesitiiveys on tiessään. Kun peltikatto vuotaa, syy saattaa löytyä myös yläpohjan rakenteiden suunnalta – esimerkiksi aluskate saattaa olla väärin asennettu tai kärsinyt mekaanisen vaurion. Vielä eräs perinteinen peltikaton uhka on kattoa kuluttava ruoste, ja erityisen helposti korroosio tuhoaa hoitamatta jätetyt pellit.

Peltikaton korjaus Maskussa aloitetaan kattavalla tilannekartoituksella, jossa etsimme ongelmien tarkan syyn ja sijainnin, ja tutkimme syntyneet vahingot. Useimmissa tapauksissa järkevin ratkaisu on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Pohjatyöt, esimerkiksi lian- ja ruosteenpoiston, toteutamme aina huolella, niin että massaukset ja tiivistykset tarttuvat hyvin, ja korjauksesta saadaan pitävä. Mikäli reikä paikantuu kattopeltien kiinnikkeen tuntumaan, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme kattopeltien lisäkiinnitykset, jos pellit on alun alkaen asennettu liian harvaan. Saat meiltä peltikaton aluskatteen paikkaukset ja yläpohjan vaurioiden korjaukset, huonokuntoisten eristeiden uusimiset sekä kastuneiden rakenteiden vaihdot. Lisäksi toteutamme peltikaton lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaustyöt Maskussa, sekä kattavat peltikaton kunnostukset myös kaikissa saarikohteissa.

Tiilikaton korjaus Masku – pidä huolta kattosi toimivuudesta

Tiilikaton korjaus Masku, pitämässä kattosi tiiveydestä huolta. Myös tiilikaton kohtaloksi saattavat koitua myrskyn tekemät tuhot. Ehkä tiilikatto rikkoutui yhdessä hetkessä, kun puu kaatui myrskyssä tiilikaton päälle. Tai sitten tuuli tai myrsky irrotti kattotiilen, harjatiilen, reunatiilen tai tiilikaton pellitykset. Tavallisimmin tiilikaton korjaustarve kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa, kun kattoa rasittavat sammal, lumikuorma sekä jatkuva pakkasrapautuminen. Sammal syö katteesta ravinteita ja ujuttaa juurensa tiileen, ja lumi taas voi painaa rakenteet notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Ikääntyvä tiilikatto myös huokoistuu lisää sitoen kosteutta itseensä, ja kun vesi tiilten sisällä vuoroin jäätyy ja sulaa, kate heikentyy kerta kerralta. Jos taas tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä katsastaa yläpohjan tilanne – ehkäpä aluskate on mekaanisesti vaurioitunut, tai kulunut ja kosteuden hapertama.

Tiilikaton korjaus ja paikkaus Maskussa kannattaa toteuttaa ajoissa, ettei kattoa päästetä syyttä suotta ränsistymään vaihtokuntoon. Tyypillisesti tiilikaton korjaustarve osoittautuu hyvinkin paikalliseksi, ja niinpä katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Jos tiilet löytyvät yhä uudelleen haljenneina tietyiltä kohdin kattoa, saattaa tämä kertoa asennusvirheistä, jolloin ryhdymme kattavampiin toimiin. Saat meiltä Maskussa myös yläpohjan paikkaukset ja tiilikaton aluskatteen korjaukset, myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon saneeraukset saarikohteissa. Tiilikaton korjaus ja paikkaus viimeistellään kuluneiden tiilten pintakäsittelyllä, joko suojakäsittelynä tai huoltomaalauksena katon iästä ja kunnosta riippuen. Näin kärsinyt kate saadaan jälleen hylkimään kosteutta, likaa ja kasvustoa, ja kun rakenteet säilyvät kuivina ja terveinä, on korjaustarve jatkossa vähäisempää.

Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Masku – korjaus takaa täyden hoivan ja huolenpidon katollesi

Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Masku – korjaus tuo katollesi merkittävää turvaa. Läpiviennit puhkaisevat vesikatteen ja aluskatteen muodostaen selkeän vuotoriskin. Pahimmillaan vesi saattaa läpiviennistä päätyä sisätiloihin tai rakenteisiin, jolloin tilanne katolla kehittyy nopeasti kattavaksi kosteusvaurioksi. Kattovuoto läpiviennin kohdalla voi johtua sään ja ajan rasituksista, joskus myös alkuperäisen asennuksen virheistä tai muista rakenteellisista epäkohdista. Kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Maskussa, apuun kannattaa viipymättä kutsua taitavat asiantuntijamme. Suoritamme sujuvat ja siistit katon korjaukset myös vuotavan savupiipun kohdalta, sekä vuotavan ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta. Saat meiltä läpiviennin hapertuneiden tiivisteiden sekä kuluneiden suojapeltien vaihdot, samoin höyrynsulun ja eristeiden kunnostukset sekä tarvittavat rakenteiden purkutyöt. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja asennamme puuttuvat tiivistekappaleet sekä puolitiehen jätetyt ylösnostot. Joskus ongelmien syyksi paljastuvat kondenssiongelmat rakenteissa. Kohennamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kattosi tapauksessa on tarpeen.

Kattopalvelumme auttaa, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Maskussa. Samalla voimme toteuttaa muutkin kunnostukset kattosi tarpeiden mukaan. Hoidamme yksittäiset peltisepäntyöt sekä korjaamme katon laudoitukset ja puuosat, saneeraamme sadevesijärjestelmät sekä päivitämme kattoturvatuotteet. Meiltä saat katollesi parhaan palvelun ja luotettavan laatutoteutuksen, joka auttaa säilyttämään täyden käyttövarmuuden, tiiveyden sekä arvon. Sijoita siis talosi tulevaisuuteen ja kutsu meidät kunnostamaan kattosi – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!