Katon korjaus Pernaja

Katon korjaus Pernaja, pitämässä kattosi toimivuudesta huolta. Korjaustarvetta tuottavat niin ajan hammas kuin mekaaniset ja kemialliset kulutuksetkin. Ehkä katto vuotaa esimerkiksi savupiipun juuresta tai muualta läpiviennin kohdalta, tai kenties tarvitaan vaikkapa vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjausta. Useimmissa tapauksissa rasitus syntyy varsin arkisista tekijöistä, kuten sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä jään ja pakkasen toimesta. Toistuvat lämpötilanvaihtelut pyrkivät kuluttamaan läpivientien tiivisteet, ja katepintaa likaavat sammal, lehtiroska, siitepöly, noki sekä tuhka. Aikaa myöten tiili haurastuu, pelti ruostuu ja huopa halkeilee, ja tilannetta pahentavat kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet. Toisaalta uusi ja tervekin katto voi hetkessä päätyä korjauskuntoon, mikäli siihen iskevät odottamattomat myrsky- tai lumivahingot. Ehkä huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi irrotti alas tullessaan lumiesteet tai tikkaat, niin että kattoon tuli reikä.

Kattopalvelumme hoitaa taidolla kaikki katon korjaukset ja tiivistykset Pernajassa, tarvittiinpa yksittäisen kattovuodon paikkausta tai laajempaa vesivahinkojen korjausta. Teemme kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot ja kattoturvatuotteiden uusimiset, aluskatteen ja läpivientien tiivistykset sekä lumi- tai myrskyvaurioiden korjaukset. Paikkaamme ja tiivistämme kaikenlaiset kohteet katon mallista tai materiaalista riippumatta – pelti-, tiili- sekä huopakatteet harjakatosta mansardi- ja aumakattoon. Voit tilata toimestamme omakotitalon, kesämökin ja autotallin katon korjaukset, kunnostukset pihakatokseen ja rantasaunaan sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi suoritamme katon korjaustyöt myös kaikissa saarikohteissa. Ammattilaistemme kattotöitä voit niin ikään hyödyntää kotitalousvähennyksessä verotuksessa, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavaa, luotettavaa rahoitusta.

Palvelemme korjauksissa asiakaslähtöisesti laatutuottein sekä -menetelmin, avaimet käteen- periaatteella aina kattosi tarpeiden mukaan. Toimialueeseemme sisältyy kattavasti muukin Loviisa ja Uusimaa, Askola, Pukkila, Myrskylä, Porvoo ja Lapinjärvi. Ajoissa tehty katon korjaus ja katon paikkaus säästää monelta murheelta, kun yksittäiset epäkohdat eivät pääse äitymään kosteus- tai lahovaurioiksi. Näin ollen isompiin remontteihinkaan ei tarvitse ryhtyä ennen aikojaan, vaan nykyinen katto saa pidemmän käyttöiän ja paremman toimintavarmuuden. Katon laadukas kunnostus on kaikin puolin edullinen ja näppärä ratkaisu, joka viime kädessä myötävaikuttaa koko talon kattavaan hyvinvointiin. Turvaa siis kattosi tiiveys ja toimivuus teettämällä kunnostukset kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Pernajassa!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Pernajassa asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta

Palvelemme kaikissa kattotöissä Pernajassa kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja vesikourujen puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!

Ammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Pernajan alueella.

Huopakaton korjaus Pernaja – paikkaus kattaa niin pienet kuin suuretkin kattotyöt

Huopakaton korjaus Pernaja, parhaalla taidolla kattosi turvaksi. Huopakaton, eli bitumikaton voivat päästä yllättämään vaikkapa äkilliset myrskyvahingot. Kenties huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä. Tai sitten myrskytuuli riepotteli huopavuotia, tai myrsky irrotti huopakaton pellitykset. Tavallisesti korjaustarve kuitenkin kehittyy vähin erin sään ja ajan kulutuksissa, ja mekaaniset sekä kemialliset rasitukset verottavat varsinkin vanhempaa huopaa. Kermistä aluksi löytyvä suojaava sirote kuluu pikkuhiljaa pois, ja kun ikääntyminen ja uv-säteily kuivattavat huopaa, riski halkeilulle kasvaa. Katosta voi löytyä reikiä, repeämiä, kulumia, painumia tai kupruja, joskus jopa suoranaisia pullistumia eli niin kutsuttuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa liitosten tai läpivientien kohdalta – saumat saattavat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen tai lumikuorman toimesta.

Meiltä sujuu huopakaton sekä palahuopakaton korjaus, tiivistys ja reikien paikkaus Pernajassa. Valitsemme kaikki paikkausaineet ja -menetelmät tarkasti vaurioille sopiviksi. Esimerkiksi pienehköille katepinnan kulumille voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme erityiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme halkeilleet tai aukeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja leikkaamme auki kuprut eli höyrypussit katteen tasoitusta silmällä pitäen. Toteutamme Pernajassa huopakaton tulityöt ja haastavat tasakaton korjaukset, samoin alushuovan, umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi hoidamme huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä huopakaton paikkaukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.

Peltikaton korjaus Pernaja, tukemassa kattosi kokonaisvaltaista hyvinvointia

Peltikaton korjaus Pernaja – palkintona tiivis ja pitkäikäinen katto. Paikkaamme esimerkiksi korroosion jäljet, kuten reiät ja ruostevauriot. Muihin peltikaton uhkiin lukeutuvat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun aurinko, sadevedet, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tuloksena tästä kiinnikkeet höltyvät ja peltien liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto kaiken lisäksi rämisee tuulella. Jos taas peltikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä tarkistaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskate saattaa olla vanhuuttaan kulunut, vaurioitunut tai väärin asennettu. Poissuljettu mahdollisuus eivät ole myöskään peltikaton myrsky- ja lumivauriot, joiden tuhot voivat vaihdella katepinnan naarmuista rikkinäisiin yläpohjan rakenteisiin. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Tai sitten lumi pudotti rännit ja riuhtoi mukanaan alas kattotuotteet, niin että peltiin tuli reikiä.

Peltikaton korjaus Pernajassa vaatii ensinnäkin onnistuneet pohjatyöt. Lika ja ruoste on irrotettava alustasta hyvin, jotta paikkauksesta saadaan pitävä. Useimmissa kohteissa paras tapa edetä on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Mikäli vuoto löytyy kattopeltien kiinnikkeen tuntumasta, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme lisäkiinnitykset kattopelteihin, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Kattopeltiseppämme toteuttavat Pernajassa myös peltikaton aluskatteen korjaukset; saumojen limitykset, läpivientien ylösnostot sekä jiirien kahdensuuntaiset aluskatteet. Hoidamme sujuvasti yläpohjan paikkaukset ja peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, samoin kattavat peltikaton kunnostukset myös kaikissa saarikohteissa.

Tiilikaton korjaus Pernaja – tuloksena parempi turva ja tiiveys

Tiilikaton korjaus Pernaja, pitämässä kattosi toimivuutta yllä. Myös tiilikaton kohtaloksi saattavat koitua myrskyn aikaansaamat vauriot. Kenties tuuli tai myrsky irrotti ja vei mukanaan harjatiilen, kattotiilen tai reunatiilen. Tai sitten tiilikatto rikkoutui yhdessä hetkessä, kun puu kaatui myrskyssä tiilikaton päälle. Useimmiten korjaustarve kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa ajan saatossa, kun kattoa pääsevät nakertamaan sammal ja lumikuorma sekä jatkuvat lämpötilanvaihtelut. Sammal syö tiilestä mineraaleja ja ujuttaa juurensa katteeseen, ja lumi taas voi painaa rakenteita notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Ikääntyessään tiilikatto huokoistuu lisää ja sitoo kosteutta itseensä, ja kun vesi tiilten sisällä vuoroin jäätyy ja sulaa, tiilikatto pakkasrapautuu. Kun tiilikatto vuotaa, voi ongelma paikantua myös aluskatteen ja yläpohjan tuntumaan – esimerkiksi aluskatteesta saattaa löytyä epäkohtia, kuten vaurioita tai asennusvirheitä.

Tiilikaton korjaus ja paikkaus Pernajassa on parasta toteuttaa ajoissa, jotta katto välttää ikävät kosteushaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit. Tyypillisesti tiilikaton korjaustarve osoittautuu hyvinkin paikalliseksi, ja niinpä katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Jos tiilet tavataan yhä uudelleen haljenneina tietyiltä kohdin kattoa, saattaa se kieliä myös asennusvirheistä, jotka nekin hoidamme kuntoon. Toteutamme tiilikaton aluskatteen korjaukset ja painuneen rakenteen oikaisut, myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon saneeraukset saarikohteissa. Viimeistelemme tiilikaton korjauksen Pernajassa pintakäsittelemällä kuluneet tiilet, joko suojakäsittelynä tai huoltomaalauksena katon iästä ja kunnosta riippuen. Näin rapautuneet tiilet saadaan jälleen hylkimään säätä, likaa ja sammalta, ja rakenteiden säilyessä kuivina ja turvassa on korjaustarve jatkossa vähäisempää.

Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pernaja – korjaus on palvelus kattosi parhaaksi

Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pernaja – korjaus tekee katostasi entistä tiiviimmän. Läpiviennit muodostavat rakenteensa puolesta merkittävän riskin kattovuodoille. Falskaava tai vioittunut läpivienti voi ohjata vedet sisätiloihin tai rakenteisiin, joten pahimmillaan tilanne äityy ennen pitkää kattavaksi kosteusvaurioksi. Kattovuoto läpiviennin kohdalla voi saada alkunsa sään ja ympäristön rasituksista; joskus sen taas synnyttävät asennusvirheet tai muut rakenteelliset epäkohdat. Kun huomaat, että kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Pernajassa, meiltä saat paikalle parhaat osaajat kattosi tiiveyttä tukemaan. Hoidamme ensiluokkaiset katon korjaukset myös vuotavan savupiipun kohdalta, sekä vuotavan ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta.

Vaihdamme läpiviennin hapertuneet tiivisteet ja uusimme aikansa eläneet suojapellit. Mikäli vettä näyttää päässeen katon alempiin osiin, teemme tarvittavissa määrin rakenteiden purkutyöt. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme uupuvat tiivistekappaleet ja tekemättä jätetyt ylösnostot. Lisäksi parannamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kohdekaton tapauksessa on tarpeen. Kattopalvelumme auttaa, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pernajassa, ja samalla voimme toteuttaa muutkin korjaustyöt kattosi hyvinvoinnin tueksi. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset sekä kunnostamme katon eri puuosat, saneeraamme sadevesijärjestelmät sekä uusimme kattoturvatuotteet.

Laadukas korjaus ja paikkaus pitää isommat ongelmat loitolla, säilyttää turvassa rakenteet sekä mahdollistaa käyttövarmuuden. Palkintona saat terveen ja hyvinvoivan katon, joka kestää sekä säätä että aikaa – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta Pernajassa!