Katon korjaus Pirkkala
Katon korjaus Pirkkala – perusteellisella palvelulla ja ensiluokkaisin tuottein. Korjaustarvetta syntyy jokaisella katolla jossakin vaiheessa elinkaarta. Ehkä katto vuotaa vaikkapa savupiipun juuresta tai piipun tai läpiviennin kohdalta, tai kenties kaivataan vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun, jiirin tai kattoluukun korjausta. Jos taas ongelmien annetaan kehittyä katolla itsekseen pidemmän aikaa, vauriot ehtivät eskaloitua, jolloin korjaustenkin kokoluokka kasvaa. Ajoissa tehty katon korjaus ja katon paikkaus säästää monelta murheelta, kuten home-, kosteus- ja lahohaitoilta sekä turhilta, ennenaikaisilta remonteilta. Nykyinen katto saa pidemmän käyttöiän ja täydemmän toimintavarmuuden, mikä osaltaan tukee viime kädessä koko talon hyvinvointia. Katon korjaustarve saattaa syntyä arkisten kulutusten toimesta, esimerkiksi sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä lämpötilanvaihteluiden vuoksi. Katepintaa kuluttavat lehtiroska, noki, tuhka, sammal ja siitepöly, ja tutuiksi käyvät myös ilmansaasteet sekä talven jää ja pakkanen. Vuosien vieriessä pelti ruostuu, huopa halkeilee ja tiili murentuu. Tilannetta pahentavat kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet. Toisaalta uusi ja tervekin katto voi hetkessä joutua korjauskuntoon, mikäli kohdalle osuvat odottamattomat lumi- tai myrskyvahingot. Kenties peltikatto, tiilikatto tai huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun alas tuleva lumi irrotti tikkaat sekä lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä.
Kauttamme hoituvat huolella kaikki katon korjaukset ja tiivistykset Pirkkalassa, olipa kyse yksittäisen kattovuodon korjauksesta tai isommista muutostöistä rakenteisiin. Teemme kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot ja katon vesivahinkojen paikkaukset, aluskatteen ja läpivientien tiivistykset samoin kuin myrskyvaurioiden korjaukset. Paikkaamme ja tiivistämme kaikki kohteet riippumatta katon mallista tai materiaalista – harja-, auma-, tasa- sekä taitekatot tiilestä peltiin ja palahuopaan. Voit tilata toimestamme niin omakotitalon, autotallin, varaston kuin mökin katon korjaukset, kunnostukset kaikkiin asuin- ja ulkorakennuksiin sekä myös saaressa sijaitseviin kohteisiin. Tekemämme kattokorjaukset kuuluvat luonnollisesti kotitalousvähennyksen piiriin verotuksessa, ja sivujemme kautta voi kuluihin hakea luotettavaa, joustavaa rahoitusta. Palvelemme kattotöissä asiakaslähtöisesti ja laatutuottein sekä -menetelmin, avaimet käteen- periaatteella aina kattosi tarpeiden mukaan. Toimialueeseemme sisältyy kattavasti muukin lähiseutu ja Pirkanmaa; Nokia, Tampere, Lempäälä, Ylöjärvi ja Vesilahti. Tee viisas sijoitus kattosi tiiveyteen ja talosi kattavaan toimivuuteen – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Pirkkalassa!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt Pirkkalassa asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta
Palvelemme kaikissa kattotöissä Pirkkalassa kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja vesikourujen puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!
Ammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Pirkkalan alueella.
Huopakaton korjaus Pirkkala, kattosi terveyden ja hyvinvoinnin tueksi
Huopakaton korjaus Pirkkala – pidempi ja laadukkaampi elinkaari katollesi. Huopakaton, eli bitumikaton korjaustarve paikantuu yleensä katepinnan kulumiin. Mekaaniset ja kemialliset rasitukset jyrsivät varsinkin vanhempaa kattohuopaa, ja kun suojaava sirote kuluu pinnasta pois, kate joutuu vaurioille alttiiksi. Lisäksi kermiä pääsevät kuivattamaan ikääntyminen sekä uv-säteily, jolloin huovan elastiset ominaisuudet heikentyvät, ja riski halkeilulle kasvaa. Katteeseen voi ilmestyä reikiä, repeämiä, kulumia, kupruja ja painumia, joskus jopa suoranaisia pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa saumojen tai läpivientien kohdalta – liitoksiin iskevät esimerkiksi sammaleen juuret sekä talvella lumikuorman paine. Eräs mahdollinen vaihtoehto ovat myös huopakaton äkilliset myrskyvahingot, joiden tuhot voivat vaihdella katepinnan naarmuista rikkinäisiin kattorakenteisiin. Kenties huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui myrskyssä huopakaton päälle, tai kun myrskytuuli repi katolta huopavuotia irti, tai myrsky vioitti kattotekniikkaa.
Toteutamme huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset, tiivistykset ja reikien paikkaukset Pirkkalassa. Katsastamme vaurioiden laajuuden ja luonteen, ja suhteutamme korjaustyöt sen mukaan. Samakin ongelma voi eri katoilla vaatia tyystin erityyppiset ratkaisut, joten valitsemme kaikki käsittelyaineet ja korjaustavat huolella vaurioille sopiviksi. Esimerkiksi pienehköille katepinnan kulumille voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin asennamme tarpeen tullen erityiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme halkeilleet tai aukeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja leikkaamme auki sekä tasoitamme tiiveiksi kuprut eli huopakaton höyrypussit. Saat meiltä Pirkkalassa myös huopakaton tulityöt ja taitoa vaativat tasakaton korjaukset, samoin alushuovan, umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Hoidamme niin ikään huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä huopakaton paikkaukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Peltikaton korjaus Pirkkala – räätälöity palvelu kattosi pulmiin
Peltikaton korjaus Pirkkala, taitavasti toteutettuna alusta loppuun saakka. Paikkaamme esimerkiksi korroosion jäljet, kuten katepinnan reiät ja ruostevauriot. Peltikaton laittavat niin ikään lujille sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun uv-säteily, sadevedet, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tuloksena tästä kiinnikkeet höltyvät ja peltien liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto kaiken lisäksi rämisee tuulella. Kun peltikatto vuotaa, ongelma voi paikantua myös aluskatteen ja yläpohjan tienoille – esimerkiksi aluskate saattaa olla loppuun kulunut, vaurioitunut tai väärin asennettu. Vielä eräs varteenotettava mahdollisuus ovat peltikaton myrsky- ja lumivauriot, jotka saattavat tehdä tuntuvaa tuhoa uudella ja terveelläkin katolla. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Tai sitten lumi pudotti rännit tai repi alas tikkaat ja kattosillat, niin että peltiin tuli reikiä.
Paras keino peltikaton korjaukseen Pirkkalassa katsotaan tapauskohtaisesti. Siksi ensiksi etsimme ongelman tarkan syyn ja sijainnin, ja tutkimme syntyneet vahingot. Useimmissa tapauksissa järkevin ratkaisu on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoisto, täytyy samoin toteuttaa huolella, niin että massaukset saadaan tarttumaan hyvin, ja työnjälki on pitävä sekä pitkäikäinen. Mikäli vuoto paikantuu kattopeltien kiinnikkeen kohdalle, vaihdamme naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme kattopeltien lisäkiinnitykset, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Kattopeltiseppämme toteuttavat Pirkkalassa myös peltikaton aluskatteen korjaukset; kaikki limitykset, läpivientien ylösnostot sekä kahdensuuntaiset aluskatteet jiireihin. Hoidamme sujuvasti yläpohjan paikkaukset ja peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä niin ikään kattavat peltikaton kunnostukset kaikissa saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Pirkkala, kunnostamme sään ja sammaleen syömän katon
Tiilikaton korjaus Pirkkala – tärkeä toimenpide kattosi tiiveyden eteen. Myös tiilikaton kohtaloksi saattavat koitua myrskyn aikaansaamat vauriot. Kenties tuuli tai myrsky irrotti harjatiilen, reunatiilen, kattotiilen tai tiilikaton pellitykset. Tai sitten tiilikatto rikkoutui yhdessä hetkessä, kun puu kaatui myrskyssä tiilikaton päälle. Yleensä korjaustarve kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa sään ja ajan rasituksissa, kun tiilipintaan iskevät sammal ja lumikuorma sekä jatkuva pakkasrapautuminen. Sammal syö tiilestä mineraaleja ja ujuttaa juurensa katteeseen, kun taas lumi saattaa painaa rakenteita notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Ikääntyessään tiilikatto huokoistuu lisää ja sitoo kosteutta itseensä, ja kun vesi tiilten sisällä vuoroin jäätyy ja sulaa, kate heikentyy kerta kerralta. Jos taas tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä katsastaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskate saattaa olla mekaanisesti vaurioitunut tai väärälle kireydelle asennettu.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus Pirkkalassa on meiltä katollesi räätälöity palvelu, jolla estetään ikävät kosteushaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit. Useimmissa tapauksissa korjaustarve osoittautuu hyvinkin paikalliseksi, ja niinpä katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Hoidamme Pirkkalassa myös yläpohjan paikkaukset ja tiilikaton aluskatteen korjaukset, myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon kunnostukset saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen päätteeksi pintakäsittelemme kuluneet tiilet, niin että hapertunut kate saadaan jälleen suojattua säätä ja aikaa vastaan.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pirkkala – korjaus tuo katollesi lisää turvaa
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pirkkala – korjaus edistää osaltaan toimivampaa kattoa. Läpiviennit muodostavat rakenteensa puolesta huomattavan vuotoriskin katolle. Falskaava tai vioittunut läpivienti voi ohjata vedet sisätiloihin tai rakenteisiin, jolloin tilanteesta seuraa pahimmassa tapauksessa kattava kosteusvaurio. Kattovuoto läpiviennin kohdalla voi saada alkunsa sään ja ympäristön kulutuksista, joskus taas alkuperäisen asennuksen virheistä tai muista rakenteellisista epäkohdista. Kun huomaat, että kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pirkkalassa, paras ratkaisu on tilata paikalle kokeneet ja taitavat tekijämme. Meiltä saat mallikelpoiset katon korjaukset myös vuotavan savupiipun kohdalta, samoin kuin vuotavan ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta. Vaihdamme hapertuneet tiivistykset ja uusimme kuluneet suojapellit, ja jos vettä näyttää päässeen rakenteisiin, teemme purkutyöt tarvittavissa määrin. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme puuttuvat ylösnostot sekä läpivientien tiivistekappaleet. Samoin parannamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kondenssiongelmien takia on tarpeen.
Hoidamme homman, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pirkkalassa, ja samalla voimme toteuttaa muutkin korjaustyöt kattosi tarpeiden mukaan. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset ja paikkaamme vuotavat rännit, kunnostamme katon eri laudoitukset sekä uusimme kattoturvatuotteet. Tuloksena on tiivis ja toimiva kokonaisuus, joka kestää sekä säätä että aikaa – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!