Katon korjaus Rusko
Katon korjaus Rusko, meiltä ammattitaitoinen toteutus kaikille kattotyypeille. Korjaustarvetta syntyy ennemmin tai myöhemmin ajan sekä ympäristön rasituksissa. Ehkä katto vuotaa esimerkiksi savupiipun juuresta tai muualta läpiviennin kohdalta, tai sitten tarvitaan vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun, jiirin tai kattoluukun korjausta. Uudehkolla katolla voi hyvinkin riittää yksittäisen kattovuodon korjaus, kun taas vanhemmassa kohteessa tilausta voi ilmetä kattavillekin kunnostustöille. Yleisimmin korjaustarpeen syy löytyy arkisista sään- ja lämpötilanvaihteluista, kuten sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä jään ja pakkasen toimesta. Siitepöly, noki, tuhka, sammal ja lehtiroska muhittavat kosteutta, niin että vuosien kuluessa pelti ruostuu, huopa halkeilee ja tiili haurastuu. Tilannetta pahentaa entisestään, jos katon huolto on huonoissa kantimissa, tai jos katon alkuperäiseen asennukseen liittyen on tehty kohtalokkaita virheitä. Toisaalta uusi ja tervekin katto voi kärsiä mittavaa tuhoa, mikäli siihen iskevät odottamattomat myrsky- tai lumivahingot. Kenties tiilikatto, huopakatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi irrotti tikkaat, rännit tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Ajoissa tehty katon korjaus ja katon paikkaus pitää korjaustarpeen kokoluokan kurissa, kun yksittäiset epäkohdat saadaan kuntoon ennen niiden äitymistä pahemmiksi. Katto välttää kosteus- ja lahohaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit, ja samalla säilyy katon käyttövarmuus sekä koko talon tiiveys ja turva.
Kattopalvelultamme saat kaikki katon korjaukset ja tiivistykset Ruskolla, jiirien ja läpivientien kunnostuksista katon vesivahinkojen korjauksiin. Teemme kastuneiden yläpohjan villojen vaihdot sekä myrskyvaurioiden paikkaukset, kattoturvatuotteiden uusimiset sekä aluskatteen ja rakenteiden korjaukset. Käsissämme taipuvat kunnostukset katon mallista tai materiaalista riippumatta – paikkaamme huopa-, tiili- sekä peltikatteet harjakatosta mansardi- ja aumakattoon. Toteutamme tyylillä niin omakotitalon, kesämökin kuin autotallin katon korjaukset, kunnostukset pihakatokseen ja rantasaunaan sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi hoidamme katon korjaustyöt myös saaressa saarikohteissa. Tekemiämme korjauksia voit tietysti hyödyntää myös kotitalousvähennyksessä verotuksessa, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa rahoitusta tarpeen mukaan. Toiminta-alueeseemme kuuluu kattavasti muukin Varsinais-Suomi; Masku, Nousiainen, Naantali, Raisio sekä Turku. Hoidamme kattotyöt taidokkain ottein ja asiakaslähtöisellä palvelulla, avaimet käteen- periaatteella aina kattosi ehdolla ja parhaaksi. Varmista katollesi ensiluokkaiset oltavat teettämällä kunnostukset kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Ruskolla!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt Ruskolla asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta
Palvelemme kaikissa kattotöissä Ruskolla kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja vesikourujen puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!
Ammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Ruskon alueella.
Huopakaton korjaus Rusko – laadukkaan ja turvallisen toteutuksen saat meiltä
Huopakaton korjaus Rusko, asiantunteva palvelu kaikkiin tilanteisiin. Huopakaton, eli bitumikaton saattavat rikkoa vaikkapa myrskyvahingot. Ehkä huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui myrskyssä huopakaton päälle, tai sitten myrskytuuli riepotteli huopavuotia tai myrsky vahingoitti kattotekniikkaa. Tavallisimmin korjaustarve kuitenkin kehittyy hiljalleen ympäristön kulutuksissa, ja mekaaninen sekä kemiallinen rasitus iskevät etenkin vanhempaan kattohuopaan. Kermistä aluksi löytyvä sirotekerros kuluu vähä vähältä pois, ja kun ikääntyminen sekä uv-säteily kuivattavat huopaa, halkeilun riski kasvaa. Katteeseen voi muodostua reikiä, repeämiä, kulumia, painumia ja kupruja, joskus jopa näkyviä pullistumia eli niin kutsuttuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa liitosten tai läpivientien kohdalta. Saumat saattavat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen tai lumikuorman vuoksi.
Huopakaton sekä palahuopakaton korjaus, tiivistys ja paikkaus sujuu Ruskolla toimestamme. Katsastamme vaurioiden laajuuden ja luonteen, minkä mukaan suhteutamme korjaustyöt. Samakin ongelma voi eri katoilla edellyttää tyystin erityylisiä ratkaisuja, joten mittatilaustyönä tehty toteutuksemme varmistaa siistin ja onnistuneen tuloksen. Esimerkiksi pienehköille katepinnan kulumille voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin kiinnitämme tarpeen tullen erityiset huopakaton paikkapalat. Käsittelemme sammaleesta kärsineet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja viillämme auki kuprut eli höyrypussit katepinnan tasoittamista varten. Huopakaton sekä palahuopakaton reikien paikkaus kysyy kattavaa taitoa ja kokemusta, jota kate saadaan tiivistettyä silloinkin, kun huopaa täytyy leikata auki. Meiltä saat laatuvarmat huopakaton tulityöt ja haastavat tasakaton korjaukset, samoin umpilaudoituksen, alushuovan sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi teemme Ruskolla huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä kattavat huopakaton kunnostukset myös kaikissa saarikohteissa.
Peltikaton korjaus Rusko – pelasta katto kulumilta ja korroosion jäljiltä
Peltikaton korjaus Rusko, ruostuneet ja reikäiset kattopellit kuntoon. Korroosio nakertaa piloille varsinkin hoitamatta jätetyt pellit. Muihin peltikaton uhkiin lukeutuvat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun pakkanen, aurinko, vesi sekä jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Lämpöliikkeen vaikutuksesta kiinnikkeet höltyvät ja peltikaton naulat pumppautuvat ylös, jolloin peltien liitokset alkavat irvistää, ja tuloksena vesitiiveys on tiessään. Kun peltikatto vuotaa, voi haasteita paikantua myös yläpohjan ja aluskatteen tienoille – vaikkapa aluskate saattaa olla väärin asennettu tai mekaanisesti vaurioitunut. Vielä eräs mahdollinen vaaranpaikka ovat peltikaton myrsky- ja lumivauriot, joiden tuhot voivat vaihdella katepinnan naarmuista rikkinäisiin välikaton rakenteisiin. Kenties tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Tai sitten lumi riuhtoi alustasta irti rännit sekä kattotuotteet, niin että peltiin tuli reikä.
Peltikaton korjaus Ruskolla lähtee liikkeelle kattavasta tilannekartoituksesta. Etsimme ongelmien tarkan syyn ja sijainnin sekä tutkimme syntyneet vahingot. Kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi, riittää nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, jos se kohdekaton kannalta on kätevämpää. Suoritamme siististi myös pohjatyöt, kuten lian ja ruosteen poiston alustasta, niin että massaukset ja tiivistykset tarttuvat hyvin, ja korjauksesta saadaan kestävä. Mikäli reikä paikantuu kattopeltien kiinnikkeen tuntumaan, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä toteutamme lisäkiinnitykset kattopelteihin, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Saat meiltä Ruskolla yläpohjan paikkaukset ja peltikaton aluskatteen korjaukset, kaikki limitykset ja läpivientien ylösnostot sekä jiirien kahdensuuntaiset aluskatteet. Lisäksi hoidamme peltikaton lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Rusko, kattavalla ammattitaidolla kaikenlaisiin kohteisiin
Tiilikaton korjaus Rusko – tiivistämme kattosi viimeisen päälle. Lujatekoinen tiilikään ei ole immuuni ympäristön jatkuville kulutuksille. Muun muassa sammal ja jäkälä pureutuvat juurillaan tiukasti katteeseen, ja ne syövät tiilestä ravinteita sekä kuljettavat mukanaan kosteutta. Talvella merkittävää haastetta tuottaa katon päälle kertyvä lumikuorma, sillä lumi saattaa painaa rakenteita notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Iäkkään tiilikaton kohtaloksi voi koitua pakkasrapautumisen kierre, kun huokoinen kate imee itseensä vettä, joka vuoroin jäätyy ja sulaa. Jos taas tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on hyvä katsastaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskate saattaa olla vanhuuttaan kulunut ja sitä myötä kosteuden hapertama. Lisäksi tiilikaton voivat yllättää äkilliset myrskyvahingot, jotka eivät katso katon ikää eivätkä kuntoa, kun sattuvat osumaan kohdalle. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti ja vei mukanaan harjatiilen, kattotiilen tai reunatiilen, tai sitten tiilikatto rikkoutui yhdessä hetkessä, kun puu kaatui tiilikaton päälle myrskyssä.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus Ruskolla on toimestamme yksilöllinen palvelu, joka estää vakavammat kattovahingot sekä turhat, ennenaikaiset remontit. Olennaista on, että korjaustöihin ryhdytään tarpeeksi hyvissä ajoin – tällöin katolle riittävät usein täsmätoimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Toteutamme tiilikaton aluskatteen paikkaukset ja myrskyvaurioiden korjaukset, painuneen rakenteen oikaisut sekä katon saneeraukset saarikohteissa. Tiilikaton korjaus Ruskolla viimeistellään pintakäsittelemällä kuluneet tiilet, niin että kärsinyt kate saadaan jälleen hylkimään kosteuden ja kasvuston uhkia.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Rusko – korjaus auttaa uudistamaan kattosi tiiveyden
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Rusko – korjaus auttaa palauttamaan täyden vesitiiveyden. Läpiviennit puhkaisevat sekä vesikatteen että aluskatteen, joten vuotoriski on niiden suhteen ilmeinen. Kosteus saattaa ohjautua läpiviennin kohdalta huonetilaan tai rakenteisiin, jolloin tilanteesta syntyy pahimmassa tapauksessa mittavampi vesivahinko. Kattovuoto läpiviennin liepeillä voi johtua sään ja ympäristön kulutuksista, joskus myös alkuperäisen asennuksen virheistä tai muista rakenteellisista epäkohdista. Jos huomaat, että kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Ruskolla, kutsu paikalle pätevät osaajamme suorittamaan tarvittavat paikkaukset. Meiltä saat luotettavat katon korjaukset myös vuotavan savupiipun kohdalta, samoin vuotavan ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta.
Toteutamme kärsineiden tiivisteiden vaihdot ja kuluneiden suojapeltien uusimiset, ja puramme rakenteita tarvittavilta osin, jos vettä on ehtinyt vuotaa rakenteisiin. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme puuttuvat aluskatteen ylösnostot ja läpiviennin tiivistekappaleet. Lisäksi parannamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos kondenssiongelmat vaivaavat kattoa. Meiltä saat avun, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Ruskolla, ja samalla voimme hoitaa muutkin yksittäiset korjaustyöt kattosi parhaaksi. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset sekä kunnostamme katon eri puuosat, paikkaamme ränneistä tihkuvuodot sekä uusimme kattoturvatuotteet. Tilaa siis taitavat ja tyylikkäät kattotyöt loistavalla hinta-laatusuhteella – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!