Katon korjaus Somero
Katon korjaus Somero, ylläpitämässä toimivaa kattoa. Korjaustarvetta voivat tuoda niin ajan hammas kuin mekaaniset ja kemialliset rasituksetkin. Kenties katto vuotaa esimerkiksi savupiipun juuresta tai muualta läpiviennin kohdalta, tai ehkä kaivataan vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun, jiirin tai kattoluukun korjausta. Toisinaan riittää katon tiivistys tai yksittäisen kattovuodon paikkaus, joskus taas tarvitaan kattavampi kunnostus, kuten lumi- tai myrskyvaurioiden korjaus. Ehkä peltikatto, tiilikatto tai huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä. Tai sitten alas tuleva lumi irrotti tikkaat, rännit tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Yleensä katto vuotaa kuitenkin astetta arkisempien kulutusten takia, kuten sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä jään ja pakkasen vuoksi. Lämpötilanvaihtelut iskevät etenkin katon ja sen läpivientien tiivistyksiin, ja katepintaa likaavat lehtiroska, noki, tuhka, siitepöly ja sammal. Vuosien vieriessä huopa halkeilee, tiili murentuu ja pelti ruostuu. Tilannetta pahentavat kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet. Ajoissa tehty katon korjaus ja katon paikkaus säästää monelta murheelta, kun yksittäiset epäkohdat eivät ehdi äityä laajemmiksi kattovaurioiksi. Näin vältät kosteus- ja lahohaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit, ja katolla säilyy sekä käyttövarmuus että asianmukainen arvo.
Meiltä saat mallikkaat katon korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Somerolla, tarvittiinpa yksittäisiä täsmäpaikkauksia tai kattavampaa rakenteiden korjausta. Teemme kastuneiden yläpohjan villojen vaihdot ja katon vesivahinkojen korjaukset, aluskatteen ja läpivientien tiivistykset sekä kattoturvatuotteiden korjaukset. Paikkaamme ja tiivistämme kaikki kohteet, oli katon malli tai materiaali mikä tahansa – tiili-, huopa- sekä peltikatteet harjakatosta pulpetti- ja taitekattoon. Kauttamme saat asiantuntevat omakotitalon, autotallin, -katoksen ja mökin katon korjaukset, kunnostukset varastoon ja saunarakennukseen sekä myös kaikkiin saarikohteisiin. Ammattilaistemme kattotyöt kuuluvat niin ikään kotitalousvähennyksen piiriin verotuksessa, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavaa, luotettavaa rahoitusta. Toiminta-alueeseemme sisältyy kattavasti muukin Varsinais-Suomi; Pöytyä, Loimaa, Koski Tl, Marttila sekä Salo. Toteutamme korjaukset taitavin ottein ja asiakaslähtöisellä palvelulla, avaimet käteen- periaatteella sekä kattosi tarpeiden mukaan. Hanki siis katollesi parasta palvelua siistillä ja laadukkaalla työnjäljellä – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Somerolla!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt Somerolla asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta
Palvelemme kaikissa kattotöissä Somerolla kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja vesikourujen puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!
Ammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Someron alueella.
Huopakaton korjaus Somero, vahvistamassa katon turvaa ja tiiveyttä
Huopakaton korjaus Somero, ensiluokkaisin tuottein ja turvallisesti kauttamme. Huopakaton, eli bitumikaton korjaustarve paikantuu yleensä katepinnan kulumiin. Mekaaniset ja kemialliset rasitukset iskevät etenkin vanhempaan kattohuopaan, ja kun suojaava sirote kuluu kermistä pois, kate joutuu vaurioille alttiiksi. Lisäksi huopaa pääsevät kuivattamaan ikääntyminen ja uv-säteily, jolloin katteen elastiset ominaisuudet heikentyvät, ja riski halkeilulle kasvaa. Selvinä merkkeinä korjaustarpeesta toimivat katepinnan vauriot ja muutokset: reiät, repeämät, vekit, rypyt, kuprut, kulumat ja painumat. Kermien väliin päässyt kosteus voi lisäksi näkyvästi pullistaa kattohuovan, ja pahimmillaan tällainen huopakaton höyrypussi rikkoo jopa katteen pinnan. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa liitosten tai läpivientien kohdalta. Saumat voivat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen tai lumikuorman vuoksi. Eräs mahdollinen vaaranpaikka ovat myös huopakaton äkilliset myrskyvahingot, jotka saattavat tehdä tuhoisaa jälkeä uudella ja terveelläkin katolla. Kenties huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli riepotteli huopavuotia tai myrsky irrotti huopakaton pellitykset.
Meiltä sujuu huopakaton sekä palahuopakaton korjaus, tiivistys ja paikkaus Somerolla. Katsastamme vaurioiden laajuuden ja luonteen, ja suhteutamme korjaustyöt sen mukaan. Kun kyse on pienehköistä katepinnan kulumista, voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme erityiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme aukeilleet tai halkeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja leikkaamme auki kuprut eli höyrypussit katepinnan tasoitusta varten. Huopakaton sekä palahuopakaton reikien paikkaus kysyy kokemusta ja ammattitaitoa, niin että kate saadaan takaisin täydelleen vesitiiviiksi myös huovan aukileikkaamisen jälkeen. Toteutamme tyylipuhtaasti huopakaton tulityöt ja haastavatkin tasakaton korjaukset, samoin alushuovan, umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi teemme Somerolla huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä huopakaton paikkaukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Peltikaton korjaus Somero, paikkaus kattaa niin pienet kuin suuretkin kattotyöt
Peltikaton korjaus Somero – käsittelemme kuntoon kohteen kuin kohteen. Peltikaton saattavat yllättää muun muassa myrskyn tai lumen tekemät tuhot. Ehkä alas tuleva lumi irrotti rännit, tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Tai sitten tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Peltikaton laittavat lujille astetta arkisemmatkin sääolosuhteet, kun vesi, aurinko, pakkanen ja jää vuoroin pääsevät asuttamaan katepintaa. Toistuvat lämpötilanvaihtelut saavat kattopellit elämään edestakaisin, jolloin kiinnikkeet höltyvät ja liitokset alkavat irvistää, ja tuloksena vesitiiveys on tiessään. Jos taas peltikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä katsastaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskate voi olla vanhuuttaan kulunut ja sitä myötä kosteuden hapertama. Peltikaton perinteinen arkkivihollinen puolestaan on kattoa nakertava ruoste, ja erityisen tehokkaasti korroosio tuhoaa hoitamatta jääneet pellit.
Peltikaton korjaus Somerolla edellyttää ensinnäkin huolelliset pohjatyöt. Irrotamme alustasta ruosteen ja lian, jotta paikkausjälki on pitävä sekä pitkäikäinen. Useimmissa kohteissa korjaustoimiksi riittää nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Mikäli reikä löytyy kattopeltien kiinnikkeen kohdalta, vaihdamme naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme lisäkiinnitykset kattopelteihin, jos se kohdekaton tapauksessa on tarpeen. Kattopeltiseppämme hoitavat Somerolla myös peltikaton aluskatteen paikkaukset; kaikki limitykset ja läpivientien ylösnostot sekä kahdensuuntaiset aluskatteet jiireihin. Toteutamme yläpohjan kunnostukset sekä peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, samoin pienet ja suuret peltikaton paikkaukset kaikissa saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Somero – huolehdi kattorakenteet turvaan
Tiilikaton korjaus Somero, varmoin ottein ja laadukkaasti kauttamme. Tiilikatonkin kohtaloksi saattavat koitua myrskyn aikaansaamat vauriot. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti ja vei mennessään harjatiilen, kattotiilen tai reunatiilen, tai sitten tiilikatto rikkoutui yhdessä hetkessä, kun puu kaatui myrskyssä tiilikaton päälle. Tavallisimmin korjaustarve kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa sään ja ajan kulutuksissa, kun kattoa jäytävät sammal ja lumikuorma sekä toistuvat lämpötilanvaihtelut. Sammal syö tiilestä ravinteita sekä kuljettaa kosteutta juurissaan, ja lumi taas voi painaa rakenteet notkolle tai työntää vettä sisään saumoista. Ikääntyvälle katolle tutuksi tulee myös pakkasrapautumisen kierre, kun huokoinen tiili sitoo itseensä kosteutta, joka vuoroin jäätyy ja sulaa. Kun tiilikatto vuotaa, haasteita voi löytyä myös yläpohjan ja aluskatteen tienoilta – esimerkiksi aluskate saattaa olla väärin asennettu tai kärsinyt mekaanisen vaurion. Tiilikatto pitää kyllä juoksevaa vettä, muttei itsessään ole vesitiiviiksi suunniteltu, vaan avukseen se tarvitsee poikkeuksetta aina laadukkaan, luotettavan aluskatteen.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus Somerolla täytyy toteuttaa ajoissa, niin ettei katto pääse tarpeettomasti ränsistymään remonttikuntoon. Useimmissa tapauksissa tiilikaton korjaustarve osoittautuu hyvinkin paikalliseksi, jolloin katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Jos tiilet löytyvät yhä uudelleen haljenneina tietyiltä kohdin kattoa, saattaa se viitata asennusvirheisiin, jolloin ryhdymme kattavampiin toimiin. Suoritamme tiilikaton aluskatteen paikkaukset ja painuneen rakenteen oikaisut, myrskyvaurioiden korjaukset sekä katon saneeraukset saarikohteissa. Tiilikaton korjaus Somerolla päätetään kattotiilien pintakäsittelyyn, joko suojakäsittelynä tai huoltomaalauksena katon iästä ja kunnosta riippuen. Näin ruopunut tiili saadaan jälleen suojattua sään ja sammaleen vaaroilta, ja rakenteiden säilyessä kuivina ja terveinä on korjaustarve jatkossa vähäisempää.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Somero – korjaus tehdään taitavasti ja takuuvarmasti kauttamme
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Somero – korjaus on täsmäapu kattosi turvaksi. Läpiviennit puhkaisevat vesikatteen ja aluskatteen luoden siten riskin kosteusvaurioille. Falskaava tai vioittunut läpivienti voi ohjata vedet sisätiloihin tai rakenteisiin, mistä seuraa katolle pahimmassa tapauksessa kattava kosteusvaurio. Kattovuoto läpiviennin kohdalla voi juontaa juurensa sään ja ympäristön kulutuksiin, joskus myös alkuperäisen asennuksen virheisiin tai muihin rakenteellisiin epäkohtiin. Kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Somerolla, paras ratkaisu on pyytää paikalle pätevät kattoasiantuntijamme. Suoritamme sujuvat katon korjaukset myös vuotavan savupiipun kohdalta, sekä vuotavan ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta.
Vaihdamme aikansa eläneet pellitykset ja uusimme kärsineet tiivisteet. Mikäli vettä näyttää päässeen katon alempiin osiin, teemme tarvittavat purkutyöt rakenteisiin. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja tekemättä jätetyt ylösnostot. Lisäksi parannamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kondenssiongelmien toimesta on tarpeen.
Kattopalvelumme auttaa, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Somerolla. Samalla voimme suorittaa muutkin yksittäiset korjaukset kattosi hyväksi. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset sekä korjaamme katon eri puuosat, saneeraamme sadevesijärjestelmät sekä uusimme kattoturvatuotteet. Teettämällä kunnostukset ajoissa säästät sekä rahaa että kattoa – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!