Lumenpudotus Jyväskylä – Kattohuolto Pro pudottaa lumet kaikilta katoilta

Lumenpudotus Jyväskylän seudulla onnistuu turvallisesti ja tehokkaasti, kattoa vahingoittamatta Kattohuolto Pro:n osaavissa käsissä. Jyväskylän kaupungin alueen ohessa palvelemme tietysti myös lähiseudulla, joihin lukeutuvat mm. Muurame, Taipale, Jyväskylän maalaiskunta ja Vesanka. Tarvittaessa hoidamme lumityöt myös Jämsässä, Petäjävedellä sekä Lievestuoreella.

Kattolumityöt tulevat ajankohtaisiksi siinä vaiheessa, kun katon lumimäärä alkaa aiheuttamaan riskejä katon kunnolle. Joskus esimerkiksi runsas lumisaderintama aiheuttaa jo muutamassa päivässä kattoja rasittavan lumimäärän ilmestymisen yhtälöön. Toinen hetki voi tulla vastaan kevättalvella. Vaikka katto kestäisi lumen aiheuttaman painorasituksen niin katolta alas tuleva lumi on tuhoisa elementti. Se voi hajottaa kattoa ja tehdä tuhoa myös alhaalla, jos alle jää jotain lumen rymistessä alas. Kevättalvella lumi voi olla osittain jäätynyttä ja koko talven kertynyt lumikuorma on katolla, tässä onkin jo useampi syy auttaa kattoa ihmisvoimin. Koska katon lumenpudotus on raskasta ja tapaturma-altista työtä, suosittelemme kääntymään osaavan tekijän puoleen. Meillä kattojen lumenpudotuksiin varataan aina kohteen mukaan suunniteltu arsenaali tekijöitä ja varusteita. Huolehdimme katon kunnossa pysymisestä ja työturvallisuudesta mutta myös siitä, ettei tiputettava lumi tee tuhoja tullessaan alas.

Katon tarkistus kuuluu meillä asiaan myös lumitöissä, jos korjaustarpeita löytyy, jätämme sinulle tarjouksen. Palvelemme kattojen talvihuolloissa, kuten lumenpudotuksissa ja jäänsulatuksissa oikeataan kaikissa mahdollisissa kohteissa Jyväskylässä ja lähialueilla. Meiltä onnistuu lumenpudotus omakotitalojen, paritalojen ja rivi- sekä kerrostalojen katoilta. Pudotamme lumet tietysti myös autokatoksen ja kesämökin sekä muidenkin vapaa-ajanasuntojen ja hyötyrakennusten katoilta katteen tyypistä riippumatta. Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto onnistuu ilman vaurioita osaavan tekijän käydessä töihin!

Meillä teetetty työ oikeuttaa kotitalousvähennyksiin omassa henkilökohtaisessa verotuksessa. Muista myös rahoitus, jos sellaiselle kattotöissä on tarvetta, luotettava yhteistyökumppanimme löytyy verkkosivujemme kautta.

Meiltä saat lumenpudotukset sekä muut kattohuolto- ja kattotyöt

Palvelemme kaikissa kattotöissä kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja rännien puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut.

Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!

Kattolumityöt – Lumenpoisto katolta kaikissa kohteissa Jyväskylässä

Toimivan katon ylläpidossa ennaltaehkäisevät toimet ovat ensisijaisen tärkeitä, katon käyttöikä pitenee huomattavasti ja sen toimintakyky pysyy yllä helpommin huoltojen avulla. Talvikauden tärkeimpiin huoltoihin lukeutuu lumenpudotus aina, kun katolla runsas lumimäärä on. Katon kunnossa pysymistä voi tietysti edesauttaa huollattamalla katto talven varalle jo syksyllä, jolloin mm. lumiesteiden kiinnitykset voidaan varmistaa. Saat meiltä niin syys- kuin talvihuollotkin katollesi Jyväskylän alueella.

Meiltä löytyy välineistöä työskennellä aivan kaikenlaisissa kohteissa. Teemme lumenpudotuksia korkeilta katoilta, jyrkiltä katoilta ja isojen rakennusten katoilta, joille voi talvella helposti kertyä jopa tuhansia kiloja lunta. Autamme sinua pitämään kunnossa myös tasakaton, jonka pinnalta lumenpudottaminen on usein tarpeen jo ennen muita kattomalleja. Lumenpoisto katolta antaa välittömän helpotuksen katolle ja ehkäisee tehokkaasti erilaisten kattovaurioiden sekä katolta tippuvan lumen aiheuttamien vaurioiden syntymistä. Pätevä lumenpudottaja ei vaurioita kattoa eikä aiheuta riskejä myöskään alla mahdollisesti liikkuville ihmisille. Meillä työ tehdään aina kattoystävällisellä tavalla ja turvallisuusasiat niin katolla kuin alhaallakin huomioiden.

Tarpeen mukaan voimme myös suunnitella ja toteuttaa katon lumiesteet. Asennamme lumiesteitä kaikille katetyypeille, saat meiltä myös tarvittavat palvelut kattotuotteiden huoltoihin ja korjauksiin ympäri vuoden. Myös täysi asennuspalvelu on käytössäsi Jyväskylässä ja sen ympäristössä.

Jääpuikkojen ja jään poisto katolta – höyrysulatukset ja jäänpudotukset Jyväskylässä

Lumi ei suinkaan ole ainoa talvikauden päänvaiva, jos kattoja ja kattotuotteita mietitään. Jäätä muodostuu herkästi varsinkin kevättalvelle vuorokauden lämpötilojen vaihdellessa plussalta miinukselle. Meiltä sujuu vesikourujen sulatus vesihöyryllä, sama menetelmä sopii myös katolla olevan jään sulattamiseen. Höyrysulatuskalusto on valmiina palvelemaan kaikkia Jyväskylän seudun rakennuksia.

Jääpuikkojen poistaminen räystäiltä onnistuu parhaiten tiputtamalla jäät ihmisvoimin. Varsinkin korkeammissa kohteissa, kuten kerrostaloissa räystäillä roikkuvat jäät ovat vaarallisia, sillä alas tippuessaan painava jää ehtii kiihdyttää melkoisiin nopeuksiin. Alle ei toivoisi jäävän ketään tai mitään. Tällöin hallittu jäänpudotus onkin mainio keino ehkäistä tapaturmia ja vaurioita myös ränneissä. Tarvittaessa käytämme apuna katon lumitöissä ja jäänpudotuksissa vaikkapa nostinautoa, jolla räystään tuntumaan pääsee turvallisesti työskentelemään. Muun kattojen talvihuoltoihin tarvittavan välineistön lisäksi meiltä löytyy Jyväskylästä myös nosturiauto kaikkiin korkeampiin ja vaativampiin kohteisiin.