Kattohuolto Pro pudottaa lumet katolta tehokkaasti ja turvallisesti

Lumenpudotus katolta

Lunta katolla liiaksi asti, eikä aikaa lähteä lumikuormaa katoltakin työntelemään – maassa riittää lumitöitä yllin kyllin, ja töihin pitäisi joutua. Tilanne on tuttu monelle suomalaiselle talonomistajalle. Katolle ehditään usein viikonloppuna tai muuna harvana vapaahetkenä, jonka voisi viettää mieleisemmälläkin tavalla kuin lumitöitä katolta tehden. Pahimmillaan harvat vapaat hetket tuhlataan, ja sen lisäksi on todennäköistä, että katto vaurioituu. Mikäli lumenpudotusta katolta ei tehdä ammattilaisen työotteella, vesikatteen pinta tulee todennäköisesti vaurioitumaan. Vain ammattivälineistöllä, voidaan tehdä katon sulatus ja lumenpudotus turvallisesti niin, ettei tehdä vahinkoa katolle. Vaurioitunut katon rakenne alkaa päästää kosteutta lävitseen, tai ruostua. Jokainen ymmärtää, millainen kehityskulku tästä seuraa, ellei vahinkoja huomata ja korjata saman tien.

Jos haluat säästää vähän vapaa-aikasi lasketteluun, kuntosalille, perheen kanssa vietettyyn aikaan tai muuhun sinulle mielekkääseen tekemiseen, meillä on sinulle ehdotus. Mikäli haluat tämän lisäksi välttyä ylimääräisiltä kustannuksilta, joita voi aiheutua vaurioituneen vesikatteen pinnan korjaamisesta, jätä lumenpudotus Kattohuolto Pron huoleksi. Pudotamme lumet tillikatoilta, huopakatoilta ja peltikatoilta tehokkaasti ja katon rakenteita rikkomatta.

Meiltä löytyy kalustoa operoida kaikenlaisten rakennusten katoilla, olipa kyseessä sitten omakotitalo, rivitalo, kerrostalo, maneesi, talli, navetta, autotalli tai liikekiinteistö, kuten suuri kauppakeskus tai bisnestalo. Korjaamme tarvittaessa varomattoman lumenluonnon aiheuttamat naarmut katollasi. Kun haluat säästää aikaa, rahaa ja energiaasi, tilaa lumenpudotus Kattohuolto Prolta.

Teemme töitä kunkin rakennuksen yksilölliset tarpeet huomioiden. Meillä on käytössämme tiukat turvallisuus- ja laatuprotokollat, eli käytämme putoamissuojaimia ja teemme työt pareittain. Asentajamme ovat saaneet kattavan koulutuksen eri katetyyppien ominaisuuksiin ja niiden huomioimiseen kattotöissä. Kohteen niin vaatiessa, pystytämme puomeja ja järjestämme liikenteenohjauksen varmistaaksemme turvallisen lumen sekä jäänpudotuksen. Näin vältytään henkilö- ja omaisuusvahingoilta, joita voisi muuten syntyä huonosti suunnitellun tai hutiloidun lumenpudotuksen yhteydessä.

Tarvittaessa hoidamme myös tiedotuksen, että jokainen rakennuksen asukas saa riittävästi ja monikanavaisesti tietoa lumenpudotuksen ajankohdasta ja ohjeet siitä, kuinka rakennukseen voi liikkua ja kuinka sieltä voi poistua lumenpudotuksen aikana. Alueelle tulee tarvittaessa Kattohuolto Prolta koulutettu ja osaava työntekijä valvomaan alueella liikkuvien turvallisuutta. Määrittelemme etukäteen kunkin rakennuksen kohdalla sen, minkä verran henkilökuntaa urakkaan osallistuu ja kuinka turvallisuusasiat tullaan huomioimaan. Saat meiltä toimintokohtaisesti eritellyn kustannusjakauman lumenpudotuksesta tekemämme tarjouksen mukana.

Kun ostat lumenpudotuksen katoltasi yksityishenkilönä, saat tekemästämme työstä kotitalousvähennystä tuloverotuksessasi. Eli säästät selvää rahaa sen lisäksi, että työllistät kansalaisia rehellisiin kattotöihin. Kauttamme on mahdollista saada rahoitus kaikille tekemillemme kattotöille.

Aina, kun asentajamme käy katollasi, tarkastamme katon kunnon. Talvella tietenkin lumipeite saattaa olla esteenä katteen pinnan tarkastamiselle, mutta pidämme silmämme tarkasti auki kaikkien mahdollisten ongelmien varalle. Saat katon ilmaisen kuntotarkastuksen Kattohuolto Prolta ja tarkastuksen jälkeen toimenpidesuosituksen siitä, millaisia kattotöitä ja millä aikataululla rakennuksen terveyden ja pidemmän käyttöiän kannalta tulisi tehdä. Kalenterimme täyttyvät pikavauhtia – ota yhteyttä nyt, ja varmista, että saat katollesi Suomen parhaat tekijät lumenpudotukseen ja jäätä sulattamaan.

Lumet pois niin pelti-, tiili- kuin huopakatolta katteen pintaa vaalien

Kattohuolto Pro pudottaa pelti-, tiili- ja huopakatoilta lumet turvallisesti ja tehokkaasti. Suosittelemme, että jäät sulatetaan katoilta ja ränneistä, sekä lumet pudotetaan katoilta hyvissä ajoin. Jos lumimassaa kertyy paljon, sen paino voi rasittaa katon rakenteita. Vähitellen katon kantokyky alkaa pettää. Ja vaikka katon kantokyky kestäisi, painavan lumimassan hallitsematon putoaminen katolta voi irrottaa alas mennessään lumiesteet, kattoturvatuotteet ja rännit mennessään. Kattotuotteiden holtiton repeäminen katolta voi aiheuttaa reikiä, tai haurastuttaa rakenteita niin, että pian on suurempikin kattotyö edessä. Kosteuden läpi päästävä katto ei enää toimi optimaalisesti, vaan altistaa koko talon rakenteet kosteudelle ja sen myötä rakennevaurioille.

Eteemme tulee vuosittain uusia ja hyväkuntoisia kattoja, joille on annettu kasvaa painava lumikuorma. Lumikuorma on päässyt rikkomaan uuden katon rakenteita, kun se on lähtenyt putoamaan hallitsemattomasti. Oli katto kuinka hyvässä kunnossa ja uusi tahansa, painava lumimassa on aina riski katon rakenteille. Ei ole tavatonta, että suojalumen vaikutuksesta saumat alkavat vuotaa esimerkiksi bitumikatoilla tai muilla huopakatoilla tai tiilikatoilla. Moni talonomistaja yllättyy, kun ymmärtää miten paljon raskasta lunta katolle on päässyt kertymään. Moni kinos ei välttämättä näytä alhaalta päin silmäiltynä korkealta nietokselta, mutta katolle kiivettäessä voi jo havaita, että luntahan on runsaasti. Sen lisäksi, että katolta holtittomasti tippuva lumi voi vaurioittaa katon rakenteita, se muodostaa riskin rakennuksen lähellä liikkuville ihmisille ja eläimille, sekä katon lähelle parkkeeratuille autoille, moottorikelkoille, pyörille ja muulle omaisuudelle.

Kun tilaat lumien kolaamisen ja hellävaraisen jään sulattamisen katolta ja ränneistä Kattohuolto Prolta, voit jatkaa rakennuksen käyttöä ja asumista huolettomin mielin. Operoimme pelti-, tiili-, huopa- tai vaikka kuparikatoilla, kattoprofiiliin katsomatta. Teemme lumien pudotukset turvallisesti, korkeatasoisesti ja kattoasi säästäen. Samassa yhteydessä tarkastamme katon ja kattotuotteiden sekä niiden kiinnitysten kunnon. Tutkimme mahdollisuuksien mukaan läpivientien tiiviyden ja raportoimme sinulle välittömästi kaikista tekemistämme havainnoista, jotka liittyvät katon nykyisiin tai tulevaisuudessa todennäköisesti eteen tuleviin korjaustarpeisiin. Näin voit suunnitella systemaattisesti katon huoltotöitä, eivätkä pikkuviat ehdi eskaloitua ja aiheuttaa vahinkoa katolle ja koko rakennukselle.

Mitä lumenpudotus katolta maksaa

Kun lumenpudotuspalvelumme löydetään, on luonnollisestikin seuraava kysymys, että kuinka paljon ammattityö maksaa? Useat toivoisivat selkeitä hintatietoja kotisivuillemme. Ymmärrämme toiveen hyvin. Hinta on yksi ratkaiseva tekijä, kun valitaan lumenpudottajaa kattotöihin. Vakioituja hintoja on tästä huolimatta haastavaa asettaa. Emme nimittäin tahdo rahastaa asiakkailtamme mitään turhaa. Teemme työn hyvin, ja niin edullisesti kuin korkealaatuisen työn tekeminen on mahdollista.

Lumenpudotus katolta on operaationa yksinkertaisempi kuin esimerkiksi kattosaneeraus, jossa saatetaan purkaa kokonaan vanha katto aluskatteineen ja asentaa vasta sen jälkeen uusi katto. Se usein ymmärretäänkin, että kattosaneerauksen hintaa ei voida etukäteen ilmoittaa niin, että yksi ja sama hinta koskisi kaikkia urakointikohteitamme. Sama pätee lumenpudotukseen. Lumenpudotuksen työn ja tarvikkeiden kustannukset vaihtelevat paljon, mikä yllättää monet asiakkaamme. On selvää, että katon koko vaikuttaa siihen, mitä lumenpudotus katolta tulee maksamaan. Mitä suurempi katto, sitä enemmän pudotettavaa lunta on. Ja lähes metrin mittaiseksi kohonnut jäinen hanki vaatii pidempään työskentelyä kuin 10-15 cm lumimassa. Jos lumi on nuoskalunta, tai irtonaista ja kevyttä pakkasen puremaa ja kevyttä höntyvää, se voidaan poistaa nopeastikin. Toisaalta, katolle tiukasti jäätynyt lumi vaatii jo töitä. Lisäksi katolla voi olla lumen alla jäälautta, joka on usein sulatettava ja irrotettava kaikessa rauhassa. Silloin on tärkeää varoa vaurioittamasta vesikatteen herkkää pintaa. Esimerkiksi huopakaton huokoinen pinta vaurioituu herkästi, jos lunta irrotellaan varomattomasti rautalapiolla.

Monet eivät ole ajatelleet sitä, että myös rakennuksen korkeudella on merkitystä lumenpudotuksen hinnan muodostumisessa. Korkealle katolle turvallisesti meneminen ja siellä turvallisesti liikkuminen edellyttävät henkilöturvallisuuden takaamiseksi nostimia ja turvavaljaita. Rakennuksen sijainti merkitsee myös; kaupungissa ruuhkakaduilla sijaitsevan rakennuksen lumenpudotuksissa tarvitaan enemmän työvoimaa valvomaan, ettei ohikulkijoille aiheudu henkilö- tai omaisuusvahinkoja pudotettavasta lumesta. Joskus tarvitaan liikenteen ohjaajia ja jalkakäytäviä saatetaan joutua väliaikaisesti poistamaan käytöstä. Näin ollen, lumenpudotuksen lopullinen hinta paljastuu vasta sitten, kun Kattohuolto Pron ekspertit ovat tehneet ensimmäisen tarkastuskäynnin kohteessa. Kun sinua kiinnostaa, paljon lumenpudotus talosi katolta maksaa, ota meihin yhteyttä. Teemme kilpailukykyisen tarjouksen ja toteutamme työn osaavasti aina alusta loppuun asti, mukaan lukien lupa-asioiden hoito ja turvallisuuskysymysten huomioiminen. Tarjouspyynnön kysyminen ei vielä maksa mitään. Nyt kannattaa toimia.

Jäälautat ja jääpuikot katolta sekä ränneistä hellävaroen höyryttämällä Kattohuolto Pron taidonnäytteenä

Kattojäiden ja rännien höyrysulatus on tehokas tapa päästä eroon kattojäistä. Turvallisuus on meille tärkeää, eikä urakkakohteissamme satu onnettomuuksia. Käytössämme on monipuoliset ammattilaiskäyttöön tarkoitetut koneet ja välineet lumenpudotukseen ja jään sulatukseen. Jään sulatus esimerkiksi tiilikatolta on tärkeä tehdä aina, kun talvi on runsasluminen. Jos tiilikatolle pääsee jäätymään vettä ja sen päälle pääsee kerrostumaan lunta, ne alkavat nopeasti rapauttaa tiilikaton pintaa. Peltikatolle kertyvä lumi taas muodostaa riskin rakennuksen läheisyydessä liikkuvien ihmisten turvallisuudelle. Holtittomasti alas syöksyvä painava lumimassa voi vaurioittaa paitsi omaisuutta, myös ihmisiä ja eläimiä, jotka kadulla tai pihalla kulkiessaan jäävät putoavan lumen alle. Katolta putoava ja maahan jäätyvä lumimassa voi tukkia kulkureittejä ja hankaloittaa rakennukseen kulkua. Kun jäät sulatetaan katolta höyryttämällä, katon rakenteet ja pinta eivät vahingoitu. Lumien pudotus katolta ja ränneistä on kustannustehokasta, monia kattovikoja ennalta ehkäisevää huoltotyötä.

Kattohuolto Pro poistaa jäät, lumet ja jääpuikot katoilta ja räystäiltä ammattitaitoisesti ja kilpailukykyiseen hintaan. Katon toimivuuden kannalta on tärkeää, että luonnosta irronnut materiaali, kuten lehdet, oksanpätkät, kävyt ja sammaleen palaset tukkivat rännejä. Kun rännit ovat tukossa, sadevesi ei pääse poistumaan katolta hallitusti. Talvella tämä irtomateriaali jäätyy ränneihin. Kattohuolto Pro tapaa jatkuvasti kattoja, joiden ränneihin on jätetty luonnosta irronnutta materiaalia ja joka on jäätynyt ränneihin talvella. Tämän johdosta katolle on tullut vaurioita, kuten vesivahinkoja. Lisäksi ränneissä pesivä jää saa metallirännit ruostumaan. Ruoste kuluttaa rännin puhki. Kun ränni kuluu puhki, vesi valuu pitkin talon ulkoseiniä, mistä aiheutuu edelleen haittaa talon ulkoverhoukselle. Tätä tuskin haluat. Pyydä tarjous Kattohuolto Pron rännien sulatuksesta, ja vältä moiset harmit ja rahareiät. Kun tilaat rännien sulatuksen ammattilaiselta, voit olla luottavaisella ja turvallisella mielellä; Kattohuolto Pron käsissä katon ja rännien pinnoitevaurioita ei synny, kuten monen kotikorjaajan käsissä.

Mistä jää katolle ja ränneille syntyy?

Jääpuikot ja jäälautat ovat harmillinen lisä talvisin kasaantuvan lumen lisäksi. Jääpuikot / jäälautat syntyvät katoille, kun sääolosuhteet vaihtelevat nopeasti niin, että katolla oleva lumi sulaa ja sulamisvesi alkaa jäätymään. Jäätä muodostuu myös jos katossa on lämpövuoto. Lämpövuoto lämmittää vesikatetta ja lumikerros vesikatteen päällipuolella alkaa sulamaan. Sitten jäätyessään tämä sulamisvesi muodostaa jäälautan. Pyrimme selvittämään syyn kattojään tai jääpuikkojen syntyyn ja tarvittaessa saat meiltä esimerkiksi yläpohjan lisäeristystyöt.

Jää on pudotessaan jopa vaarallisempaa kuin lumi, joten jos katolla on jäätä tai ränneissä roikkuu jääpuikkoja, on tärkeää päästä niistä eroon. Jääpuikkoja voi poistaa käsin tai tarvittaessa jääpuikkojen, jäälauttojen sekä jäätyneiden rännien sulattamiseen käytämme ekologista vesihöyrytystä.

Meiltä löytyy osaaminen ja ammattilaiset haastavienkin kattojen jäänpoistoon. Toimimme niin matalalla kuin korkealla ja käytössämme on henkilönostimet sekä nostokoriautot.

Tilaa suositut Kattohuolto Pron asentamat tyylikkäät lumiesteet tai vahvat lumiaidat katollesi

Syksyn tullen myydään ja markkinoidaan katoille asennettavia lumiesteitä ja moderneja lumiaitoja. Joko sinä tiedät, miksi katolle pitäisi asennuttaa lumiesteet? Moni ajattelee, että ilmankin pärjää. Sen lisäksi, että lumieste on lainsäädännön, tietyn jyrkkyysasteen omaavalle katolle pakollinen, on se myös turva talon omistajalle. Lumieste toimii suojana monia vaaratilanteita vastaan. Vaaratilanteita syntyy, kun katolle kertynyt lumi ja jää lähtevät putoamaan alas katolta maahan. Mitä korkeampi rakennus, sitä kovemmaksi painavan kuorman vauhti ehtii kiihtyä ja sitä vaarallisemmaksi sen putoaminen käy maassa liikkuville ihmisille, eläimille ja talon läheisyydessä sijaitsevalle omaisuudelle, kuten autoille, moottoripyörille ja moottorikelkoille, polkupyörille tai istutuksille.

Kun katolle asennetaan lumieste, se lisää turvallisuutta siten, että se torppaa hallitsemattomasti putoamaan lähtevän lumimassan alastulon. Oikein asennettu ja toimiva lumieste suojaa myös rakennusta, kuten katolle kuuluvia rakenteita, joita ovat savupiiput ja hormit, aurinkopaneelit ja sadeveden poistojärjestelmään kuuluvat osat.

Jotta omaisuuden ja henkilöiden turvallisuus olisi riittävällä tasolla, on katolla oltava lumiesteet ja tarvittaessa jämerämmät, tehokkaammin lumen putoilua estävät lumiaidat. Se, milloin riittää lumieste ja milloin tarvitaan lumiaitaa, riippuu katon jyrkkyydestä. Mitä jyrkempi katto, sitä järeämpiä torppareita lumenkululle ja jään putoilulle tarvitaan. Viisas talonomistaja asennuttaa lumiesteet kaikkiin kohtiin kattoa, jotka ovat jalankulkijoiden käyttämien reittien yläpuolella. Esimerkiksi sisäänkäynnit, postilaatikot ja matkat postilaatikoille, jalkakäytävät, leikki- ja oleskelualueet sekä terassit ovat tällaisia alueita. Talonomistaja vastaa siitä, ettei näille pääse putoamaan vahingoittavaa ja turmelevaa, painavaa lunta ja jäätä. Jos lunta näille putoaa, ja henkilö- tai omaisuusvahinkoja pääsee syntymään, niin vastuu vahingoista ja niiden korvaamisesta kuuluu talonomistajalle.

Lumiesteillä voidaan suojata katon toimivuuden kannalta olennaisia rakenteita, kuten savupiippuja, hormeja, lapetikkaita, aurinkopaneeleja tai kattokoristeita, kuten viirejä ja antenneja. Kun tarvitset lumiesteitä tai niiden kunnon ja lumiesteiden kiinnitysten kunnon tarkastamista, ota yhteyttä. Tavataan ja hoidetaan homma kuntoon – me teemme työn puolestasi. Kattohuolto Pro asentaa eri valmistajien testattuja ja vankkoja lumiesteitä kaikenlaisille katoille – myös erittäin korkeisiin rakennuksiin. Saat meiltä suomenkielistä, ammattitaitoista ja luotettavaa palvelua joka ikiseen Suomenniemen kolkkaan. Noudatamme valmistajien ohjeita, joten voit luottaa meihin turvallisin mielin.