Lumieste lähti irti – Tipahti katolta? – toimi näin!
Jos lumieste lähti irti omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai vaikka navetan katolta, on toimittava ripeästi. Aikaa ei ole hukattavana, sillä muutkin lumiesteet voivat olla huonoissa kantimissa. Tilanne kehittyy koko ajan vaarallisemmaksi ja vaarallisemmaksi.
Kaiken kukkuraksi katollekin voi olla tullut vaurioita. Niistä sulamisvedet lirisevät kenties parastakin aikaa katon väliin!
Jos lumieste irtosi katoltasi, toimi näin:
- Informoi asukkaita ja etenkin lapsia, jottei kukaan mene lähelle räystästä. Ota kotieläimetkin varmuuden vuoksi sisälle.
- Soita meille Kattohuolto Prolle. Kun tilanne on akuutti, pirauta numeroon: 040 712 88 88.
Yhteydenottosi jälkeen riennämme analysoimaan tilanteen vakavuuden ja tarvittavat korjaustoimenpiteet. Palvelemme koko Suomen alueella ympäri vuoden, ja luvallasi voimme käydä kurkkaamassa kohdettasi poissa ollessasikin. Kattoturva-asiantuntijamme liikkuvat päivittäin kohteissa kautta maan, joten hyvällä tuurilla olemmekin jo matkalla sinne päin.
Kun tilanne on kartoitettu, teemme mykistävän hyvän tarjouksen kattosi kaipaamista toimenpiteistä. Lievimmissä tapauksissa jo pelkkä irronneen lumiesteen kiinnitys takaisin paikoilleen riittää.
Joskus käy kuitenkin niin, että lumieste on irrotessaan aiheuttanut katolla muitakin vaurioita. Onneksi tiimimme korjaa myös vesikaton vauriot tottunein ottein kaikilla pelti-, tiili- ja huopakatoilla.
Äärimmäisissä tapauksissa katon välissä voi olla myös vettyneitä tai homeisia eristeitä tai lahoja puurakenteita, mutta niidenkin vaatimat korjaustyöt meiltä onnistuvat. Meillä prolaisilla on pitkä kokemus kaikista kattotöistä!
Kaipasi kattosi sitten millaista korjausta tahansa, lupaamme tehdä työt sekä korkealla laadulla että kustannustehokkaasti. Jätämme jälkeemme siistin ja ehjän katon.
Huomio! Perinteisten putkilumiesteiden ohella markkinoilla on lumiaitoja. Niitä suositaan erityisesti korkeammissa kohteissa, sillä ne ovat putkilumiesteitä järeämpiä ja pitävät lumet katolla tehokkaammin. Mikäli normaalit putkilumiesteet eivät ole kohteessasi riittävät, voimme tehdä tarjouksen myös lumiesteiden vaihdosta lumiaitoihin. Asennamme kaikki kattoturvatuotteet takuutyönä!
Jos luontoäidin isku yllätti Matin kukkarostasi, ei lumivaurioita siltikään kannata jättää katolle muhimaan. Maksa korjaus mieluummin osissa kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella, jotteivät kattosi ongelmat äityisi enää yhtään pahemmaksi. Myös työmme kotitalousvähennyskelpoisuus vähentää lumivaurioiden lopullisia korjauskustannuksia. Vakuutus sen sijaan ei yleensä korvaa lumivaurioita.
Jatkoa ajatellen kannattaa pitää mielessä, että usein syy lumiesteiden irtoamiseen on jokin seuraavista:
- Lumenpudotukset on laiminlyöty.
- Lumiesteiden tarkastaminen tai huolto on laiminlyöty.
- Lumiesteet on asennettu amatöörin toimesta.
Jätä lumiesteiden asennus siis aina meille kattoalan ammattilaisille, ja muista kutsua meidät pari kertaa vuodessa myös tarkastamaan ja huoltamaan katollasi olevat kattoturvatuotteet. Meiltä saat lumenpudotuksetkin ammattitaitoisesti ja kohtuu hintaan kohteeseen kuin kohteeseen!
Ota kuitenkin ensin yhteyttä sen irronneen lumiesteen tiimoilta, niin katsotaan sen jälkeen muita juttuja. Kun lumieste irtoaa, me Kattohuolto Prolla olemme niin yksityishenkilöiden, yritysten kuin taloyhtiöidenkin tuki ja turva!
Kiinnitämme lumiesteen tukevasti takaisin paikoilleen ja korjaamme samalla kattosi muutkin lumivauriot
Jotta katon lumivauriot saataisiin täydellisesti hallintaan, voi irti revennyt lumieste vaatia muitakin toimenpiteitä kuin irronneen lumiesteen kiinnitys takaisin paikoilleen. Meiltä Kattohuolto Prolta kattosi saa onneksi kokonaisvaltaisen ammattitaitoista palvelua.
Kun pyydät meidät paikan päälle, teemmekin heti alkuun huolellisen tilannekartoituksen. Onko lumieste irti kokonaan vai osittain? Onko se irronnut siististi vai repinyt samalla kattoa? Onko katolle syntyneestä reiästä päässyt vettä katon alempiin rakenteisiin? Näkyykö katolla muita lumen aiheuttamia vaurioita?
Esimerkiksi katon pinnan tai pinnoitevaurioiden korjaus voi olla tarpeen. Usein katolta alas ryysäävä nietos repii kattoa mennessään.
Meille prolaisille peltikaton, tiilikaton ja huopakaton paikkaus on kuitenkin tuttua puuhaa, emmekä vierasta paikkamaalaustakaan. Teemme siistiä ja kestävää jälkeä!
Jos irronnut lumieste on tehnyt katolle isommankin reiän, voi myös vettyneiden eristeiden vaihto olla aiheellista. Esimerkiksi huopa- ja bitumikatoilla lumiesteet kiinnitetään suoraan aluslaudoitukseen, jonka takana on yläpohja eristeineen.
Hometta ja lahoa tuskin vielä on, ellei lumieste ole saanut retkottaa irrallaan kuukausikaupalla. Yleensä irronnut lumieste huomataan viimeistään keväthuollon yhteydessä, jolloin tilanne saadaan todennäköisesti vielä pelastettua ilman mittavia kosteusvauriokorjauksia.
Oli tilanne mikä hyvänsä, meiltä Kattohuolto Prolta saat joka tapauksessa osaavan avun. Vaihdamme jopa vettyneet tai homeiset eristeet ja korjaamme lahovauriotkin yksin tein.
Jäljiltämme voit olla varma, että irronnut lumieste ja kaikki sen aiheuttamat tuhot on korjattu kunnolla sekä katolta että katon välistä. Emme jätä mitään arvailujen varaan!
Miksi lumieste irtosi?
On tärkeää, että lumiesteen irrotessa selvitetään myös syy tapahtuneelle. Korjaustöiden lomassa me Kattohuolto Prolla teemmekin salapoliisin hommia, ja selvitämme miksi lumieste irtosi katoltasi.
Syy voi olla esimerkiksi lumiesteen virheellinen asennus tai kattoturvatuotteen heikko kunto. Tai kenties lumiesteen kiinnikkeet olivat päässeet lämpöelämisen vuoksi hieman löystymään?
Myös katon heikko yleiskunto voi olla syy lumiesteen irtoamiseen. Useimmilla katoilla katon kantavat rakenteet toimivat lumiesteiden kiinnityspisteinä, joten lumiesteen irtoamisen taustalla voi olla esimerkiksi lahovaurio. Saumakatoilla lumiesteet kiinnitetään katon pystysaumoihin, jolloin myös runsas ruoste voi heikentää lumiesteiden kuormansietokykyä.
Sekin on mahdollista, että lumiesteen taakse oli vain yksinkertaisesti kertynyt liikaa lunta. Sekä katolla että lumiesteillä on maksimilumikuormansa.
Kun olemme selvittäneet syyllisen, tuomme sen tietenkin tietoosi. Samalla saat meiltä ohjeet, joiden avulla lumiesteiden irtoaminen katoltasi voidaan jatkossa välttää. Jos riskien minimointi vaatii ammattiapua, teemme mielellämme hyvän tarjouksen katollasi kaivattavista toimenpiteistä. Meiltä Kattohuolto Prolta saat kaikki kattotyöt lumivaurioiden korjaustöistä lumenpudotuksiin ja lumiesteiden asennuksesta tarkastukseen!
Lumieste repesi irti – korvaako vakuutus katon korjauskuluja?
Auts, lumieste irtosi ja katto kaipaa korjausta. Onneksi vakuutus korvaa, eikö vain?
Moni ajattelee, että katon lumivaurioiden korjaus menee automaattisesti vakuutusyhtiön piikkiin. Vakuutusyhtiön korvauspäätös voi kuitenkin tulla ikävänä yllätyksenä.
Yleensä vakuutusyhtiö ei korvaa mitään lumivaurioita katolla, julkisivussa tai maan tasalla. Katon lumitilanteen hallinta on kiinteistön omistajan lakisääteinen velvollisuus, eikä lumen aiheuttamien riskien pitäisi tulla yhdellekään suomalaiselle puun takaa.
Vakuutusyhtiöt siis katsovat, että lumivaurioissa ei ole kyse “ennalta-arvaamattomasta tapaturmasta”. Niin epäreilulta kuin se voikin tuntua, vakuutusyhtiön näkökulmasta katon lumivauriot ovat itseaiheutettuja.
Siksi lumivaurioita kannattaakin ennaltaehkäistä kaikin keinoin. Se tulee pitkällä tähtäimellä paljon helpommaksi ja edullisemmaksi.
Tässä kattoturva-asiantuntijoidemme parhaat neuvot lumivaurioiden ennaltaehkäisemiseksi:
- Älä asenna lumiesteitä itse – jätä lumiesteiden asennustyöt meidän huoleksemme. Me Kattohuolto Prolla asennamme lumiesteet takuutyönä kaikille katoille, ja jäljiltämme myös lumiestevalmistajien omat tuotetakuut pysyvät voimassa.
- Kutsu meidät tarkastamaan ja huoltamaan lumiesteet pari kertaa vuodessa. Se hoituu näppärästi esimerkiksi kattosi syys- ja keväthuoltojen yhteydessä.
- Kutsu meidät lumenpudotukseen mieluummin vähän ajoissa kuin liian myöhään – viho viimeisen rajapyykin määrittää niin sanottu alueellinen peruslumikuorma.
- Anna meidän myös uusia lumiesteet tarpeen mukaan. Lumiesteet eivät ole ikuisia!
- Anna meidän pitää katostasi huolta kokonaisvaltaisesti. Kauttaaltaan terve katto jaksaa vastustaa talven haasteita erinomaisen hyvin.
Jos lumivahinko kuitenkin jo sattui, ei auta murjottaa. Kutsu kattoturva-asiantuntijamme arvioimaan tilanne ja auttamaan samalla vakuutusasioiden kanssa. Vakuutusyhtiön päätökset ovat aina tapauskohtaisia, joten heti ei kirvestä kannata heittää kaivoon.
Mikäli katon korjauskustannukset ahdistavat ja tilanne vakuutuksesta saatavien korvausten suhteen näyttää epätoivoiselta, pidä mielessä työmme kotitalousvähennyskelpoisuus ja mahdollisuus maksaa lumivaurioiden korjaus osissa kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella.
Oli tilanne mikä tahansa, voit joka tapauksessa kääntyä puoleemme huolettomin mielin. Me Kattohuolto Prolla tarjoamme asiantuntevan avun lumivaurioiden korjaukseen ja kaupan päälle hyviä vinkkejä vakuutusasioiden suhteen!
Säännöllinen huoltaminen ja tarkastaminen parantaa kattosi vastustuskykyä kaikkia lumivaurioita vastaan
Katon lumivaurioita kannattaa aina pyrkiä ennaltaehkäisemään, ja katon huoltaminen on siihen paras keino. Täpärälle kakkossijalle tulee katon tarkastaminen.
Meiltä Kattohuolto Prolta voit onneksi tilata kätevästi kaikki kattosi huollotkin. Kun tilaat huollot meiltä, saat kaupan päälle aina katon yleistarkastuksen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Nämä huollot ennaltaehkäisevät lumivaurioita erittäin tehokkaasti
Lumivaurioiden ennaltaehkäisemiseksi kannattaa muistaa tilata meiltä ainakin katon syys- ja keväthuollot joka vuosi. Syys- ja keväthuollot valmistelevat katon tulevien vuodenaikojen haasteisiin ja ovat samalla hyvä tilaisuus korjata menneiden vuodenaikojen tuhot.
Säännölliset ja ammattimaiset syys- ja keväthuollot ovat yksi helpoimmista ja edullisimmista keinoista ylläpitää niin pelti-, tiili- kuin huopakatonkin yleiskuntoa. Perusterve katto on vastustuskykyinen luontoäidin oikuille kesät, talvet!
Kausihuoltojen vaikutusta tukevat kasvustontuhokäsittelyt ja uudelleenpinnoitus tai -maalaus tarpeen mukaan. Ne auttavat pitämään vesikaton kunnossa ja sitä kautta varmistamaan, että lumiesteiden kiinnityspisteenä on tukevaa materiaalia.
Tietysti myös lumenpudotukset ovat oleellisessa roolissa lumivaurioiden ja lumiesteiden irtoamisen ennaltaehkäisemiseksi. Lumenpudotukset kannattaa tilata meiltä viimeistään ennen kuin kattorakenteiden kestämä alueellinen peruslumikuorma ylittyy.
Jos lumenpudotukset laiminlyödään, ei edes terve katto jaksa vastustaa lumivaurioita kuin ihmeen kaupalla. Lumiesteet irtoavat, katto kärsii pintavaurioita, riski kattovuodoille kasvaa kohisten ja pahimmassa tapauksessa kattorakenteet notkahtavat.
Hännän huippuna kannattaa muistaa jään sulatus katolta ja ränneistä. Jää on katolle, kattotuotteille ja sadevesijärjestelmälle yhtä tuhoisa rasite kuin lumikin. Rännien sulatusta suosittelemme viimeistään kevättalvella ennen kuin muu katto alkaa sulaa.
Kattotarkastuksemme antaa runsaasti informaatiota kattosi yleiskunnosta
Huoltoihin ja korjaustöihin kaupanpäällisenä tuleva kattotarkastuksemme tarjoaa runsaasti tietoa kattosi yleiskunnosta. Tarkastuksen yhteydessä käymme läpi niin vesikatteen kuntoa kuin kattotuotteidenkin toimivuutta. Jos pääsy yläpohjaan järjestyy näppärästi, saat meiltä arvokasta informaatiota jopa yläpohjan kunnosta.
Vesikatolla arvioimme muun muassa katemateriaalin ja katon pinnoitteen yleiskuntoa. Lisäksi silmäilemme katon saumoja, jiirejä eli sisätaitteita ja läpivientejä mahdollisten vuotojen ja vuotoriskien varalta.
Kattotuotteista bongaamme löystyneitä kiinnikkeitä ja toiminnallisia vikoja. Lumiesteiden ohella kattotuotteita ovat esimerkiksi sadevesijärjestelmä, lapetikkaat, kattosillat, pieneläinesteet, piipunhattu ja kattoikkunat.
Yläpohjassa katselemme “sillä silmällä” erityisesti aluskatetta, katon eristeitä ja puurakenteita. Näkyykö aluskatteessa reikiä, repeämiä tai asennusvirheitä? Haiseeko katon välissä home tai onko silminnähtävää homekasvustoa? Eihän puurakenteissa näy valumajälkiä tai merkkejä lahoamisesta?
Jos huomaamme kattotarkastuksessa mitä tahansa moitteen sijaa, tuomme epäkohdat tietoosi ja teemme halutessasi hyvän tarjouksen katollesi suosittelemistamme toimenpiteistä. Anna meidän prolaisten laittaa kattosi kerralla kuntoon, niin riski lumiesteiden irtoamiselle ja muille lumivaurioille pysyy minimissään!