Piipunhatun asennus on pieni uroteko asunnolle
Piipunhatun asennus on pieni askare, jolla on suuret vaikutukset. Kyse on itse asiassa vähän saman tyyppisestä jutusta kuin ikkunan tai ulko-oven asennus, vaikka piippu ei toimikaan kulkuväylänä muille kuin ehkä joulupukille.
Moni ei tule ajatelleeksi, että savupiippu on aukko siinä missä ikkunat ja ovetkin. Ethän jättäisi kattoikkunaakaan ilman lasia, joten miksi jättäisit piipun ilman hattua?
On totta, että piipun päällä on niin sanottu lenssi eli betonikaulus suojanaan. Siinä on kuitenkin isoja aukkoja, joista vesi ja lumi pääsevät hormiin satavarmasti. Betonista valettu piipun lenssi alkaa myös rapautua, ellei sillä ole hattua yllään.
Jos lunta ja vettä pääsee hormiin asti, alkavat piipun sisäpinnatkin rapautua. Käytännössä piipun muuraukseen käytetty laasti lähtee rapisemaan.
Kun hormin rappaukset rapisevat, syntyy pieniä kolosia. Koloihin puolestaan kertyy nokea, mikä kasvattaa nokipalon vaaraa. Puuttuva piipun hattu on paloturvallisuusriski!
Ennen pitkää rapautunut piippu on saneerauskunnossa. Savupiipun massaaminen tai putkittaminen on huomattavasti tyyriimpää kuin piipunhatun asennus.
Puuttuva piipun hattu voi oireilla myös siten, että vettä valuu hormista sisätiloihin asti. Hormista vuotava savupiippu on ikävä yllätys, vaikka pystytäänkin yleensä korjaamaan ihan vain piipunhatun asennuksella.
Nyt saatat miettiä kuinka entisaikaan pärjättiin ilman piipunhattuja. Salaisuus piilee tulisijan käyttöasteessa; ennen takkaa poltettiin melkeinpä päivittäin, mutta nykyään tulisijat ovat käytössä vain harvakseltaan. Näin ollen piippuun päätyvä kosteus ei pääse haihtumaan lämmön mukana.
Jos kodin tai kesämökin savupiippu on vielä ilman hattua, eiköhän puututa ongelmaan mitä pikimmiten? Me Kattohuolto Prolla hoidamme hommat turvallisesti ja ammattitaitoisesti puolestasi!
Meillä on paljon kokemusta piipunhattujen asennustöistä, ja osaamme valita juuri oikeanlaisen piipunhatun omaa kohdettasi ajatellen. On tärkeää, että hatun mitat osuvat oikeaan.
Tietysti kuuntelemme myös omat toiveesi esimerkiksi piipunhatun värin ja mallin suhteen. Tarvittaessa voimme vaikka takoa piippusi kruunuksi täysin yksilöllisen piipunhatun mittatilaustyönä!
Samalla laitamme piipun mielellämme muutenkin kuntoon. Meille niin rapautuneen piipun lenssin korjaus kuin piipun pellitysten korjauskin ovat tuttua puuhaa.
Kun työ on valmis, arvioimme kattosi yleiskunnon täysin veloituksetta. Tarkastuksen jälkeen olemme tietenkin valmiit tekemään hyvän tarjouksen muidenkin mahdollisten ongelmakohtien korjaamisesta. Yrityksemme Kattohuolto Pro palvelee kaikissa kattotöissä aina yhtä ammattitaitoisesti ja kilpailukykyiseen hintaan!
Katemestarimme ovat palveluksessasi ympäri vuoden. Moni kattotyö (piipunhatun asennus mukaan lukien) voidaan suorittaa vaikka keskellä talvea.
Mikäli tiedossa on enemmänkin puuhaa, laita muistiin työmme kotitalousvähennyskelpoisuus. Kotitalousvähennystä myönnetään yksityishenkilöille kodin ja kesämökin kunnostus- ja perusparannustöistä.
Isompaa rupeamaa varten on hyvä tiedostaa myös mahdollisuus maksaa kattotyöt osissa. Kauttamme saatavilla oleva rahoitus on joustava ja haet sitä näppärästi netissä.
Ota siis yhteyttä, jos piipunhatun asennus on kohteessasi tarpeen! Me Kattohuolto Prolla hurautamme avuksesi hymyssä suin minne päin Suomea tahansa.
Piipunhatun valinta – hyvä piipunhattu on sekä toimiva että tyylikäs
On tähdellistä, että piipunhattu on juuri oikeanlainen. Sopiva eli oikean kokoinen ja -muotoinen piipunhattu suojaa piipun lenssiä ja hormia parhaalla mahdollisella tavalla.
Käytännöllisten ominaisuuksien ohella estetiikallakin on toki oma merkityksensä piipunhatun valinnassa. Piipun hattu on todennäköisesti talosi korkein kohta. Jos katto on talosi kruunu, niin piipunhattu on ehdottomasti sen tärkein kruununjalokivi.
Piipunhattuja on onneksi markkinoilla laaja skaala. Todennäköisesti löydät niistä hyvin toimivan ja mukiinmenevän näköisen yksilön, joka palvelee kunniakkaasti useita vuosikymmeniä. Valinnan varaa on niin värin, muodon kuin koonkin suhteen.
Halutessasi voit tottakai pyytää asiantuntijoiltamme apua ja vinkkejä piipunhatun valintaan. Kun tilaat piipunhatun asennettuna meiltä Kattohuolto Prolta, autamme mielellämme tekemään järkeviä ostopäätöksiä. Voimme myös hankkia piipunhatun puolestasi.
Piipunhattu mittatilaustyönä? Räätälöity piipunhattu ei tuota pettymyksiä!
Jos liukuhihnamalleista ei löydy sopivaa piipunhattua juuri oman kohteesi tarpeisiin tai tyyliin, ei hätää. Meiltä Kattohuolto Prolta saat piipunhatut myös mittatilaustyönä! Riveissämme on koko joukko osaavia peltiseppiä, joilla piipunhatun takomistaito on tiukasti hyppysissä.
Räätälöity piipunhattu on oikea valinta, jos olet käyttänyt paljon aikaa ja rahaa talosi visuaalisen ilmeen viimeistelyyn. Piipunhattu on tärkeä esteettinen yksityiskohta siinä missä ikkunan pokatkin.
Yhdessä kattopeltiseppiemme kanssa suunnittelette piipullesi hatun, joka vastaa niin muotonsa kuin värinsäkin puolesta mahdollisimman hyvin omia toiveitasi. Liukuhihnamalleissa samaa mahdollisuutta ei ole, vaikka valmis piipunhattu onkin helppo ja nopea hankinta.
Mittatilaustyönä teetetty piipunhattu on paras ratkaisu myös siinä tapauksessa, ettei valmiista malleista meinaa löytyä juuri oikean kokoista yksilöä. Kattopeltiseppiemme käsin työstämä piipunhattu istuu paikalleen täydellisesti.
Varoitus! Itse ei piipunhattua kannata kyhätä sen enempää kuin asentaakaan. Piipunhatun muotoilussa ja materiaaleissa on paljon huomioon otettavia asioita, joita ei maallikko tule ajatelleeksi muuten kuin yrityksen ja erehdyksen kautta – se taas voi maksaa sekä aikaa että rahaa paljon enemmän kuin olisit ikinä uskonut. Tilaamalla piipunhatun asennettuna meiltä Kattohuolto Prolta tiedät, että kaikki on jetsulleen niin kuin pitääkin.
Ota siis yhteyttä, kun piipunhatun asennus on kohteessasi ajankohtaista. Lupaamme, että tämä pieni kapistus tulee olemaan katollasi sekä käytännöllinen että kaunis yksityiskohta!
Piipun pellitys kulkee käsi kädessä piipunhatun asennuksen kanssa
Piipun hattu suojaa hormia kosteudelta, mutta vähintään yhtä tärkeää on suojata piipun ulkopinnat. Sitä varten suosittelemme piipun pellitystä. Piipun pellit ovat piipunhatun paras kaveri!
Piipun juuri- ja pystypellit tarkoittavat käytännössä peltilistoja, jotka nousevat vesikatolta piipun kyljille. Ne muodostavat savupiipun ympärille eräänlaisen metallikaulurin.
Metallikauluri suojaa savupiippua kahdella tavalla:
- Varjelee piipun muurin kattopinnan yläpuolisia osia kaikenlaisilta säärasitteilta. Esimerkiksi sade, pakkanen, aurinko ja ilmansaasteet haurastuttavat tiiliä ja niiden välissä olevaa laastia ajan kanssa.
- Suojaa läpivientiä varten tehtyä reikää. Ilman kunnollisia pellityksiä niin sade- kuin sulamisvedetkin pääsisivät siitä suoraan aluskatteelle – mahdollisesti jopa yläpohjan eristeisiin ja aina sisätiloihin asti, jos kaikki ei ole aluskatteella kunnossa.
Jos piipun pellitys on kohteessasi tarpeen, ovat kattopeltiseppämme siinäkin askareessa apu vailla vertaistaan. Piipun pellitys kysyy nimittäin vankkaa ammattiosaamista, ja sitähän meillä Kattohuolto Prolla piisaa!
Piipun pellityksessä on tärkeää, että pellitykset mitoitetaan täsmälleen oikein. Vuotoriskien vuoksi pellitykset eivät saa olla missään nimessä liian löysät. Lämpöelämisen takia piipun pellit eivät toisaalta saa olla liian tiukatkaan – metalli elää lämpötilan muutosten mukana enemmän kuin moni muu materiaali.
Ennen pellitystä kattopeltiseppämme kiipeävätkin katollesi mittanauha vyöllä ja ottavat piipustasi millintarkat mitat. Mittavirheitä ei meillä suvaita.
Tässä vaiheessa voit kertoa meille myös omat toiveesi esimerkiksi pellitysten värin suhteen. Pellityksillä piipusta voidaan tehdä lähes saumaton osa muuta kattoa tai toisaalta luoda katolle kauas erottuva yksityiskohta. Moni valitsee pellitykset katon värin mukaan, mutta meidän puolestamme niin ei ole mikään pakko tehdä.
Suunnitteluvaiheen jälkeen alkaa varsinainen pellitys. Toteutamme sen aina mittatilaustyönä, sillä piipun pellityksiä ei myydä kaupassa valmiina tuotteena.
Lopputuloksen ensiluokkaisesta laadusta voit olla varma, sillä meillä Kattohuolto Prolla on runsaasti kokemusta piipun pellitystöistä jo ennestään. Pellitämme kaikenkokoiset piiput niin pelti-, tiili- kuin huopakatoillakin!
Jäljiltämme piippusi onkin varmasti suojassa sekä yläpuolelta että sivuilta tulevilta säärasitteilta. Yhdessä piipun hatun asennus ja piipun pellitys pitävät savupiipun puolia erinomaisesti niin lumituiskuissa, kaatosateissa, tuulen tuiverruksessa kuin auringon paahteessakin!