Tiilikaton puhdistaminen puolivuosittain pitää katon elinvoimaisena – pesu ja harjaus silti paras jättää ammattilaiselle!
Eihän tiilikaton puhdistaminen vain ole päässyt unohtumaan? Tiilikaton puhdistamatta jättäminen on vähän niin kuin hankkisit huonekasvin ja olettaisit, että kasvi säilyy hengissä kastelematta – niin elintärkeästä asiasta on kyse!
Siinä missä huonekasvista pyritään kuitenkin kastelemalla saamaan mahdollisimman rehevä, on tiilikaton puhtaanapidolla juurikin päinvastainen tarkoitus. Puhdistamalla tiilikatto pyritään pitämään kuivana ja kasvustosta vapaana. Niin lehdet, risut koivunnorkot kuin neulasetkin pitävät kattoa alituiseen hieman kosteana ja tarjoavat erinomaisen kasvualustan muun muassa sammaleelle.
Tiilien huokosiin tunkeutuva kosteus ja sammal taas ovat siinä mielessä ikäviä asioita, että ne saavat kattotiilet nopeasti huonoon kuntoon. Huonokuntoiset tiilet puolestaan kohottavat riskiä tiilikaton kosteusvauriolle. Sammaloitunut tiilikatto tuleekin tiensä päähän pahimmillaan vuosikymmeniä ennen sen odotettua maksimi-ikää!
Siispä, tiilikaton säännöllinen puhdistaminen:
- auttaa kattoa palvelemaan koko siltä odotetun 70-100 vuoden ajan
- on helppo ja nopea keino pitää katosta aiheutuvat laskut minimissään
Jotta tiilikaton puhtaanapidosta olisi eniten hyötyä, kannattaa katto puhdistaa puolivuosittain. Käytännössä kevät ja syksy ovat parhaita aikoja askareen suorittamiselle.
Kun seuraavan kausipuhdistuksen aika koittaa, älä kuitenkaan mene katolle itse keikkumaan. Ota sen sijaan yhteyttä meihin!
Me Katonkorjauspalvelussa hoidamme tiilikaton puhdistushommat turvallisesti, ammattitaitoisesti ja kotitalousvähennyskelpoisesti puolestasi. Vuosien harjoittelun myötä timanttiseksi hioutuneella tekniikalla ja sopivia välineitä hyödyntäen käymme kattosi rivakasti läpi, oli sillä pinta-alaa sitten kuinka paljon tai vähän hyvänsä. Liikumme varmajalkaisesti niin loivilla kuin jyrkilläkin tiilikatoilla.
Huomaa: katon ohella myös sadevesijärjestelmä kaipaa puolivuosittaista puhdistamista. Näin rännit eivät ruostu niin herkästi, eikä tukossa olevien vesikourujen yli lainehtiva vesi aiheuta esimerkiksi räystään ja julkisivun lahovaurioita. Kun tilaat tiilikattosi kausipuhdistuksen meiltä Katonkorjauspalvelusta, puhdistamme samalla rännitkin huolellisesti puolestasi!
Ellei peruspuhdistus kuitenkaan enää riitä katollesi, voimme myös käsitellä sen sammaleentuhoaineella. Sen jälkeen suosittelemme suoja-ainekäsittelyä tai uudelleenpinnoitusta, jotka nekin meiltä onnistuvat.
Katollasi käydessämme me myös katsastamme sitä muiltakin osin ja halutessasi hyvän tarjouksen sen kaipaamista toimenpiteistä – oli kyse sitten huollosta tai korjauksesta. Esimerkiksi kattovuodot ja vuotoriskit onkin hyvä tilkitä tiilikaton puhdistusrupeaman yhteydessä erityisesti silloin, jos putsaukseen käytetään vettä.
Isompaa savottaa silmällä pitäen kannattaa pitää mielessä myös kauttamme saatavilla oleva rahoitus. Jos kyseessä on kuitenkin tavallinen omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai piharakennuksen tiilikaton puhdistaminen tai harjaus, rahoitukselle ja osamaksulle tuskin tulee käyttöä.
Selvittääksesi mitä tiilikaton puhdistaminen tarmokkaiden tiilikate-eksperttiemme toimesta Eurolleen maksaa, pyydä tarjous!
Tiilikaton puhdistaminen voi tarkoittaa pelkkää kuivaharjausta, vesipesua ei aina tarvita
Tiilikaton puhdistaminen on tuiki tärkeä osa tiilikaton huolto-ohjelmaa. Tiilikaton pinta on karhea, joten katolle tuppaa kertymään väistämättä kaikenlaista likaa ja irtoroskaa. Sitä kulkeutuu sinne niin tuulen kuin pieneläintenkin matkassa.
Roskainen ja likainen tiilikatto puolestaan muhii alituiseen kosteana. Muheva, kostea biomassa taas tarjoaa erinomaiset kasvuolosuhteet monille sammal- ja jäkälälajikkeille.
Sekä roskat, kosteus että sammal typistävät tiilikaton elinkaarta huomattavasti. Edempänä paneudumme sammaleen tuhoisiin vaikutuksiin tarkemmin, mutta syy tiilikaton puhtaanapidon tärkeyteen tuli varmasti jo selväksi.
Käytännössä tiilikaton puhdistaminen tarkoittaa lähinnä irtoroskan, kuten lehtien, risujen, neulasten ja koivunnorkkojen poistoa katolta. Tähän riittää yleensä jo kevyt (mutta huolellinen!) raksiminen pehmeäharjaksisella harjalla.
Harjaamisen myötä katolta kaikkoavat paitsi lehdet ja risut, myös katolle leijaillut siitepöly ja tiilten pintaan mahdollisesti kertynyt kevyt sammalnöyhtä. Kun tiilikaton harjaus tehdään säännöllisesti, ei sammal ehdi saamaan katolla kunnollista jalansijaa, vaikka sitä sinne puhdistuskertojen välissä hieman kasvaisikin.
Jos katolla on tiukemmin tarttunutta likaa, saatamme tosin käyttää myös vettä harjauksen vaikutusta tehostaaksemme. Käytämme tiilikaton pesuun kuitenkin normaalia vesijohtoverkoston painetta, sillä kovalla paineella tykitetty vesi saattaisi livahtaa katon ja räystään rakosista yläpohjan puolelle. Moni amatööri on tullut aiheuttaneeksi tiilikaton kosteusvaurion painepesurilla sohotellessaan!
Ethän siis unohda, että komea tiilikattosi kaipaa puhdistusta tänäkin vuonna? Kutsu tiilikate-eksperttimme käymään keväällä ja syksyllä, niin tiilikaton harjaus tai pesu hoituu näppärästi pois päiväjärjestyksestäsi ja katon isommat kunnostustarpeet pakenevat taas askeleen kauemmas!
Sadevesijärjestelmän ja muiden kattotuotteiden puhdistaminen
Muista, että katon ohella myös tiilikaton sadevesijärjestelmä kaipaa säännöllistä puhdistamista. Sinne kertyy roskaa yhtä lailla kuin katollekin. Itse asiassa jopa enemmän, sillä osa katolle päätyvästä biomassasta valuu ennen pitkää vesikouruihin.
Ränneihin kertyvät lehti- ja risutupot puolestaan ovat huono juttu monestakin syystä:
- tukossa olevat rännit eivät vedä, jolloin katolta virtaava vesi alkaa etsiä tietään kohti maata muita teitä – lahottaen siinä samalla kenties räystään laudoituksia tai rapauttaen julkisivua
- roskaiset rännit ovat pitkiä aikoja kosteana, mikä vauhdittaa niiden ruostumista
- ränneissä oleva biomassa saa sadevesijärjestelmän myös jäätymään helpommin – jää taas estää sulamisvesiä kulkemasta katolta tehokkaasti alas, voi väännellä kourut uuteen uskoon tai kallistaa kaadon väärään kulmaan
Edellä mainituista syistä me Katonkorjauspalvelussa tyhjäämmekin tiilikattoa puhdistaessamme aina myös vesikourut. Meillä on tähän tarkoitukseen soveltuvat ammattitason välineet, joten räystäällä työskentely käy meiltä joutuisasti kohteessa kuin kohteessa.
Jos katoltasi löytyy kattoikkuna, kaipaa sekin säännöllistä puhdistamista. Myös kattoikkunoiden kourujen puhdistaminen käy meiltä onneksi varsin näppärästi kattoasi muutenkin putsatessamme. Tarvittaessa pesaisemme ikkunatkin samalla!
Ellei peruspuhdistus riitä, on tiilikaton sammaleentuhokäsittely otettava agendalle
Kun annat meidän puhdistaa tiilikattosi puolivuosittain, pysyy sammal katoltasi pitkään poissa. Sammaleen poisto tiilikatolta eli tiilikaton sammaleentuhokäsittely voi silti olla tarpeen aina aika ajoin; mitä harvemmin tiilikatto puhdistetaan, sen useammin sammaleenpoistolle on tarvetta. Onneksi kuitenkin myös sammaleenpoisto onnistuu taitavalta tiimiltämme muitta mutkitta!
Näin karkotamme sammaleen tiilikattosi kimpusta:
- Aluksi puhdistamme katon irtoroskasta normaaliin tapaan – siten sammaleentuhoaineella on tie auki suoraan tiiliin juurtuneen sammaleen kimppuun.
- Korjaamme katon (esimerkiksi vaihdamme murtuneet kattotiilet uusiin), jos se korjausta kaipaa.
- Levitämme sammaleentuhoaineen tarvittavalle alalle.
- Annamme sammaleentuhoaineen vaikuttaa jonkin aikaa.
- Joko huuhtelemme sammaleentuhoaineen pois tai annamme sadeveden tehdä sen puolestamme.
- Viimeistelemme työmme käsittelemällä tiilet suoja-aineella tai uudelleenpinnoittamalla ne.
Sammaleentuhoaine tuhoaa kattotiilien huokosiin pesiytyneet itiöt erittäin tehokkaasti. Mekaanisella hankauksella ei syvällä tiilien uumenissa piileksiviä itiöitä ja juuria saa pois, ja sitä paitsi kovakourainen kuuraaminen olisi hidasta ja kuluttaisi kattotiiliä täysin tarpeettomasti. Mekaaninen sammaleenpoisto on siinäkin mielessä haastava laji, että itiöitä ei paljaalla silmällä edes näe.
Huomaa: käytämme sammaleenpoistoon ekologista, ihmisille ja eläimille vaaratonta tuotetta. Meille myös vihreät arvot ovat tärkeitä!
Ai miksei sammalta kannata tiilikatolla sietää vähäistäkään määrää? Kattotiilien lomasta tuikkiva sammal saattaa olla jonkun silmään kaunis näky, mutta valitettavasti kauneus on petollista: sammaleella on paha tapa syödä kattotiiliä. Sammal nimittäin houkuttelee kosteutta, ja yhdessä kosteus ja sammal aiheuttavat pakkasrapautumista eli kiviaineksen haurastumista.
Rapautuneet kattotiilet taas murtuvat herkemmin, ja murtuneiden kattotiilien rakosista niin sade- kuin sulamisvedetkin pääsevät lirisemään aluskatteelle. Ellei aluskate ole täysin iskussaan (siinä on esimerkiksi reikiä tai asennusvirheitä), on tiilikaton kosteusvaurio vääjäämättä edessä. Ylimääräinen vesi myös kuormittaa aluskatetta turhan päiten, vaikka se olisikin vielä toistaiseksi täysin kunnossa.
Suoja-ainekäsittely tai uudelleenpinnoitus viimeistelee onnistuneen sammaleenpoiston
Yleensä tiilikaton käsittely pelkällä sammaleentuhoaineella ei ole hyvä ajatus. Käsittelyn jälkeen katto on altis sammaloitumaan pian uudelleen, joten sammaleentuhokäsittely on suositeltavaa viimeistellä joko suoja-ainekäsittelyllä tai uudelleenpinnoituksella. Yleensä suoja-ainekäsittely riittää.
Uudelleenpinnoitus ja suoja-ainekäsittely pidentävät sammaleenpoiston vaikutusta tiivistämällä kattotiilien pinnan. Suoja-aine tai pinnoite sulkee kattotiilien huokosverkoston päät, jolloin sammalitiöt eivät pääse tarttumaan, saatika juurtumaan tiiliin niin helposti.
Uudelleenpinnoitus eroaa suoja-ainekäsittelystä lähinnä siten, että uudelleenpinnoitukseen käytämme värillistä, maalinkaltaista tuotetta. Suojaamisen ohella se siis palauttaa kattotiilien alkuperäisen värin.
Uudelleenpinnoitusta suosittelemmekin suoja-ainekäsittelyn asemasta lähinnä siinä tapauksessa, että tiilikaton väri alkaa olla jo kulahtanut. Tavallisesti tiilikaton uudelleenpinnoitus tehdään noin 20-30 vuoden välein ja muuten pitäydytään edullisemmassa suoja-ainekäsittelyssä.
Jätäthän kuitenkin niin sammaleenpoiston, suoja-ainekäsittelyn kuin uudelleenpinnoituksenkin meidän huoleksemme? Meillä Katonkorjauspalvelussa on rupeamaan tarvittava osaaminen, välineet ja tuotteet, minkä lisäksi töiden delegointi meille ei vie omaa vapaa-aikaasi juuri lainkaan. Kaiken kukkuraksi myös näiden askareiden yhteydessä tekemämme työ kelpaa kotitalousvähennykseen!
Tiilikatto kerää roskaa eri tahtiin eri kohteissa – autamme löytämään sopivan puhdistustahdin
Tiilikaton ja sadevesijärjestelmän puhdistamisessa säännöllisyys on avainasemassa. Katon ja sadevesijärjestelmän puhdistusväliksi puoli vuotta on hyvä nyrkkisääntö, ja sammaleenpoistosta moni tiilikatto hyötyy parin-kolmen vuoden välein tehtynä. On kuitenkin fakta, että tiilikatto likaantuu ja sammaloituu eri tahtiin eri kohteissa.
Edellä mainitusta syystä yleispäteviä ohjeistuksia ei kannatakaan sokeasti tuijottaa, vaan sen sijaan tarkkailla katon tilannetta (maasta käsin) säännöllisin väliajoin. Kattosi saattaa hyvinkin vaatia puhdistamista tai sammaleenpoistoa useammin kuin naapurissa!
Esimerkiksi nämä tekijät tihentävät tarvetta tiilikaton puhdistamiselle:
- katon läheisyydessä kasvavat rehevät puut
- loiva kattomuoto
- kulunut pinnoite
- rapautuneet kattotiilet
- runsas määrä ilman epäpuhtauksia
Vehreällä asuinalueella erityisesti tiilikaton syyspuhdistus on paras tehdä säntillisesti joka vuosi, sillä lehtiä ja koivunnorkkoja kulkeutuu katolle varmasti sekä oman että naapuritonttien puista. Sijainti vilkkaasti liikennöidyn tien tai aktiivisen tehtaan tuntumassa puolestaan kerää kattotiilien ylle niitä syövyttävää saastehuntua tasaisesti ympäri vuoden. Kuluneet ja rapautuneet kattotiilet taas suorastaan haalivat riesakseen niin likaa kuin sammaltakin – vanha tiilikatto vaatiikin siksi tunnollisempaa puhdistusta kuin uusi tai uudehko.
Toisaalta kattoa ei kuitenkaan kannata ruopata syyttä suotta. Niin harjaus kuin sammaleenpoistokin kuluttavat aina hivenen tiilien pintaa, joten esimerkiksi tiilikaton harjaus joka viikko tai sammaleentuhokäsittely puolen vuoden välein olisi todennäköisesti paitsi yliampuvaa, myös katollesi haitaksi.
Kun asioit kanssamme säännöllisesti, auttavat tiilikate-eksperttimme löytämään katollesi yksilöllisesti toimivan puhdistus- ja sammaleenpoistosyklin – näin saadaan optimoitua tiilikaton puhtaanapitoon liittyvien toimenpiteiden ajoitus, mikä säästää pitkällä tähtäimellä sekä rahaa että kattoa.
Edellä mainituista syistä kannattaakin päästää tiilikate-eksperttimme kurkkaamaan kattoasi ainakin pari kertaa vuodessa eli keväisin ja syksyisin. Normaalin puhdistamisen yhteydessä arvioimme aina myös tarpeen sammaleenpoistolle ja tuomme tietoosi kattosi mahdolliset tarpeet sammaleentuhokäsittelylle.
Samalla saat meiltä hyviä vinkkejä, joilla tiilikaton puhtaanapitoa voitaisiin kenties helpottaa. Sellaisia voivat olla niin tiilikaton suoja-ainekäsittely, uudelleenpinnoitus, katon läheisyydessä kasvavien puiden kaataminen, kattotiilien uusiminen kuin kattomuodon jyrkentäminenkin. Metsurin työt eivät repertuaariimme kuulu, mutta kaikki muut kattotyöt kylläkin!
Ota meihin rohkeasti yhteyttä, vaikka tiilikate-eksperttimme olisivat vielä vieraita naamoja kohteessasi. Otamme tilanteen haltuun tottunein ottein tiilikattosi tähänastisesta puhdistushistoriasta ja likaisuuden asteesta riippumatta!