Kattotiilien vaihto elvyttää kulahtaneen, sammaleen syömän tiilikattosi kuin taikaiskusta!

Vanhojen kattotiilien vaihto uusiin

Tiesitkö, että kattotiilien vaihto on kätevä ja kustannustehokas taktiikka uusia aikansa elänyt tiilikatto? Täydelliseen kattoremonttiin verrattuna kattotiilien vaihto on huomattavasti edullisempi ja nopeampi ratkaisu. Joskus uudet kattotiilet ovat jopa tiilikaton sammaleentuhokäsittelyä ja uudelleenpinnoitusta fiksumpi peliliike.

Tiiviistä aikataulusta ja hintalapustaan huolimatta kattotiilien vaihto eli osittainen tiilikattoremontti palauttaa katon ylvään ilmeen ja puolustuskyvyn talven tuiskuja ja syksyn sateita vastaan parhaimmillaan yhtä hyvin kuin kokonaisvaltainen kattoremontti. Operaation myötä myös sammal kaikkoaa katolta täydellisesti ja uudet tiilet jaksavat vastustaa sitä tehokkaasti pitkän aikaa.

Kattotiilien vaihto on myös ainoa fiksu tapa vaihtaa tiilikaton väriä. Maalaamalla tulos ei olisi pitkäikäinen.

Jotta ylväs katto saisi varmasti ansaitsemaansa kohtelua, ei tiilien vaihtoon kannata kuitenkaan ryhtyä itse. Me Kattohuolto Prolla teemme kaiken kattotiilien vaihto-operaatioon liittyvän puolestasi ammattitaitoisesti, turvallisesti ja kilpailukykyiseen hintaan!

Työmme on myös kotitalousvähennyskelpoista kulua. Tee-se-itse-tekijät eivät kyseisestä verovähennyksestä pääse nauttimaan.

Voit ottaa meihin prolaisiin yhteyttä mistä päin Suomea tahansa. Pro-tiimimme palvelee nopealla aikataululla niin taajamassa, keskustan ytimessä kuin maaseudullakin.

Olemme tehokkaasti ja ammattitaitoisesti sekä yksityishenkilöiden että taloyhtiöiden apuna. Otammekin mielellämme vaihtaaksemme niin omakotitalon, paritalon, rivitalon, kerrostalon kuin autotallinkin kattotiilet.

Kun otat meihin yhteyttä, kartoitamme aluksi parhaan taktiikan kattosi kunnostamiseksi ja ilmeen raikastamiseksi katon tilanteen ja omien toiveidesi mukaan. Jos toteamme täydellisen kattoremontin tai toisaalta pelkän sammaleenpoiston ja tiilien uudelleenpinnoituksen riittävän katollesi, onnistuvat nämäkin toimenpiteet meiltä muitta mutkitta. Luvallasi voimme käydä vilkaisemassa kohdettasi myös poissa ollessasi.

Tiilikattotöiden ohella kauttamme on saatavilla rahoitusta. Jos vaikka kattoremontin tarve pääsee yllättämään, voit siis maksaa laskumme mukavasti oman taloutesi mukaan mitoitetuissa erissä. Rahoitus on näppärä hätävara myös uusien kattotuotteiden ja kattoläpivientien asennusta ajatellen.

Nyt kannattaa kuitenkin laittaa homma alulle ja pyytää meiltä tarjous. Tarjouspyyntöön ei ole välttämätöntä kirjata muuta kuin hieman perustietoja kohteestasi ja syy, jonka vuoksi epäilet kattotiilien vaihdon olevan aiheellista.

Suunnittelukäynnillä tutustumme kohteeseesi tarkemmin, annamme pitkään kokemukseen nojaavat toimenpidesuosituksemme ja tietenkin hyvän tarjouksen käsillä olevasta rupeamasta – oli se sitten lopulta kattotiilien vaihto, täydellinen tiilikattoremontti tai vain sammaleenpoisto ja tiilien uudelleenpinnoitus.

Kun tiilet on vaihdettu, tilaat meiltä jatkossa näppärästi myös katon peruskuntoa ylläpitävät huollot. Tervetuloa kaikenkattavaan Pro-palveluun tyytyväisten asiakkaidemme alati kasvavaan joukkoon!

Kattotiilien vaihtoa koskeviin hintatiedusteluihin vastaamme aina projektikohtaisesti

Kattotiilien vaihdon hinta voi olla häkellyttävän edullinen täydelliseen tiilikattoremonttiin ja joskus jopa tiilikaton sammaleentuhokäsittelyyn ja uudelleenpinnoitukseen verrattuna. On silti täysin projektista kiinni, mitä tarkalleen ottaen vastaamme kysymykseen “mitä kattotiilien vaihto maksaa?”

Kattotiilen vaihdon hinta koostuu nimittäin monista tekijöistä. Niin työstä, materiaaleista kuin kalustostakin koituvat kulut vaikuttavat kattotiilien vaihdon hintaan.

Jos kattotiiliä on kuitenkin jemmassa tarvittava määrä tai haluat hankkia tiilet itse, poistuvat materiaalikulut yhtälöstä kokonaan. Yleensä tosin hoidamme materiaalihankinnat asiakkaidemme puolesta.

Ellei tiiliä ole sopivasti jemmassa, on sekä uusien tiilien määrällä että tyypillä merkitystä tarjouksemme loppusumman kannalta. Esimerkiksi parin murtuneen kattotiilen vaihto on huomattavasti edullisempaa kuin tiilien uusiminen koko katon alalta.

Jos kyseessä on betonitiilikatto, ovat uudet tiilet silti melko edullinen investointi, vaikka niitä olisi hankittava paljonkin. Yleensä nykypäivän tiilikatto on betonitiilikatto. Toinen vaihtoehto on savitiilikatto, ja savitiilet ovat selvästi hinnakkaampia. Nyrkkisääntönä on, että betonitiilikatolle laitetaan vain betonitiiliä ja savitiilikatolle vain savitiiliä.

Vähäisemmissä määrin kattotiilien vaihdon hintaan vaikuttaa myös rakennuksen korkeus ja sijainti. Rakennuksen korkeus on oleellinen lähinnä urakkaa varten tarvittavan kaluston kannalta, ja sijainti puolestaan vaikuttaa matka- ja kuljetuskustannuksiin.

Noin yleisesti ottaen hintamme ovat kuitenkin erittäin kilpailukykyisiä. Pitkän linjan toimijana me Kattohuolto Prolla pystymme tekemään kaikki kattotiilien vaihtoon liittyvät työt kadehdittavan kustannustehokkaasti!

Haluatko säästää? Niputa kattotiilien uusiminen muiden kattotöiden kanssa!

Jos haluat säästää, kannattaa kattotiilien vaihto niputtaa muiden kattotöiden kanssa. Mitä enemmän töitä katolla tehdään, sen pienemmäksi yksittäisen askareen hinta käy. Säästöä syntyy niin suunnitteluvaiheessa kuin matka- ja kuljetuskuluissakin. Meiltä Kattohuolto Prolta saat kaikki tiilikattotyöt kausihuollosta energiaremonttiin!

Esimerkiksi pari murtunutta kattotiiltä on edullista vaihtaa kausihuollon yhteydessä. Usein murtuneet tiilet huomataankin keväthuoltoon kuuluvassa kattotarkastuksessa.

Jos edessä on isompikin kattotiilien vaihtosavotta, kannattaa kaikki hampaan kolossa olevat parannustyöt teettää samalla pois mielen päältä kummittelemasta. Esimerkiksi aurinkopaneelien tai valokuvun asennus tai kattolyhdyn rakentaminen hoituvat tavallista edullisemmin kattotiiliä vaihdettaessa.

Jos katon eristys on heikolla tolalla, ei energiaremonttiakaan kannata jättää enää hautumaan. Tiilikaton energiaremontti eli yläpohjan eristyksen lisääminen on pettämätön sijoitus vihreämpään asumiseen ja pienempiin lämmityskuluihin.

Ihan minimissään kaikki katon kaipaamat korjaustyöt kannattaa teettää kattotiilien vaihdon yhteydessä pois päiväjärjestyksestä. Esimerkiksi rikkonaista aluskatetta ei kannata jättää uusien kattotiilien alle missään nimessä, sillä muuten uudet kattotiilet olisivat enemmän tai vähemmän hukkasijoitus.

Periaatteessa jo yksikin murtunut kattotiili voi olla poikinut katon väliin kosteita eristeitä tai lahoja puuosia, jotka on syytä vaihtaa kattotiilien kera. Muuten katto jatkaisi oireiluaan tiilien vaihdosta huolimatta ja ongelmat katon välissä vain kasvaisivat kasvamistaan.

Kattotiilien vaihdon ja muiden toimenpiteiden tarkka hinta selviää kuitenkin vain ottamalla meihin rohkeasti yhteyttä. Sen jälkeen Kattohuolto Pro-tiilikattotiimimme tulee tutustumaan kohteeseesi, kartoittamaan vanhan katon kunnon ja kuuntelemaan omat toiveesi urakan suhteen. Suunnittelukäynnin päätteeksi saat meiltä kaiken työn, materiaalit ja kaluston kattavan tarjouksen kattotiilien vaihdosta ja muista mahdollisista kattotöistä.

Uudet kattotiilet, sammaleentuhokäsittely ja uudelleenpinnoitus vai kattoremontti? Väärin ei kannata valita!

Kattotiilien vaihto voi olla erinomainen vaihtoehto kattoremontille. Toisaalta uudet kattotiilet saattavat olla sammaleentuhokäsittelyä ja uudelleenpinnoitustakin helpompi ja varmempi ratkaisu. Tai sitten täysin hukkasijoitus!

Onkin täysin kohteesi tarpeista ja omista toiveistasi kiinni, onko pelkkien kattotiilien vaihto lopulta fiksua vai ei. Kun otat yhteyttä meihin prolaisiin, kartoitamme kaikin puolin parhaat keinot rupsahtaneen tiilikattosi kunnostamiseksi. Kokeneen Kattohuolto Pro-tiilikattotiimin avulla arpominen loppuu tähän paikkaan!

Näissä tilanteissa kattotiilien vaihto kannattaa

Kattotiilien uusiminen eli vaihto voi olla erinomaisen toimiva ratkaisu, jos vain kattotiilet ovat heikossa kunnossa. Paino on kuitenkin sanalla vain eli kaiken tiilien alla on oltava yhä iskussaan.

Esimerkiksi tuhti sammalmätäs voi olla helpointa karkottaa korvaamalla sen kasvualusta uusilla tiilillä. Paksu sammalmätäs on viheliäisen työlästä poistaa. Lisäksi sammal rapauttaa kattotiiliä, joten tiilet mättään alla eivät välttämättä olisi enää muutenkaan käyttökelpoisia.

Myös rapautuneet ja murtuneet tiilet on helppo korvata uusilla. Usein tiilikatolta löytyykin talven jäljiltä muutamia murtuneita kattotiiliä, eikä ilmiö todennäköisesti viittaa vielä kattoremontin tarpeeseen.

Kattotiilien vaihto toimii myös silloin, jos haluat vaihtaa katon väriä tai profiilia. Esimerkiksi maalaamalla ei tiilikaton väriä kannata vaihtaa, sillä lopputulos ei olisi pysyvä.

Usein sammaleentuhokäsittely ja uudelleenpinnoitus riittävät jatkamaan vanhan tiilikaton käyttöikää paremmin kuin hyvin

Sammaloituminen on tiilikattojen tyyppivika, ja joissain tapauksissa sammal on helpointa karkottaa kattotiilet uusimalla. Usein sammaleen karkottamiseksi riittää kuitenkin jo sammaleentuhokäsittely. Käyttämämme sammaleentuhoaine on ekologista, mutta tappaa sammalitiöt silti tehokkaasti syvältä tiilien huokosverkoston uumenista.

Uudelleenpinnoitus sammaleentuhokäsittelyn jälkeen pidentää sammaleenpoiston vaikutusta ja palauttaa tiilien värin. Jos kattotiilien väri ei ole haalistunut, voidaan tehdä myös suoja-ainekäsittely uudelleenpinnoituksen asemasta.

Normaalisti tiilikaton sammaleentuhokäsittely ja uudelleenpinnoitus on tarpeen ainakin kerran katon elämän aikana ennen kattotiilien vaihtoa tai täydellistä kattoremonttia. Sammaleentuho- ja suoja-ainekäsittely voi olla hyvä tehdä jopa muutamien vuosien välein.

Joskus ei auta muu kuin täydellinen tiilikattoremontti

Tiilikaton remontointia suosittelemme vain ani harvoin. Tiilikaton odotettu käyttöikä on noin 70 vuotta – savitiilikaton jopa 100 vuotta. Jos tiilien alla olevat rakenteet ovat kuitenkin jo aikansa eläneet tai pahoin vaurioituneet, voi olla paras laittaa katto uusiksi yläpohjaa myöten.

Esimerkiksi lahot puurakenteet, kylmät onkalot katon eristekerroksessa, home ja pieneläinten tekemät tuhot voivat olla syitä ulottaa ruoppaus kattotiiliä syvemmälle katon rakenteissa. Pelkkä kattotiilien vaihto vain peittäisi katon oireet hetkellisesti.

Meiltä Kattohuolto Prolta saat joka tapauksessa luotettavat toimenpidesuositukset kustannustehokkaimmasta tavasta laittaa katto kuntoon. Katsomme aina tapauskohtaisesti, onko kattotiilien vaihto, sammaleenpoisto ja uudelleenpinnoitus vai kattoremontti paras tapa ratkaista vanhan tiilikaton ongelmat.

Kutsu meidät käymään, niin kartoitamme kattosi tarpeet ripeästi ja ammattitaitoisesti! Sen jälkeen saat meiltä hyvän tarjouksen käsillä olevasta urakasta, oli se sitten minkä luonteinen tahansa.

Tiilikaton huoltaminen pitää tiilet tikissään

Valitettavan usein syy kattotiilien huonoon kuntoon ja uusimisen tarpeeseen on se, että tiilikaton huoltoa ei toteuteta riittävällä tasolla. Kalleimmatkaan tiilet eivät kestä suomalaisia sääoloja vuodesta toiseen huoltamatta – ja toisaalta edullisemmatkin tiilet saa hyvällä huollolla palvelemaan yllättävän pitkään.

Siksi kattotiilien vaihdon jälkeen kannattaakin varmuuden vuoksi kerrata tiilikaton huolto-ohjelma. Kattotiilien kuntoa pitävät yllä esimerkiksi kausipuhdistukset, lumenpudotukset, rännien sulatus, suoja-ainekäsittelyt ja uudelleenpinnoitus.

Meiltä Kattohuolto Prolta saat myös kaikki tiilikaton huollot ammattitaitoisesti ja hyvään hintaan, jotta vasta vaihdetut tiilet eivät tulisi tiensä päähän ennen aikojaan. Meiltä tiilikattosi saa pro-tason palvelua elämänsä kaikissa vaiheissa!

Kaikkiin meiltä tilattuihin tiilikaton huoltoihin saat kaupan päälle veloituksettoman katon yleiskatsauksen. Käymme läpi niin vesikaton pinnoitteen kuntoa, läpivientejä sekä kattotuotteita. Jos havaitsemme mitä tahansa vikoja tai puutteita, saat meiltä halutessasi hyvän tarjouksen kaikista kattosi kaipaamista muistakin huolto- ja korjaustoimenpiteistä.

Kausipuhdistus

Tiilikaton kausipuhdistus tarkoittaa kaiken irtoroskan poistoa katolta ja vesikouruista.

Puhdistaminen ehkäisee tiilikaton sammaloitumista. Sammaloituminen aiheuttaa kattotiilien rapautumista, mikä on usein juurisyy uusien kattotiilien hankinnalle.

Puhdistamisesta on eniten hyötyä puolivuosittain tehtynä. Kausipuhdistukset kannattaa tilata meiltä tunnollisesti joka kevät ja syksy.

Lumenpudotukset

Lumien tiputtaminen tiilikatolta ehkäisee muun muassa kattotiilien murtumista. Lumi on raskas rasite etenkin vanhoille ja rapautuneille kattotiilille.

Lumenpudotuksissa kannattaa pitää mittarina alueellista peruslumikuormaa. Ihan viime tippaan ei kuitenkaan ole syytä odotella, sillä tiiliä voi murtua jo aiemmin. Peruslumikuorma kertoo hyväkuntoisten kattorakenteiden kestämän maksimilumikuorman, mutta kattotiilien murtumiseen se ei ota kantaa.

Rännien sulatus

Rännien sulatus avaa sadevesijärjestelmän katolta virtaavia sulamisvesiä varten ja auttaa sadevesijärjestelmää pysymään muutenkin toimintakuntoisena. Sadevesijärjestelmän toimintakuntoa on tärkeää pitää yllä, sillä sen tehtävä on auttaa kattoa pysymään mahdollisimman kuivana. Kosteus houkuttelee sammalta, joka syö uudetkin kattotiilet nopeasti piloille.

Suoja-ainekäsittelyt ja uudelleenpinnoitus

Tiilikaton suoja-ainekäsittely auttaa kattoa vastustamaan tiilien rapautumista monin tavoin. Moni tiilikatto hyötyy suoja-ainekäsittelystä jopa parin-kolmen vuoden välein, mutta ajoitus on täysin kohdekohtainen.

Suoja-ainekäsittely on väritön. Jos tiilien väri on haalistunut, voi tiilikaton värillinen uudelleenpinnoitus olla parempi vaihtoehto. Tiilikaton uudelleenpinnoitus on yleensä aiheellista ainakin kerran katon elämässä.

Kun tilaat tiilikaton suoja-ainekäsittelyt ja pinnoitustyöt meiltä Kattohuolto Prolta, teemme myös toimenpiteiden vaatimat pohjatyöt asianmukaisesti puolestasi. Ennen suoja-ainekäsittelyä tai uudelleenpinnoitusta katto on esimerkiksi tiivistettävä ja käsiteltävä sammaleentuhoaineella.

Huomaa, että kovakourainen huoltaminen voi vaurioittaa tiiliä siinä missä huoltojen laiminlyöntikin. Esimerkiksi vääränlaiset puhdistusvälineet ja jopa varomaton tiilikatolla kävely voivat saatella kattotiilet vaihtokuntoon.

Kun tilaat tiilikaton huollot meiltä Kattohuolto Prolta, kattosi saa varmasti arvoisensa käsittelyä. Kattotiilien vaihto, tiilikattoremontit sekä tiilikaton huoltaminen ja korjaus ovat osaamisalueemme ytimessä!