Katon korjaus Hamina

Katon korjaus Hamina, kattavalla tietotaidolla ja osaamisella kauttamme. Meiltä saat avun, kun katto vuotaa tai kun muita haasteita ilmenee. Aluksi syntyy ehkä tihkuvuotoja tai muita yksittäisiä epäkohtia, mutta jos katon tiivistykseen ei viipymättä ryhdytä, vaurioiden kokoluokka kasvaa. Katon korjaus ja katon paikkaus auttavat välttämään monet isommat murheet, kuten ikävät kosteus- ja lahohaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit. Katon korjaustarvetta on kohteesta riippuen monenkokoista ja -tyyppistä, yksittäisistä kattovuodon paikkauksista katon kattavien vesivahinkojen korjauksiin. Uudelle ja terveellekin katolle voi tulla kyseeseen myrskyvaurioiden korjaus, tai sitten painava lumikuorma saattaa aiheuttaa tuhoja, jotka vaativat välittömiä toimia. Ehkä tiilikatto, huopakatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä. Tai sitten lumi irrotti pudotessaan tikkaat sekä lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Myös arkiset sään- ja lämpötilanvaihtelut laittavat katon lujille, esimerkiksi sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä jään ja pakkasen muodossa. Siitepöly, lehtiroska, sammal, noki ja tuhka syövät katepintaa, niin että vuosien vieriessä pelti ruostuu, tiili haurastuu ja huopa halkeilee. Tilannetta pahentaa entisestään, jos katon huolto on heikolla tolalla, tai jos katon alkuperäiseen asennukseen liittyen on tehty mainittavia virheitä.

Kattokorjauspalvelumme hoitaa mallikkaasti kaikki katon korjaukset Haminassa, pienistä paikkauksista rakennekorjauksiin ja rutiinihommista haastaviin. Teemme vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun, jiirin ja kattoluukun korjaukset, samoin kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot sekä aluskatteen ja kattovarustelujen korjaukset. Palvelemme kattotöissä ammattiottein ja avaimet käteen- periaatteella, laadukkain tuottein ja työmenetelmin aina kattosi tarpeiden mukaan. Toimialueeseemme sisältyy Haminan lisäksi muukin Kymenlaakso; Kotka, Kouvola, Miehikkälä sekä Virolahti. Käsissämme kunnostuvat kaikki kohteet riippumatta katon mallista tai materiaalista – tiili-, huopa- sekä peltikatteet harjakatosta auma- ja taitekattoon. Suoritamme omakotitalon, kesämökin, varaston ja autotallin katon korjaukset, kunnostukset pihakatokseen ja rantasaunaan sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi saat meiltä katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Ammattilaistemme tekemiä kattotöitä voit hyödyntää myös kotitalousvähennyksessä verotuksessa, ja sivujemme kautta on kuluihin saatavilla joustavaa, luotettavaa rahoitusta. Kun katto vuotaa piipun tai läpiviennin kohdalta tai kun ilmenee muita haasteita, ryhdy viipymättä tarvittaviin toimiin kattosi hyvinvoinnin tueksi. Meiltä löydät katollesi parhaan palvelun ja tyylikkään, taitavan toteutuksen – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Haminassa!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Haminassa asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta

Palvelemme Haminassa kaikissa kattotöissä kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja rännien puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan.

Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin.

Meillä on erityisen kattava osaaminen varsinkin huopakatoista, jotka ovatkin lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme.

Ota yhteyttä, kattoammattilaisemme valmiina palvelemaan kaikkialla Haminan alueella.

Huopakaton korjaus Hamina, hoidamme katepinnan takaisin tiiviiksi

Huopakaton korjaus Hamina, vahvalla taidolla alusta loppuun saakka. Huopakatosta saattavat ottaa mittaa muun muassa myrskyvahingot. Kenties huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli riepotteli kattohuopia tai myrsky vioitti kattotekniikkaa. Useimmiten korjaustarpeen syynä ovat kuitenkin arkiset sään ja ajan rasitukset, jotka vievät vääjäämättä veronsa varsinkin vanhemmasta kattohuovasta. Kermiä suojaava sirotekerros kuluu pikkuhiljaa pois, ja kun ikääntyminen ja uv-säteily kuivattavat huopaa, riski halkeilulle kasvaa. Katteesta voi löytyä reikiä, repeämiä, kupruja, kulumia ja painumia, joskus jopa suoranaisia pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai kenties huopakatto tai palahuopakatto vuotaa liitosten tai läpivientien kohdalta. Saumat saattavat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen tai lumikuorman toimesta.

Hoidamme huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset, tiivistykset ja reikien paikkaukset Haminassa. Katsastamme vaurioiden laajuuden ja luonteen, ja suhteutamme korjaustoimet sen mukaan. Tiivistämme halkeilleet tai aukeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja täsmäkunnostamme massalla pienehköt katepinnan kulumat. Isompiin vauriokohtiin puolestaan asennamme erityiset huopakaton paikkapalat, ja kuprut eli höyrypussit leikkaamme auki, jotta kate saadaan kunnolla tasoitettua. Toteutamme Haminassa huopakaton tulityöt ja haastavat tasakaton korjaukset, samoin alushuovan, umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi suoritamme huopakaton ja palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä huopakaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.

Peltikaton korjaus Hamina – perusteellinen kunnostus pohjatöistä piipunhattuun

Peltikaton korjaus Hamina, paikkaamme reiät ja ruostevauriot katteesta. Korroosio jättää jälkensä etenkin hoitamatta jääneisiin pelteihin. Hyvin hoidettukin peltikatto kärsii sään ja ympäristön kulutuksista, kun aurinko, vesi, pakkanen ja jää pääsevät vuoroin asuttamaan kattoa. Toistuvat lämpötilanvaihtelut saavat kattopellit elämään edestakaisin, jolloin kiinnikkeet löystyvät ja liitokset alkavat irvistää, ja vesitiiveys on mennyttä. Jos peltikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä katsastaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskate saattaa olla vanhuuttaan kulunut ja sitä kautta kosteuden hapertama. Vielä eräs valitettava vaaranpaikka ovat peltikaton myrsky- ja lumivauriot, jotka eivät katso katon ikää eivätkä kuntoa, kun sattuvat osumaan kohdalle. Kenties tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Tai sitten putoava lumi irrotti alustasta tikkaat sekä lumiesteet, niin että peltiin tuli reikä.

Peltikaton korjaus Haminassa edellyttää onnistuakseen tunnolliset pohjatyöt. Lika ja ruoste on irrotettava alustasta hyvin, jotta korjauksesta saadaan pitävä. Useimmissa tapauksissa riittävä korjaustoimi on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan lisäksi yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Mikäli vuoto löytyy kattopeltien kiinnikkeen kohdalta, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme lisäkiinnitykset kattopelteihin, jos pellit on alkujaan asennettu liian harvaan. Kokeneet kattopeltiseppämme toteuttavat myös peltikaton aluskatteen korjaukset, kaikki limitykset ja läpivientien ylösnostot sekä jiirien kahdensuuntaiset aluskatteet. Hoidamme Haminassa taidolla myös peltikaton lumi- ja myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä pienet ja suuret peltikaton kunnostukset saaressa saarikohteissa.

Tiilikaton korjaus Hamina, tuloksena parempi turva ja toimivuus

Tiilikaton korjaus Hamina – huokea ratkaisu kattosi pulmiin. Korjaamme niin yksittäiset katepinnan murtumat kuin mittavat myrskytuhotkin. Ehkä tiilikatto rikkoutui, kun puu kaatui myrskyssä tiilikaton päälle, tai kun tuuli tai myrsky irrotti ja vei mennessään harjatiilen, kattotiilen tai reunatiilen. Tai sitten korjaustarve on vähitellen syntynyt sään ja ajan rasituksissa, kuten sammaleen juurten, lumikuorman sekä pakkasrapautumisen toimesta. Sammal syö tiilestä ravinteita sekä ujuttaa juurensa katteeseen, ja lumi taas voi painaa rakenteet notkolle tai työntää vettä sisään saumoista. Iäkäs tiilikatto myös haurastuu lisää ja sitoo kosteutta itseensä, ja kun vesi katteen sisällä vuoroin jäätyy ja sulaa, syntyy tuhoisa, tiiltä kuluttava kierre. Kun tiilikatto vuotaa, voi ongelma paikantua vesikatteen lisäksi yläpohjaan – esimerkiksi aluskate saattaa olla mekaanisesti vaurioitunut tai väärälle kireydelle asennettu. Tiilikatto pitää kyllä juoksevan veden, muttei itsessään ole vesitiiviiksi suunniteltu, vaan avukseen se tarvitsee laadukkaan ja luotettavan, asianmukaisesti toimivan aluskatteen.

Tiilikaton korjaus ja paikkaus Haminassa tarkoittaa yleensä yksittäisiä toimia, kuten irronneiden peltien kiinnitystä sekä rikkinäisten kattotiilien vaihtoa. Ajoissa tehdyillä kunnostuksilla pystytään ehkäisemään isommat remontit, niin ettei katto pääse tarpeettomasti vaipumaan vaihtokuntoon. Jos tiilet löytyvät yhä uudelleen haljenneina tietyiltä kohdin kattoa, voi se joskus kertoa myös asennusvirheistä, jolloin ryhdymme kattavampiin toimiin. Saat meiltä tiilikaton aluskatteen paikkaukset ja yläpohjan rakenteiden korjaukset, myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon kunnostukset saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjaus Haminassa viimeistellään kattotiilten pintakäsittelyllä, joko suojakäsittelynä tai huoltomaalauksena katon iästä ja kunnosta riippuen. Näin hapertunut kate saadaan jälleen turvaan sään ja sammaleen vaaroilta, ja rakenteiden säilyessä kuivina ja terveinä on korjaustarve jatkossa vähäisempää.

Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Hamina – korjaus palvelee kattoa pitkällä tähtäimellä

Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Hamina – korjaus antaa katollesi lisäaikaa. Läpiviennit puhkaisevat vesikatteen ja aluskatteen, joten vuotoriski on niiden suhteen ilmeinen. Falskaava tai vioittunut läpivienti voi ohjata vedet joko huonetilaan tai rakenteisiin, ja niinpä nopeaa reagointia tarvitaan, jotta vältetään ikävät kosteusvauriot. Kattovuoto läpiviennin kohdalla voi johtua sään ja ympäristön rasituksista, joskus myös alkuperäisen asennuksen virheistä tai muista rakenteellisista epäkohdista. Kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Haminassa, kutsu paikalle kattokorjauspalvelumme toteuttamaan tarvittavat paikkaukset. Suoritamme taitavasti  katon korjaukset myös vuotavan ilmanvaihtoputken kohdalta, sekä viemärintuuletusputken, savupiipun ja tv-antennin kohdalta. Vaihdamme hapertuneet tiivistykset ja uusimme kuluneet suojapellit. Jos vettä vaikuttaa ehtineen katon alempiin osiin, toteutamme rakenteiden purkutyöt. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja puolitiehen jätetyt ylösnostot. Parannamme myös eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kondenssiongelmien takia on tarpeen.

Kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Haminassa, korjaus onnistuu parhaalla palvelulla pätevien ammattilaistemme toimesta. Samalla voimme hoitaa kuntoon muutkin yksittäiset korjaustyöt, kuten katon pelti- ja puuosien uusimiset sekä kattovarustelujen vaihdot. Korjaamme ja uusimme piipunpellit, räystäspellit, jiiripellit ja seinällenostopellit, saneeraamme sadevesijärjestelmät sekä kiinnitämme irronneet peltilistat. Kunnostamme katolta otsalaudat, räystäslaudat, tuulilaudat ja kattoturvatuotteet, ja tiivistämme rakoilleet kattojiirit sekä uusimme pieneläinesteet. Laadukas paikkaus ja kunnostus auttaa jatkamaan kattosi käyttöikää, ja se pitää rakenteet turvassa sekä säilyttää toimintavarmuuden. Tee siis sijoitus kattosi hyväksi ja palauta se priimakuntoon kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!