Katon korjaus Vantaa – Ota yhteyttä heti kun epäilet kattovauriota

Paras ajankohta tehdä omakotitalon, kesämökin, autotallin, paritalon, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katon korjaus Vantaalla on heti. Katon paikkaus tulisi siis tehdä välittömästi katon vaurioitumisen jälkeen. Tämä voikin onnistua, jos kyse on siitä, että lumi irrotti lumiesteet ja kattoon tuli reikä (todennäköisesti useampikin). Myös myrskyvaurioiden korjaus tullee tilattua saman tien. Asukkaalta ei jää huomaamatta, jos puu on kaatunut katon päälle, tai tuuli on levitellyt kattopellit pitkin pihaa.

Muunlainen katonkorjaus ja katon paikkaus uhkaa jäädä roikkumaan. Ruostevauriot, halkeamat ja saumavuodot syntyvät ääntä pitämättä. Tiilien halkeamista tai kattoläpivientien kohdalta alkavaa kattovuotoa ei huomaa sisälle asti. Tällaiset vauriot eivät erotu pihalta katsojan silmään.

Jos kattoreikiä ja muita vaurioita ei paikata, voidaan vesikaton tiivistyksen ohella tarvita myös aluskatteen paikkaamista ja katon vesivahinkojen korjausta. Kosteus löytäessä tiensä katon alle voi syntyä monenlaisia ongelmia. Kattorakenteet tuleekin joutuin kuivattaa, jotta niihin ei syntyisi lahoa. Myös kastuneiden yläpohjan villojen vaihtaminen on tärkeää, voihan villoissa muussa tapauksessa alkaa kasvaa hometta.

Jotta tiilikatto, peltikatto tai huopakatto osattaisiin korjata mahdollisimman nopeasti Vantaalla, Helsingissä, Espoossa, Nurmijärvellä, Tuusulassa, Keravalla tai Sipoossa, kannattaa kattoa tarkastaa usein. Olisi kohtuutonta vaatia esimerkiksi kuukausittaisia kattotarkastuksia, viikoittaisista puhumattakaan. Mielestämme riittää, että harjakaton, pulpettikaton tai vaikkapa tasakaton kunto tarkastetaan kaksi kertaa vuodessa. Saat kattotarkastuksen meiltä ilmaiseksi aina, kun teetät meillä jonkin kattotyön – oli se sitten katon kevät- tai syyshuolto tai vaikka rikkinäisten kattotiilien vaihto.

Osaamme laittaa katon ja sen alapuoliset osat kuntoon silloinkin, kun kosteus jo on päässyt aiheuttamaan tuhojaan. Jos kattokorjaus on auttamattomasti liian myöhässä, eli kosteusvauriot ovat vakavia, teemme hyvän tarjouksen katon uusimisesta. Kattoremonttiin päädymme silloinkin, jos katto on todella vanha – eli silloin, jos tiilikatto on noin seitsemänkymppinen. Peltikatto on paras uusia viimeistään silloin, kun se on palvellut puoli vuosisataa. Huopakatot uusitaan noin 40 vuoden välein – tarvittaessa useamminkin. Esimerkiksi sammaleet saattavat lyhentää bitumikaton käyttöikää.

Katon korjaaminen on kotitaloustyö, mistä voi hakea verovähennyksiä (eli kotitalousvähennystä). Rahoituskin voidaan järjestää katon paikkaamiselle, tiivistämiselle tai esimerkiksi osittaiselle uusimiselle – hae lainaa yhteistyökumppaniltamme.

Katon korjaukset ja muut kattotyöt asiansa takuulla taitavalta kattofirmalta

Palvelemme kaikissa kattotöissä kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja rännien puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut.

Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!

Huopakaton korjaus Vantaalla tekee katosta varsinaisen timantin

Ei ole mitään syytä masentua, vaikka kevät- tai syystarkastus osoittaisi palahuopakaton tarvitsevan jotain korjausta ja paikkausta Vantaalla. Vaikka huopakatto vuotaisi, saavat ammattilaisemme huopakaton huippuhyvään kuntoon. Huopakaton reikien paikkaus tekee katosta jälleen varsinaisen timantin – etenkin, jos kattokorjaukseen yhdistetään jokin huopakattohuolto.

Huopakattohuollot saavat katon kestämään paremmin erilaisia rasituksia, mitkä voivat saada katon vuotamaan. Oikeanlaiset kattohuollot kohentavat jopa katon ulkonäköä. Joissain tapauksissa uusimiskuntoisen oloinen bitumikatto voidaan saada kestämään vielä parikymmentäkin vuotta, kunhan se pinnoitetaan uudestaan. Liitoskohtien tiivistys ja huopakattoa suojaavan pinnoitteen uusiminen tulee edullisemmaksi kuin huopakattoremontti, mutta lopputulos on melkein yhtä hyvä.

Se, että omakotitalon, kesämökin, kerrostalon tai esimerkiksi paritalon katto on mahdollisimman tiivis, on todella tärkeää. Jostain kattoreiästä tai auenneesta saumasta katon alle pääsevä kosteus runtelee kattorakenteita. Kastuneet kattorakenteet lahoavat, eikä niistä enää sitten ole kannattelemaan huopakattoa – tai mitään muutakaan kattoa.

Jotta irronneet paanut, halkeamat tai kohta katetta vaurioittavat ilmakuplat huomattaisiin ajoissa, kannattaa katon kunto tarkastaa joka ainut kevät ja syksy. Näin katolta löytyy korkeintaan ihan tuoreita vauriota, joiden kunnostaminen on nopeaa ja edullista. Kattotarkastusten myötä saat tiedon myös katon huoltotarpeista.

Kattotarkastaja kiinnittää huomiota myös katon varusteisiin ja niiden kuntoon. Hän varmistaa, että kattoturvatuotteet ja muut kattotarvikkeet ovat kunnolla kiinni katossa, jotta ne eivät irtoaisi tuulella tai lumen pudotessa katolta. Tarvittaessa saat tarjouksen esimerkiksi lumiesteiden uusimisesta, ilmanvaihtohormin tiivistämisestä tai sadevesijärjestelmän puhdistamisesta. Myös kattokaivot pitää puhdistaa puolivuosittain, koska muussa tapauksessa sade- ja sulamisvedet jäävät katolle, ja huopakaton saumat voivat pettää.

Peltikaton korjaus Vantaa – Katon tiivistystarpeisiin kannattaa havahtua

Peltikaton korjaus ei ole kovin tavanomaista – varsinkin, jos omakotitalon, rivitalon tai kesämökin peltikatto on vielä uudehko. Uusi peltikatto, minkä maalipinnoite on hyvässä kunnossa, kestää mainiosti erilaisia rasituksia. Peltikatto kannattaa silti tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, koska peltikaton reikien paikkaus on hyvä hoitaa pois alta mahdollisimman nopeasti. Jos reikiä ei saada kuntoon, peltikatto vuotaa Vantaalla.

Se, miten esimerkiksi tiilikuvioisen peltikaton reiät paikataan, riippuu tilanteesta. Jos naulat ovat irronneet tai ruuveissa ei enää ole kunnollisia tiivisteitä, on aika vaihtaa kattopeltien naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin. Näin voidaan estää kattovuoto ja se, että tuuli irrottaisi kattopellit tai peltilistat. Myrskyvaurioita voidaan yrittää ehkäistä kattopeltien lisäkiinnityksillä, ja katolta putoavien lumimassojen aiheuttamia harmeja lumiesteillä.

Jotkin reiät tai vuotavat saumat voidaan tiivistää sopivilla tiivistysaineilla. Oikein huonokuntoiset kattopellit kannattaa uusia. Kaikkia kattopeltejä ei tarvitse vaihtaa, sillä voimme irrottaa ja uusia vain ne huonokuntoisimmat. Jos kaikki kattopellit ovat enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa, on aika tehdä joko kokonainen tai osittainen peltikattoremontti. Osittainen peltikattoremontti eroaa tavallisesta peltikattosaneerauksesta siten, ettei aluskatetta uusita.

Peltikaton aluskate on erityisen tärkeä. Se ohjaa vedet pois yläpohjasta, jos peltikatto vuotaa. Se suojaa kattorakenteita myös talon sisäpuolelta peräisin olevalta kosteudelta.

Peltikaton aluskatetta ei tarvitse uusia, jos siihen syntyisi jokin reikä tai repeämä. Peltikaton aluskate voidaan korjata tai uusia vain osittain, eli yksi kattotuoliväli kerrallaan.

Aluskatteen ja peltikatteen korjaustarpeet kannattaa kartoittaa puolen vuoden välein. Samalla saadaan tieto myös peltikaton huoltotarpeista sekä siitä, missä kunnossa kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmä ja muut katon tarvikkeet ovat. Peltikattosi tarkastetaan ilmaiseksi, jos teetät samalla jonkin kattotyön, kuten vaikkapa ruostetta torjuvan peltikaton huoltomaalauksen.

Tiilikaton korjaus Vantaa – Syy vaurioihin voi olla kattohuollossa

Jos tiilikattosi on jollain tavalla rikki, tilaa tiilikaton korjaus ja paikkaus Vantaalle meiltä. Me tiivistämme tiilikattosi, ja totta kai korjaisimme myös tiilikaton aluskatteen. Näin omakotitalon tai esimerkiksi paritalon katosta tulisi jälleen tiivis, mikä lupaisi hyvää kattorakenteille ja muille katon alta löytyville rakenteille.

Syy siihen, että tiilikatto vuotaa, voi olla kattohuolloissa. Ehkä syy tiilikaton kunnon heikkenemiseen on kattohuoltojen puutteessa, mutta syy voi löytyä myös väärällä tavalla toteutetuista tiilikattohuolloista.

Jotta tiilikatto pysyisi hyvässä kunnossa ja rikkinäisten kattotiilien vaihtoa tarvittaisiin vain harvakseltaan, on katto hyvä puhdistaa puolivuosittain. Näin estetään sammaloituminen, sillä roskavapaa katto kuivuu nopeasti sekä sateen että talven jälkeen.

Sammaleita voi ilmestyä vanhalle tiilikatolle, minkä suojapinnoite ei ole entisellään. Sammaleita ei kuitenkaan saa poistaa painepesurilla – jotta tiilet eivät menisi pilalle, kannattaa sammaleista hankkiutua eroon tilaamalla meiltä sammaleentuhokäsittely.

Lumenpoistokin voi vaurioittaa tiilikattoa. Jätä lumenpudotus ja jäänsulatus meille, niin tiiliä ei lentele ympäriinsä. Myös tiilikaton harjaukset ja muut kattotyöt kannattaa jättää meille, jotka osaamme liikkua varoen myös vanhalla tiilikatolla.

Toki myös myrsky voi rikkoa kattotiiliä. Tiilikattovuoto voi johtua myös piipunjuuresta, kattoluukusta, antennista tai vaikka irronneista kattotikkaista.

Jotta tiilikaton kunto pysyisi tasaisen hyvänä jopa 70 vuotta, tarvitaan kattavia kattotarkastuksia. Parhaassa tapauksessa tiilien ehjyys, niiden pinnoitteen kunto, kaikkien läpivientien tiiviys ja katon varusteiden kunto tarkastetaan aina puolen vuoden välein.

Jos kattotarkastus on meidän vastuullamme, pidämme huolen siitä, että se ulottuu myös katon alle (jos sinne suinkin pääsee). Näin saamme tiedon myös aluskatteen kunnosta ja siitä, vaihtuuko ilma katon alla vai ei. Jos ilma ei vaihdu, voi kattorakenteissa ja eristeissä olla kosteutta siitä huolimatta, että katto ei vuoda Vantaalla.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus – Näin ylläpidetään puurakenteiden terveyttä

Jos kattoa ei korjata viemärintuuletusputken kohdalta Vantaalla, voi katon alle päästä kosteutta. Kosteutta voi päästä katon alle myös siinä tapauksessa, ettei kattoa korjata ilmanvaihtoputken kohdalta, vaikka katon IV-putken tiivisteet ovat menettäneet tiiviytensä.

Kattovuoto voi johtua myös siitä, ettei kattoa ole korjattu savupiipun kohdalta tai TV-antennin kohdalta. Katon korjaus kattoluukunkin kohdalta on sangen tärkeää. Mikä tahansa vuotava kohta voi johtaa siihen, että kattorakenteet kastuvat ja lahoavat. Lahot kattorakenteet ovat viimesijainen vaihtoehto kattoa kannattelemaan – kyllä siihen tarvitaan kuivia ja terveitä puurakenteita.

Katon korjaukselle kattoikkunan kohdalta tai esimerkiksi vuotavan sauman kohdalta on toinenkin syy. Kun katon alle pääsee sade- tai sulamisvettä, voivat kastuneet eristeet alkaa homehtua.

Jotta katto pysyisi tiiviinä, kannattaa se tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Heti talven jälkeen sekä juuri ennen uuden talven alkamista tehdyt kattotarkastukset kertovat kaikista muutoksista, puutteista ja vaurioista, joihin tulisi puuttua. Katon kunnon tarkastus voi kertoa vaikkapa tarpeesta korjata katto kattovalokuvun kohdalta. Kun tuo työ tehdään heti, on edessä paljon huokeampi ja yksinkertaisempi kattokorjaus kuin siinä tapauksessa, että katon alle olisi jo syntynyt kosteusvauriota.