Kattoremontti, kattotyöt Helsinki – Pistämme itsemme likoon kattourakassa kuin kattourakassa

Omakotitalon, autotallin, paritalon tai esimerkiksi kesämökin kattotyöt Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Sipoossa vaativat aikaa ja vaivaa. Jotta katon maalaus, katon oikaisu, kattovuodon korjaus tai esimerkiksi läpivientien asennus, huolto ja uusiminen onnistuisivat kerralla, tulee työntekijöiden olla kokeneita ja osaavia ammattilaisia. Monet kattotyöt kannattaa teettää – varsinkin omakotitalon, kesämökin, paritalon ja autotallin kattoremontti. Näin kaikki menee kerralla nappiin etkä maksa liikaa vesikaton remontista tai muusta kattourakasta.

Ammattilaisemme ovat aina valmiita pistämään itsensä likoon puolestasi. Teetä tiilikaton, peltikaton, huopakaton ja palahuopakaton kattotyöt meillä – näytämme mielellämme, mihin huippuammattilaiset oikein pystyvät! Kaikki kattourakkamme toteutetaan merkille pantavan hyvällä hinta-laatusuhteella, ja yksityisasiakkailla on upea mahdollisuus hakea kattourakoista kotitalousvähennystä. Huomaathan myös kauttamme saatavan rahoituksen – sillä maksat niin ulkokaton uusimisen, piipun pellityksen kaltaiset peltisepäntyöt kuin katon huoltomaalauksenkin.

Olemme mukana kaikissa tasakaton, aumakaton, mansardikaton tai esimerkiksi pulpettikaton kattotöissä. Kaikki katot tulee puhdistaa ja tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Katon puolivuotishuolloista ei kannata lipsua, vaikka katto olisi jo iäkkäämpi. Katon puhtaanapito ja katon kunnon tarkastus (minkä avulla mahdollisiin paikkaustarpeisiin osataan puuttua ajoissa) auttavat pitämään katon siistinä, tiiviinä ja pitkäikäisenä. Esimerkiksi huopakatto voi kestää jopa 40 vuotta, ennen kuin se on uusittava korkean ikänsä ja kuntonsa heikkenemisen vuoksi.

Kattoremontti on monesta työvaiheesta koostuva kokonaisuus. Lähes aina katon uusiminen alkaa vanhan katon purkamisesta. Katon alta paljastuvat kattorakenteet voivat vaatia korjaamista, uusimista tai vahvistamista, ja katon tuuletusratkaisujakin voi olla syytä parannella. Tarvittaessa toteutamme villojen vaihdon tai katon ja yläpohjan lisäeristyksen Helsingissä.

Kattosaneeraukseen kuuluu myös aluskatteen ja läpivientien asentaminen. Kun katto alkaa olla valmis, teemme vielä kattotikkaiden, kattosiltojen, lumiesteiden ja muiden tarpeellisten kattoturvatuotteiden asentamisen. Meiltä luonnistuvat myös peltisepäntyöt sekä sadevesijärjestelmän asentaminen, verkotuksien asentamisesta puhumattakaan. Mitä kattosi tarvitseekin, sen me teemme – lopputulos on varmasti sellainen kuin toivoit!

Kattoremontit ja muut kattotyöt kokeneelta kattofirmalta, ota yhteyttä!

Palvelemme kaikissa kattotöissä kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja rännien puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut.

Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!

Katon asennus ja uusiminen Helsingissä tapahtuu luotettavien ja kokeneiden asiantuntijoiden toimesta

Tilaa autotallin, ulkorakennuksen, kesämökin, paritalon tai omakotitalon katon asentaminen Helsinkiin meiltä, niin kattourakka tapahtuu saumattoman sujuvasti ja nopeasti. Asennus- tai huolimattomuusvirheitä ei satu, kun katto asennetaan tai uusitaan kokeneiden asiantuntijoidemme toimesta. Ota yhteyttä luotettaviin ammattilaisiimme vaikka heti, niin voimme jutella lisää huopakaton, peltikaton tai tiilikaton asentamisesta! Kattoremontin hinta selviää kuitenkin vasta paikan päällä, sillä jokainen kattoremontti on omanlaisensa kokonaisuus, eikä listahintoja siksi voida esittää.

Huopakaton asennus Helsingissä voi tarkoittaa joko tiivissaumakaton (mikä sopii myös tasakatolle), kolmiorimahuopakaton tai palahuopakaton asentamista. Mitä paremmin bitumikatto asennetaan ja mitä ahkerammin sitä huolletaan, sitä pidempään se voi kestää. Voi mennä jopa 40 vuotta, ennen kuin omakotitalon tai esimerkiksi kesämökin huopakatto on uusittava.

Palahuopakaton uusiminen ei ole enää niin hidasta kuin aiemmin. Hidasta se ei ollut ennenkään, mutta modernien paanujen asentaminen on suorastaan supernopeaa. Paanuissa ei ole enää suojamuovia, mikä pitäisi irrottaa. Samalla on saatu vähennettyä muovin kulutusta.

Asennamme myös kaikenlaiset peltikatot. Asentamamme peltikatto voi olla esimerkiksi tiilikuvioinen peltikatto, mikä yhdistää pelti- ja tiilikattojen parhaat puolet. Voimme asentaa tai uusia myös rivisaumatut peltikatot. Rivisaumatun peltikaton eli konesaumakaton asentaminen vaatii kattopeltisepän ammattitaitoa. Lopputulos on erittäin tiivis ja näyttävä katto, mikä sopii myös loiville katoille. Rivisaumattu peltikatto on uusittava kenties vasta vuosisadan päästä.

Myös tiilikaton uusiminen on meille tuttua. Asennamme sekä betonitiilikatot että savitiilikatot. Tiilikaton alle asennetaan laadukas aluskate. Aluskate on olemassa siksi, ettei tiilien välistä katon alle mahdollisesti pääsevä vesi kastelisi kattorakenteita ja yläpohjan eristeitä. Suosittelemme tarkastamaan aluskatteen aina yhtä aikaa vesikatteen kanssa, sillä tiivis aluskate on kattorakenteiden paras suoja kosteusvaurioilta.

Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Helsingissä – Hinnan laskeminen on tarkkaa puuhaa

Huopakattoremonttiin, palahuopakattoremonttiin, tiilikattoremonttiin tai peltikattoremonttiin voidaan päätyä esimerkiksi pitkään jatkuneen kattovuodon ja pahan katon vesivahingon takia. Syy katon uusimiseen Helsingissä voi olla myös pahoissa myrskyvaurioissa tai ihan vain siinä, että katto on palvellut jo tarpeeksi pitkään. Huopakatto ei kestä 40 vuotta pidempään, mutta esimerkiksi kuivuminen ja halkeileminen voivat aikaistaa huopakattoremonttia.

Palahuopakattoremontti on edessä kenties 30 vuoden kuluttua omakotitalon tai ulkorakennuksen katon asentamisesta. Peltikattoremonttia saa odotella pisimmillään 50 vuotta. Tiilikatto voi kestää jopa 70 vuotta, joten tiilikattoremonttia tarvitaan seuraavan kerran vasta kaukana tulevaisuudessa. Konesaumakatto ja savitiilikatto voivat kestää kokonaisen vuosisadan. Alumiinikatto voi suojata taloa jopa parisataa vuotta, mutta kuparikatto se vasta pitkäikäinen katto onkin. Kuparikatto saattaa kestää useita satoja vuosia, mikä kompensoi kivasti sen kallista asennushintaa.

Valittu katemateriaali vaikuttaa paljon siihen, mitä kattoremontti Helsingissä maksaa. Myös katon pinta-alalla ja kaltevuudella on vaikutusta tarjouksen muotoutumiseen. Yksi tärkeimmistä seikoista kattoremontin hintaa laskettaessa on se, missä kunnossa katon rakenteet ovat.

Jos kattoa kannattelevat rakenteet ovat kaikin puolin hyvässä kunnossa, onnistuu omakotitalon, kesämökin tai vaikka paritalon kattoremontti ilman sen isompia kommervenkkejä. Mitä enemmän kattorakenteissa on kosteuden aiheuttamia tuhoja, sitä enemmän aikaa ja rahaa talon katon vaihtoon tulee varata. Me uusimme katot aina mahdollisimman edullisesti, mutta voit säästää rahaa tilaamalla kattokorjauksen ennen katon kunnon romahtamista ja katon alapuolisten osien menemistä pilalle. Puolivuosittainen kattotarkastus on tässä suureksi avuksi, sillä sen ansiosta tiedät aina, koska katto pitää paikata, tiivistää, huoltaa tai uusia kokonaan.

Huopakatto ja palahuopakatto eivät hevillä hajoa – Valitse rasituksensietokykyinen ja huoleton katto

Etsitkö sopivaa kattoa omakotitaloon, kesämökkiin, autotalliin tai -katokseen tai esimerkiksi paritaloon? Jos meiltä kysytään, kehotamme vähintäänkin harkitsemaan bitumikattoa. Palahuopakatot, kolmiorimahuopakatot ja tiivissaumakatot ovat huolettomia kattoja, sillä ne vaativat suhteellisen vähän huoltamista kestäen silti jopa 30–40 vuotta.

Palahuopakatot ja muut huopakatot ovat myös erittäin rasituksensietokykyisiä. Vaikka sataisi kuinka, pitää bitumikatto vedet katon ulkopuolella. Bitumikatot eivät pane pahakseen suurista ulkolämpötilavaihteluistakaan. Ne kestävät hyvin myös auringon kuivattavaa vaikutusta, lumen ja jään aiheuttamia kuormituksia sekä esimerkiksi ilmansaasteiden happamuuksia.

Me olemme nappivalinta asentamaan uuden huopakaton Helsingissä. Katto asentuu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, joten kokonaisuus on taidokas, tyylikäs ja tiivis. Jokainen bitumikatolle asennettu läpivienti on tiivis, ja rännit on mitoitettu ja asennettu juuri oikein.

Jotta uudella pulpettikatolla, harjakatolla tai tasakatolla olisi edessään mahdollisimman pitkä elinkaari, tulee sitä huoltaa säännöllisesti. Me toteutamme huolellisesti kaikki huopakattojen huollot, myös joka vuosi tarvitut kevät- ja syyshuollot. Niiden yhteydessä katto ja sadevesijärjestelmä puhdistetaan. Kaupan päälle saat katon kunnon tarkastuksen. Tuo kaupanpäällinen kuuluu kaikkiin huopakattojen huoltoihin, korjauksiin ja muihin kattotöihin.

Muita huopakaton huoltoja ovat sammaleiden poisto, kattoa suojaavan pinnoitteen uusiminen, lumen pudotus ja jäänsulatus.

Tavanomaisia huopakattojen korjauksia (niitä, joilla voidaan palauttaa katon vedenpitävyys sekä pidentää katon odotettavissa olevaa käyttöikää) ovat saumojen ja jiirien tiivistys, kattoläpivientien korjaus, kattoreikien paikkaus ja irronneiden palahuopapaanujen liimaaminen. Tarvittaessa korjaamme myös vuotavan huopakaton sekä sen alle mahdollisesti syntyneen vesivahingon. Olemme aina yhtä ripeitä ja taidokkaita!