Aluskatteen korjaus Espoo – Tiivistämme aluskatteesi sen toiminnan palauttamiseksi
Peltikaton aluskatteen korjaus Espoossa palauttaa sen toimintakyvyn. Myös tiilikaton aluskate on useimmiten korjattavissa, ja asiantuntevasti tehty kattotiivistys saa sen toiminaan käytännössä yhtä hyvin kuin uutena. Aluskatteen reikien paikkaamisen merkitys on helppo ymmärtää, kun saa tietää, mihin aluskatetta oikein tarvitaan. Aluskatehan on olemassa siksi, että katon alla olevat rakenteet pysyisivät kuivina, vaikka katto vuotaisi. Katonhan ei ole tarkoitus vuotaa, mutta satunnaisten sauma- tai esimerkiksi läpivientivuotojen mahdollisuutta ei voida olla ottamatta huomioon. Myös luonnonilmiöt voivat rikkoa kattoa niin, että se vuotaa tilapäisesti.
Aluskate ottaa vastaan vedet, mitkä valuvat ulkokatteen läpi. Vedet valuvat saman tien kohti räystäitä, jos aluskate on ehjä, ja sen asennus on tehty oikealla tavalla. Muussa tapauksessa aluskate voi vuotaa, ja silloin voi tapahtua katon vesivahinko (eli katon alla olevien rakenteiden kastuminen). Tarvittaessa teemme revenneen aluskatteen korjauksen, mikä voi käytännössä tarkoittaa samaa kuin aluskatteen osittainen vaihto. Meiltä sujuu Espoossa, Nurmijärvellä, Vantaalla, Helsingissä, Kirkkonummella ja Kauniaisissa myös aluskatteen läpivientikappaleiden vaihtaminen tai aluskatteen ylösnostojen korjaus. Hoidamme pahvisenkin aluskatteen korjauksen, eikä aluskatteen korjauksen hinta kohota kulmakarvoja. Periaatteemme on tehdä kaikki kattokorjauksen mahdollisimman kohtuullisin kustannuksin, jotta kenenkään ei tarvitsisi jättää vuotavaa kattoa tai esimerkiksi kesämökin, omakotitalon tai paritalon aluskatetta korjaamatta.
Omakotitalon ja mökin aluskatteen korjaamisesta voi hakea kotitalousvähennystä, kuten muistakin yksityisasiakkaan kattotöistä. Huomaathan myös yhteistyökumppanimme tarjoaman rahoituksen, minkä myötä kattokorjauksen tai vaikka kattoremontin voi maksaa pois omaan taloustilanteeseen sopivalla tahdilla.
Aluskatteen korjaukset sekä muut kattotyöt varmalla ammattiosaamisella
Palvelemme kaikissa kattotöissä kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja rännien puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut.
Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!
Aluskatteen osittainen uusiminen Espoossa voi tapahtua esimerkiksi sisätaitteen kohdalta
Ammattilaisemme asentavat omakotitaloihin, paritaloihin ja kaikkiin muihin rakennuksiin vain laadukkaita vesikatteita. Asennustyö tapahtuu ilman huolimattomuusvirheitä, joten jokainen sauma, jiiri, piipun juuri ja muu läpivienti on todella tiivis. Jos katto tarkastetaan jatkossa aina puolen vuoden välein, osataan kaikki kattohuollot teettää oikeaan aikaan. Myös katon korjaustarpeet huomataan ajoissa. Ehkä pääsemme tiivistämään peltikattoa, tiilikattoa tai huopakattoa jo ennen, kuin kosteutta pääsee katon alle. Jos jokin tiili hajoaa, vaihdamme sen uuteen. Huopakattoon syntyneen reiän päälle voidaan liimata paikkapala. Peltikattoonkin voi tulla reikä. Sen tiivistäminen hoitunee vaihtamalla vanhan ruuvin tilalle uusi ruuvi, missä on leveä tiiviste. Kyseeseen voi tulla myös tiivistysaineen käyttäminen tai huonokuntoisen kattopellin uusiminen. Jos kyse on vain parista reiästä, kenenkään mieleen tuskin juolahtaa kattoremontti (eli katon purkaminen ja uusiminen).
Sama juttu aluskatteen kanssa. Meidän valitsemamme ja taiten asentamamme aluskate kestää hyvin aikaa. Joskus siihen voi kuitenkin tulla reikä. Koko aluskatetta ei pidä vaihtaa yhden pienen reiän takia. Ota yhteyttä, niin tarkastamme tilanteen ja teemme omakotitalon, kesämökin tai vaikka paritalon aluskatteen korjaamisen tilanteen vaatimalla tavalla.
Tilanne voi vaatia sitä, että aluskate uusitaan osittain jiirin (eli katon sisätaitteen) kohdalta Espoossa. Aluskate saattaa olla väärin asennettu. Jiirin kohdalle tulee toteuttaa tietyt limitykset, ja jos ne puuttuvat, on taloyhtiönkin aluskatetta korjattava.
On melko tavallista uusia aluskate osittain savupiipun kohdalta, ja aina silloin tällöin aluskate uusitaan osittain myös kattoikkunan kohdalta. Luota meihin myös silloin, kun aluskatetta on uusittava osittain kattovalokuvun, kattoluukun, viemärintuuletusputken tai joidenkin muiden katon läpivientien kohdalta. Suunnittelemme ja toteutamme työn aina yhtä huolellisesti. Lopuksi teemme loppusiivouksen ja -tarkastuksen varmistaaksemme, että kaikki on kunnossa. Ei ole niin pientä kattotyötä, ettemmekö tarjoaisi katon tarkastusta kaupan päälle. Kattotarkastus on paras keino saada tieto katon korjaus- ja paikkaustarpeista, ennen kuin tilanne muuttuu huonompaan suuntaan. Kuntotarkastus kertoo myös kattohuoltojen tarpeista, ja oikeaan aikaan tehdyillä kattohuolloilla voidaan lisätä katon kykyä sietää erilaisia rasituksia.
Aluskatteen korjaus jiirin (eli sisätaitteen), savupiipun, kattoikkunan, kattoluukun ja läpivientien kohdalta – Tällä ehkäistään myös kondenssiveden aiheuttamia pulmia
On periaatteessa kaksi syytä sille, miksi aluskate pitää korjata Espoossa esimerkiksi jonkin läpiviennin kohdalta. Aluskate voi olla rikki, tai sitten se voi olla asennettu väärällä tavalla. Olipa kyse mistä tahansa, meiltä löytyvät ratkaisut aluskatteen korjaamiseen viemärintuuletusputken tai vaikka kattoluukun kohdalta. Teemme aluskatteen paikkauksen kattovalokuvun kohdalta samalla ammattitaidolla kuin kaikki muutkin kattokorjauksemme. Aluskatteesi tulee korjattua myös kattoikkunan tai savupiipun kohdalta – luota meihin. Meillä on ratkaisu siihenkin, miten aluskate korjataan sisätaitteen (eli jiirin) kohdalta Espoossa.
Aluskatteen taitekohtien korjaus ja siihen mahdollisesti syntyneiden reikien paikkaaminen on hyvin tärkeää. Myös aluskatteen ylösnostojen korjaus on merkityksellinen kattotyö. Syy on se, että vain tiivis ja oikealla tavalla asennettu aluskate voi suojata kattorakenteita. Kattovuoto kastelisi heti katon rakenteet ja yläpohjan eristeet, jos hyväkuntoista aluskatetta ei olisi. Katon alapuoliset osat eivät lainkaan tykkää kastumisesta. Puuosat altistuvat laholle, jos ne kastuvat. Lämmön karkaamista estäviin yläpohjan eristeisiin voi syntyä hometta, jos kattovuoto tai kondenssivesi kastelee ne. Katon vesivahinko on usein täysin korjattavissa, mutta lahojen puuosien ja homeisten villojen uusiminen aiheuttaa lisäkustannuksia. On kaikkien kannalta paras, että vesi- ja aluskate korjataan heti, kun niihin syntyy jotain korjattavaa. Kun aluskate on kunnossa, voi vesikaton mahdollisiin vuotoihin suhtautua huolettomammin. Toki ne kannattaa paikata niin pian kuin mahdollista, mutta on huojentavaa tietää, että aluskate voi vielä estää katon vesivahingon, vaikka jokin vesikaton sauma vuotaisi.
Aluskate auttaa välttymään myös kondenssiveden aiheuttamilta pulmilta, sillä ehjä ja oikealla tavalla asennettu aluskate voi ohjata myös mahdollisen kondenssiveden pois katon alta. Kondenssivettä syntyy lämpimästä ilmasta, mikä ei tuuletu heti pois katon alta. Kondenssivettä syntyy etenkin silloin, kun ulko- ja sisälämpötilojen erot ovat suurimmillaan, ja pelti- sekä tiilikatteet ovat tälle ilmiölle alttiimpia kuin huopakatot. Kondensoitumista voidaan estää huolehtimalla siitä, että ilma vaihtuu tehokkaasti katon alla. Katon tuulettumista voidaan tukea korottamalla tuuletustilaa, mutta myös alipainetuulettimilla on saatu hyviä lopputuloksia. Kondensoitumisen, kattojään ja kalliiden lämmityskustannuksien ehkäisemisen kannalta on tärkeää katon eristeiden riittävyys. Tarvittaessa teemmekin tarjouksen yläpohjan lisäeristyksestä, eli uusien villojen tuomisesta katon alle. Uudet villat voidaan asentaa vanhojen villojen päälle, jos ne eivät ole märät tai muuten huonokuntoiset. Uudet villat voidaan usein asentaa ilman sen kummempia alkuvalmisteluja, kuten eri rakenteiden purkamista.
Aluskatteen paikkaus Espoossa – Estäisikö pieneläinverkko sen?
Kerrostalon, rivitalon ja esimerkiksi omakotitalon kattoa kannattaa huoltaa. Huollettu katto kestää pitkään, ja se näyttää hyvältä niin naapurien, ohikulkijoiden kuin talon omistajienkin silmiin. Kattohuollot saavat katon kestämään paremmin erilaisia rasituksia, kuten ilmansaasteita ja lämpötilavaihteluita. Huolletun katon voi odottaa kestävän paljon pidempään kuin katon, mikä on jäänyt hoitoa vaille.
Voidaanko samaa soveltaa omakotitalon, kesämökin, rivitalon ja muiden rakennusten aluskatteisiin? Voidaanko aluskatetta huoltaa, jotta se kestäisi vähintään yhtä pitkään kuin aluskate? Ei oikeastaan. Aluskatteelta voidaan poistaa roskat, jos sellaisia on sen päälle kertynyt, mutta kyse on silloin enemminkin poikkeustilanteeseen reagoimisesta ja syntymäisillään olevien vaurioiden ehkäisemisestä. Aluskatteelle ei kuulu päästä roskia, mitkä voisivat nopeuttaa sen kulumista sitomalla siihen kosteutta. Jos roskia on, tulee vesikatetta purkaa sen verran, että roskat saadaan pois. Seuraavaksi on aika asentaa harjatiivisteet, mitkä estävät kaiken ylimääräisen pääsyn aluskatteelle harjan tuuletusaukkojen kautta.
Myös räystäiden tuuletusaukot kannattaa tiivistää, ja tässä työssä käytetään lintuverkkoja. Linnut voivat nokkia aluskatetta, jos ne pääsevät esimerkiksi kerrostalon katon alle, mutta kovin todennäköistä tämä ei ole. Todennäköisempää on, että katon alle päässeet eläimet repivät eristeitä, muodostavat niihin pesiä ja kätkevät villoihin ”elintarvikkeitaan” eli raatoja ja muuta mätänevää. Mitä katon alle päässeet linnut ja muut eläimet tekevät syötyään? Aivan: ulostavat. Raadot ja ulosteet voivat aiheuttaa hajuhaittoja. Eläimet voivat myös rikkoa höyrynsulut hampaillaan. Se, että ne sotkevat ja tamppaavat villoja, vaikeuttaa eristeiden hengittämistä. On monta syytä pitää pienet eläimet pois katon alta, ja yksi syy verkotuksien asentamiseen on aluskatteen paikkaustarpeiden ehkäisy.
Verkoilla ja tiivisteillä voidaan siis estää se, että peltikaton tai tiilikaton aluskatetta pitäisi paikata Espoossa. Vielä parempi tapa välttyä esimerkiksi revenneen aluskatteen paikkaamiselta on aluskatteen asennuttaminen alan ammattilaisilla. Meidän asiantuntijamme osaavat asentaa aluskatteen juuri sopivalle kireydelle, eli ei liian kireälle, mutta ei myöskään liian löysälle. Kultaisen keskitien löytäminen on tärkeää, sillä siten aluskate ei ole jatkuvalla jännityksellä, mutta ei myöskään uhkaa kerätä vettä päälleen.
Ammattilaisemme ovat omiaan myös aluskatteen läpivientien toteuttamiseen. Kun aluskate on asennettu juuri oikealla tavalla, ei kenenkään tarvitse tulla korjaamaan ja paikkaamaan aluskatettasi savupiipun tai kattoikkunan kohdalta – siis ainakaan sen takia, ettei aluskatetta olisi asennettu optimaalisella tavalla.
Aluskate on kuitenkin tarkastettava usein, samoin kuin vesikatekin. Aika haurastuttaa aluskatteenkin, joten jonain päivänä saatat tarvita aluskatteen paikkausta kattovalokuvun, kattoluukun, viemärintuuletusputken tai jonkin muun läpiviennin kohdalta.