Huopakattoremontti ja palahuopakattoremontti Espoo – Tällä kattourakoitsijalla on kokemusta bitumikattojen uusimisesta
Autotallin, kesämökin, paritalon tai omakotitalon huopakatto kestää pitkään. Huopakatto, mikä on puhdistettu puolen vuoden välein, voi kestää jopa 40 vuotta. Myös kattopaikkaukset lykkäävät paritalon tai esimerkiksi omakotitalon huopakattoremonttia Espoossa. Vaikka bitumikatto kestääkin hyvin erilaisia rasituksia, voi kattoon silloin tällöin ilmestyä reikä tai saumavuoto. Mitä pikemmin tällaiseen pikkupulmaan puututaan, sitä kaukaisempi asia esimerkiksi autotallin huopakattoremontti on.
Kesämökin huopakattoremontti muuttuu ajankohtaiseksi hieman aikaisemmin, jos kyseessä on palahuopakatto. Palahuopakatto kestää pisimmillään noin 30 vuotta, mikä sekin on varsin hyvä saavutus. Tilaa mökin tai muun rakennuksen huopakattoremontti Espoossa, Nurmijärvellä, Vantaalla, Helsingissä, Kirkkonummella tai Kauniaisissa meiltä, niin bitumikatto (tai bitumipaanukatto) saa kaikki pitkän käyttöiän edellytykset.
Teemme huolellisesti saunarakennuksienkin huopakattoremontit. Saunamökinkin kattoa uusiessa tulee olla tarkkana, jotta kokonaisuus olisi toimiva. Meille on itsestäänselvää edetä huolellisesti ja panostaa kaikkiin saunamökin tai muun ulkorakennuksenkin huopakattoremontteihin.
Ammattilaisillamme on pitkä kokemus huopakattojen ja palahuopakattojen uusimisesta. Meillä ei mene sormi suuhun aluskermiä asennettaessa tai kattoikkunaa eristettäessä. Otteemme ovat tottuneet myös silloin, kun asennamme kattotikkaita, mitoitamme lumiesteitä tai lisäämme eristeitä katon alle.
Kattoremontin voisi kuvitella maksavan aika paljon, kun ottaa huomioon kokeneiden ja asiantuntevien asiantuntijoiden työtunnit, laadukkaat materiaalit, tutkitusti turvalliset kattoturvatuotteet ja kaiken muun, mitä avaimet käteen -pakettina tilattu huopakattoremontti sisältää. Meille on kuitenkin tärkeää pitää hintamme kohtuullisina ja kilpailukykyisinä. Ota yhteyttä, niin tulemme paikan päälle Uudellemaalle laskemaan huopakattoremontin hinnan. Tulet saamaan oivallisen tarjouksen bitumikaton uusimisesta – tarjouksen, mistä käy ilmi kotitalousvähennykseen oikeuttava osuus. Oivallinen on myöskin yhteistyökumppanimme tarjoama rahoitus, mitä saa tarpeeksi isommankin huopakattoremontin rahoittamiseen.
Huopakattoremontit ja muut kattotyöt vankalla tietotaidolla
Palvelemme kaikissa kattotöissä kokemuksella ja kattosi arvoisella osaamisella. Taitavat kattoammattilaisemme toteuttavat laadukkaat kattoremontit, kattohuollot ja katon korjaustyöt alusta loppuun täyden palvelun pakettina. Kattohuolloilla pidetään katon toimivuutta ja säänkestoa yllä. Säännöllisesti toteutettaviin katon huoltotöihin kuuluvat katon ja rännien puhdistus, talvella lumenpudotukset. Aika-ajoin katolta on hyvä poistaa sammaleet biohajoavalla sammaleentuhokäsittelyllä ja pinnoittaa kate uudestaan. Katon korjaus on ajankohtaista kun katto vuotaa, aluskate on rikki tai vaikka lumi tiputtanut lumiesteet mukanaan. Kattoturvatuotteiden lisäksi uusimme, kunnostamme ja vaihdamme muutkin kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut.
Ammattilaisemme ovat todella taitavia niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakattotöissäkin, mutta varsinkin huopakatot ovat erityisen lähellä sydäntämme. Huopakatto- ja palahuopakattoremontit sekä huopakattojen korjaustyöt kannattaa poikkeuksetta antaa tehtäväksemme. Ota yhteyttä!
Huopakaton, palahuopakaton uusiminen Espoossa – Joskus vanha kate voidaan jättää uuden alle
Huopakaton tai palahuopakaton uusiminen on aina iso ja monipuolinen kattourakka, minkä yhteydessä tehdään työvaihe jos toinenkin. Jos jokin työvaihe ohitetaan, on sille syynsä. Perustelu voi olla esimerkiksi kustannussäästö. Emme kuitenkaan tavoittele säästöjä lopputuloksen laadukkuuden ja luotettavuuden kustannuksella. Ehdotamme joidenkin katon uusimisen työvaiheiden ohittamista vain silloin, jos se on kokonaisuutta tarkastellen mahdollista ja järkevää.
Ehkä merkittävin työvaihe, mikä voidaan joissain tapauksissa sivuuttaa, on vanhan huopakaton purkaminen. Jos vanha huopakatto on vain vanha, mutta sen kunto ei ole vielä totaalisen romahtanut, voidaan uusi huopakatto ehkä asentaa vanhan huopakaton päälle. Vanha bitumikatto voi jäädä toimimaan myös peltikaton alusrakenteena. Myös palahuopakatto voidaan jättää purkamatta, mutta kolmiorimahuopakatto on aina purettava uuden katon tieltä.
Vanhan katon purkamisen jälkeen aletaan usein korjata kattorakenteita. Jos katon rakenteissa ei ole mitään vikaa, emme ala niitä uusia, vahvistaa tai kunnostaa muutoin. Eristeitäkään ei tarvitse vaihtaa, jos niissä ei ole hometta tai muuta vikaa. Tarvittaessa lisäämme eristeiden määrää, mutta katon lisäeristyskään ei ole osa jokaista tekemäämme huopakaton uusimista.
Kesämökin, paritalon tai esimerkiksi omakotitalon huopakattoremontti ei tarkoita vain alus- ja pintakermien vaihtamista. Jokainen kattotarvike on purettava, siirrettävä välivarastoon (tai toimitettava jätekeskukseen) ja asennettava takaisin paikoilleen. Kuten edellisestä virkkeestä voi päätellä, emme uusi niitä kattotarvikkeita, joilla on vielä käyttöikää jäljellä. Esimerkiksi kattotikkaat, lumiesteet ja kattoikkuna voivat olla siirrettävissä uudelle katolle. Asennamme ne oikealla tavalla paikallaan. Jokainen tekemämme huopakaton läpivienti on yhtä tiivis ja toimiva: kattoikkuna ei vuoda sateella, eikä ilmanvaihtohormista tipu kondenssivettä.
Huopakaton tai palahuopakaton uusimisen yhteydessä tehdään usein sadevesijärjestelmän uusiminen Espoossa. Sadevesijärjestelmä on todennäköisesti jo melkoisen kulunut, jos se on palvellut koko vesikatteen elinkaaren ajan.
Työvaiheet, joita emme skippaa Espoossa, ovat lopputarkastus ja loppusiivous. Lopputarkastuksen jälkeen voimme poistua kevein mielin paikalta. Asiakaskin voi luottaa siihen, että uusi tiivissaumakatto, kolmiorimahuopakatto tai palahuopakatto on juuri sellainen, kuin sen pitää olla. Loppusiivous tarkoittaa muun muassa sitä, että toimitamme purkujätteet jäteasemalle, mistä ne päätyvät aikaan hyötykäyttöön. Iso osa jätteistä poltetaan energiaksi, mutta metallituotteet voidaan kierrättää miltei loputtomiin, ja vanhoista bitumivuodista tulee aikanaan asfaltin raaka-ainetta.
Omakotitalon, kesämökin, paritalon tai autotallin huopakattoremontti sisältää myös kattovarusteiden asentamisen
Omakotitalon, kesämökin, autotallin tai paritalon huopakatto tarvitsee tiettyjä kattovarusteita. Mitä katolle pitää asentaa? Se riippuu muun muassa katon kaltevuudesta. Viranomaiset ovat määränneet, milloin huopakatolle tai esimerkiksi tiilikatolle tulee asentaa lumiesteet, ja milloin tarvitaan myös kulkusiltoja. Lapetikkaiden ja talotikkaiden avulla kattokorjaajat ja esimerkiksi nuohoojat pääsevät katolle töitään suorittamaan.
Katto tarvitsee myös sadevesijärjestelmän, mikä asennetaan omakotitalon, autotallin, paritalon tai esimerkiksi mökin huopakattoremontin loppupuolella. Tasakatolle tulee kattokaivoja, kaltevalle katolle todennäköisesti rännikouruja ja alastuloputkia.
Uusi huopakatto on kuin tyhjä taulu, mille voidaan lisätä pakollisten elementtien ohella myös vapaaehtoisia varusteita. Katon turvallisuutta voidaan parantaa ylimääräisillä kattoturvatuotteilla – tai eiväthän kattoturvatuotteet koskaan ole oikeasti ylimääräisiä; tarkoitamme lähinnä ei-pakollisia, eli vapaavalintaisia kattoturvatuotteita.
Kattoikkuna tai kattovalokupu toisi kivaa luonnonvaloa sisätiloihin. Kattoluukku on iso apu omakotitalon tai esimerkiksi kerrostalon välikattoa tarkastettaessa. Aurinkopaneelien avulla voit hyödyntää ilmaista ja uusiutuvaa aurinkoenergiaa. Kun paneelit antavat oikeaan suuntaan, niiden asennuskulma on kohdillaan eikä edessä ole isoja puita, voit tuottaa merkittävän osan käyttämästäsi energiasta itse. Katolle voidaan asentaa myös erilaisia ilmanvaihtoon liittyviä putkia viemärintuuletusputkesta huippuimurin putkeen – ota yhteyttä, niin jutellaan lisää huopakaton varustelusta Espoossa.